
Haaveita ja harha-askelia on Muistoseurat-elokuvien uusin – "Järvilakeuden kansalaisopiston kolmen elokuvan tuotanto on kansallisestikin merkittävä ponnistus"
Järvilakeuden kansalaisopisto hallitsee elokuvien tuotannon. "Haaveita ja harha-askelia" on Evijärvellä, Kauhavalla ja Lappajärvellä toimivan opiston uusin.
Kuvaaja ja leikkaaja Pekka Pohjoispää (vas.), käsikirjoittaja Leea Keto ja ohjaaja Jukka Mäkinen kertoivat Haaveita ja harha-askelia -elokuvan teosta ensi-iltayleisölle. Kuva: Johannes TervoHaaveita ja harha-askelia on uusin lenkki Muistoseurat-elokuvien ketjussa. Uutuuskomedian ensi-iltanäytös oli heti joulun jälkeen Kauhavan Y-Kinossa, jonka sali täyttyi yleisöstä ja makeasta naurusta.
"Järvilakeuden kansalaisopiston kolmen elokuvan tuotanto on kansallisestikin merkittävä ponnistus. Kunhan sana leviää, tämä esimerkki voi innostaa paikallisiin elokuvahankkeisiin muuallakin", sanoo elokuvan ohjaaja Jukka Mäkinen.
Maaseutudraaman mestariksi tituleerattu Mäkinen ohjasi myös edellisen eli Anteron aarteen jäljillä -elokuvan, joka sai ensi-iltansa vuoden 2018 lopussa.
Ensimmäinen Muistoseurat nauratti ensi-iltayleisöä 29.12.2017. Elokuva oli Katja Kujalan ohjaama.
”Tosi hauskaa tämä on”, sanoo elokuvan teosta Järvilakeuden kansalaisopiston rehtori Leea Keto.
”Tekemällä on opittu. Tekeminen on hyvä tapa oppia."
Keto on kaikkien kolmen Muistoseurat-elokuvan käsikirjoittaja.
Järvilakeuden kansalaisopisto toimii Kauhavan lisäksi Evijärvellä ja Lappajärvellä. Jokaisen kunnan väkeä on ollut mukana elokuvaa tekemässä, lisäksi näyttelijöitä on ollut ainakin Vimpelistä ja Lapualta.
”Tekijäporukasta aika iso joukko on ollut mukana kaikissa kolmessa elokuvassa. Silti ryhmä myös muuttuu, tässä on mukana niin iso porukka. Joka vuosi on mukaan tullut uutta väkeä”, Keto kertoo.
Alahärmäläinen Raimo Peltola on elokuvan Torsti Pellervo Petkeleenvaara, ylihärmäläinen Maaria Koivula-Talkkari näyttelee Sirkkua, ja alahärmäläisen Tuula Kuoppalan rooli on Lempi-äitee. Kuva: Johannes Tervo
"Mukana ollaan, jos Järvilakeuden kansalaisopisto päättää uusista elokuvahankkeista", vakuuttavat Raimo Peltola, Tuula Kuoppala ja Maaria Koivula-Talkkari. Kauhavalla on kuvattu monta elokuvaa, esimerkiksi Pekka Parikan ohjaama Pohjanmaa. Valokuvasuurennoksessa ovat Pohjanmaasta tutut Hakalan veljekset, joita elokuvassa näyttelivät Esko Salminen, Vesa Mäkelä, Esko Nikkari ja Taneli Mäkelä. Kuva: Johannes Tervo”Uusiin ihmisiin tutustuminen on yksi elokuvahankkeiden hienoista puolista”, Keto sanoo.
Elokuvien teko ja yhteisöteatteri toimivat myös sosiaalisen pääoman vahvistajina. Elokuvia ja teatteria tehdessä syntyy hyödyllisiä verkostoja. Hankkeet voivat yhdistää yli kunta- ja murrerajojen.
Kedolla on asiasta tieteellistä näyttöä: hänen aiheesta kirjoittamansa väitöskirja hyväksyttiin joulukuussa. Väitöskirjan aineistona oli ensimmäinen Muistoseurat-elokuva sekä kaksi yhteisöteatterihanketta.
Pohjanmaalla on paljon harrastajanäyttelijöitä, niinpä myös elokuvan tekoon halukasta väkeä on löytynyt vaivatta.
"Elokuva on siitä mukava tekemisen muoto, että mukaan voivat lähteä myös sellaiset harrastajanäyttelijät, joiden aikatauluun vaikkapa kesäteatteri ei sovi."
