
MT 100 vuotta sitten: Veden valtaamien alueiden verotus kiukuttaa Ikaalisissa
Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 20.9.1924 myös rukiinoraita riivaavista nilviäisistä.
Ikaalisissa asuvia viljelijöitä koettelivat kevättulvista seuranneet vahingot. Kuva: KansallisarkistoTulvavahingot.
Ikaalisissa manttaalinomistajat ryhtyvät toimenpiteisiin.
Viime vuoden aikana ovat kevättulvat Ikaalisissa aiheuttaneet alavimmilla rantaseuduilla tuntuvia vahinkoja. Kolmen viimeisen vuoden aikana ovat sikäläiset maanviljelijät perusteellisesti arvioineet tulvavahingot ja ovat ne nousseet vuosittain noin 6,000 mk:aan [nykyrahassa 2 400 euroon] manttaalia kohti. Tulvien arvellaan osaltansa aiheutuvan siitä, että Kyröskoskella olevaa patoa pidetään liian paljon sulettuna. Toisaalta on huomioonotettava, että on aivan nurinkurista, että veden valtaan joutuneiden alueitten ”tuottamista tuloista” vielä veroitetaan, kun vahingot olisi saatava verotuksessa vähennetyiksi. […]
Valtion metsämaiden mäkitupa-alueet. Esitys niiden itsenäistyttämisehtojen muuttamisesta.
Maatalousministeriö valmistelee nykyään m.m. esitystä laiksi valtion metsämaiden asuttamisesta ja niillä olevien vuokra-alueiden lunastamisesta toukokuun 20 p. 1922 annetun lain 31 pykälän muuttamisesta.
Nykyisen lain mukaan on mäkitupa-alueen haltija oikeutettu lunastamaan alueen omakseen ainoastaan siinä tapauksessa, että hän on viisi vuotta yhteen menoon aluetta hallinnut. Nyt on tultu siihen tulokseen, ettei tuo viiden vuoden määräaika ole tarpeen, vaan voidaan mäkitupa-alueet ilman muuta itsenäistyttää, jonka vuoksi hallitus on laatinut eduskunnalle esityksen tällaisesta lain muutoksesta.
Outo tuhoeläin rukiinoraissa.
Teuvalta ilmoitetaan että siellä on viljelysmaille ilmaantunut runsaasti jonkinlaisia nilviäisiä, jotka tuhoavat rukiinoraita. Näitä nilviäisen toukkia, jotka ovat hyvin limaisia ja tavallisesti levossa ollessaan ovat vetäytyneet kokoon, on iltapäivisin ruismailla aivan täynnä. Niitä voi nähdä kymmeniä samassa ryhmässä ja syövät ne varsinkin laitapuolilta peltoja rukiin oraat kokonaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