"Näytelmien harjoittelu- ja esitysjaksot ovat pitkiä ja tiiviitä kokonaisuuksia, niihin pitää sitoutua toisella tavalla kuin elokuvan tekoon”, Keto sanoo.
Maaria Koivula-Talkkari, Tuula Kuoppala ja Raimo Peltola ovat näytelleet kaikissa Muistoseurat-elokuvissa. Kolmikko vakuuttaa tulevansa mukaan, mikäli Järvilakeuden kansalaisopisto päättää uusista elokuvahankkeista.
"Eherottomasti!"
"Iliman muuta!"
"Tämä on mukavaa hommaa!"
Kortesjärveläiset Eero Kankaansyrjä ja Jarmo Kumpula ovat keskeisissä rooleissa myös kolmannessa Muistoseurat-elokuvassa. Kankaansyrjän roolihahmo Pena ja Kumpulan esittämä Kale ajautuvat melkoisiin tilanteisiin. "Pena kantaa vastuuta kahdenkin miehen edestä. Itsestä riippumattomista syistä vastaan tulee yllättäviä muuttujia", Kankaansyrjä kertoo elokuvaminästään. Kuva: Johannes TervoKuvauksesta ja leikkauksesta vastaa Pekka Pohjoispää, aivan niin kuin kahdessa ensimmäisessäkin elokuvassa.
"Kuvauspäiviä oli kymmenen", Pohjoispää kertoo Haaveiden ja harha-askelien tiiviistä työtahdista.
Elokuvan kopterikuvaukset ovat Taneli Hiekan käsialaa. Kuvausavustajana ja valokuvaajana toimi Jarmo Vainionpää.
"Tämän uusimman elokuvan tekoon saimme mukaan Jorma Kestin, joka on pitkän linjan ammattilainen Yleisradiosta. Hän oli mahtava apu", Pohjoispää kiittää.
Kesti ilmoittautui talkoopohjalta tekniseksi avuksi, kun oli katsonut edellisen Muistoseurat-elokuvan. Sen ilmapiiri ihastutti niin, että Kesti halusi mukaan uuteen tuotantoon.
"Kauhavalla on hieno talkoilla tekemisen meininki", ohjaaja Jukka Mäkinen kiittää. Kuva: Johannes TervoJärvilakeuden kansalaisopisto on tuottanut kaikki Muistoseurat-elokuvat.
”Talkoilla tehdään paljon. Ohjaaja ja kuvaaja saavat palkkion samalla periaatteella kuin kansalaisopiston opetustunneista maksetaan. Kaikki muut ovat mukana korvauksetta", Leea Keto kertoo.
Entä tulevaisuus, kokoonnutaanko vuoden päästä Muistoseurat 4 -elokuvan ensi-iltaan?
”Uutta elokuvaa ei ole vielä ehditty pohtia”, Keto sanoo.
Leea Keto ja Jarmo Kumpula esittelevät elokuvan julistetta, jossa näkyy elokuvan henkilöhahmoja lakeuden taivaalla. Kuva: Johannes TervoJukka Mäkinen on valmis mukaan jatkossakin.
”Olen huono kieltäytymään. Olen tullut mielelläni Kauhavalle, täällä on hieno talkoilla tekemisen meininki – tai pitäisi kai puhua täkäläiseen tapaan kökkähommista."
Pari vuotta sitten Yleisradiosta eläkkeelle jäänyt Mäkinen on pitkän linjan ammattilainen televisiosarjojen ja -elokuvien tekijänä. Kolme vuosikymmentä Ylellä työskennellyt Mäkinen hallitsee sekä ohjaajan että dramaturgin työn.
Teatterikorkeakoulussa Mäkinen perehtyi draaman perusteisiin esimerkiksi Outi Nyytäjän ja Jussi Parviaisen oppilaana.
Muistoseurat 3
- Muistoseurat kolmosta eli Haaveita ja harha-askelia -elokuvaa kuvattiin kymmenenä päivänä Alahärmässä, Kauhavalla ja Kortesjärvellä.
- Näyttelijöitä on mukana noin 35.
- Ohjaaja: Jukka Mäkinen
- Käsikirjoittaja: Leea Keto
- Kuvaus ja leikkaus: Pekka Pohjoispää
- Musiikki: Esa Rintamäki
- Elokuvan kesto: 52 minuuttia.
- Kustannusarvio: noin 10 000 euroa
- Kauhavan Y-kinon lisäksi elokuvaa esitetään alkuvuoden aikana noin kymmenessä muussa eteläpohjalaisessa elokuvateatterissa. Elokuva on mahdollista nähdä myös Oulussa ja Kuusankoskella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

