PASSIPAIKALLA Sotakabinetti

Keskustajohtaja Juha Sipilä laukaisi vaalitaistelun tuoksinassa, että Suomi pärjäisi 12 ministerillä. Sen jälkeen ministerien lukumäärä on ollut tärkein osa hallituksesta käytyä julkista keskustelua.

Niin sanottu kansa vihaa poliitikkoja, vaikka on ne itse valinnut. Populistijohtajalle helpoin tapa tavoitella kansan luottamusta on herrojen vähentäminen. Nykyinen Alexander Stubbin (kok.) hallitus aloitti taas tämän tietoisen pelin.

Kriiseistä uskotaan parhaiten selvittävän suppealla ydinporukalla. Mielikuvat hapuilevat sotavuosien tiivistä päätöksentekoa, sotakabinettien aikaa.

Todellisuudessa Risto Rytin (ed.) talvisodan hallitus 1939–1940 oli edeltäjäänsä suurempi. Päätöksenteon kyllä hoiti sotavuosina neljän miehen ydinryhmä, joista kaikki eivät aina olleet edes hallituksessa.

Juha Sipilä rakentaa omaa sotakabinettiaan kolmen miehen keskinäisen luottamuksen varaan.

Apupuolueet levittävät

Laajat, vähintään 18 ministerin hallitukset syntyivät sotien jälkeen, kun kaikki kansalaispiirit piti sitouttaa päätöksenteon illuusioon.

Pääministeri Urho Kekkonen (ml.) suosi 1950-luvulla suppeita ministeristöjä. 1960-luvun kansanrintamakausi levitti taas hallitukset. Kohta puoli vuosisataa on saatu nauttia lähes 20 ministerin kokoonpanoista.

Hallitukset ovat olleet ylileveitä, koska pienet apupuolueet ovat kiristäneet suhteettoman paljon ministerinpaikkoja. Vastineeksi ne ovat turvanneet hallituksen enemmistön, jos on sattunut huvittamaan.

Kristillisdemokraattien ministeri Päivi Räsänen hokee yhä hallituksen kaipaavan pikkupuolueita apupyörikseen. Tajunta kieltäytyy hyväksymästä vaalien tulosta. Kolmen puolueen 124 edustajan pohja tekee kaikki apupuolueet tarpeettomiksi.

Perussuomalaisten Timo Soini totesi kuivasti, että hänen puolueellaan on enemmän edustajia kuin RKP:llä, vihreillä ja vasemmistoliitolla yhteensä.

Vihreät jämähtivät

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on vaalitulokselle yhtä sokea. Niinistön mukaan Sipilä valitsi kokoomuksen ja suuret leikkaukset, vaikka hän olisi yhtä hyvin voinut valita vihreät ja vähäiset leikkaukset.

Vihreät ovat saaneet hallituksissa kohtuuttomasti tavoitteitaan läpi. Suomi alkaa olla maapallon suojelluin kolkka Galapagossaarten jälkeen, mutta Niinistön mukaan tämä on vasta alkua.

Vastineeksi vihreät ovat livistäneet hallituksesta aina kun se on ollut taktisesti edullista. Vihreät vastustavat kaikkia muita elinkeinoja paitsi yliopistossa oleilua ja polkupyöräkaistojen rakentamista Helsinkiin.

Nyt vihreät ovat liimaamassa itseään vasemmistopuolueeksi Ruotsin mallin mukaan. Eläkkeelle jäänyt pääideologi Osmo Soininvaara haluaa kytkeä puolueen kohtalon sosiaalidemokraatteihin.

Ville Niinistö murtaa vihreiden vuosikymmenisen johtajakierrätyksen. Niinistö aikoo pysyväksi puheenjohtajaksi.

Harmittoman jäljet

RKP olisi ollut hallitukselle pienpuolueista harmittomin. Kielipykälät toki olisi pitänyt neuvotella kaikkiin uudistuksiin. Enemmän olisi tuhlattu aikaa kuin rahaa, eikä ruotsin kieli täältä häviä.

Puheenjohtaja Carl Haglund kohotti ulkopoliittisella sooloilullaan puolueen profiilia. Loppupeleissä siitä ei iloa ollut.

Haglund kehuu RKP:n saavutuksia 36-vuotisella hallitustaipaleella. Muutakin aineistoa löytyy.

Löperö ympäristöministeri Jan-Erik Enestam loi Suomeen onnettoman jätevesiasetuksen, joka on tuhonnut myöhemmin monen ministerin maineen.

Haglund ylistää edeltäjänsä, puolustusministeri Stefan Wallinin armeijauudistusta. Nykyisessä maailmantilanteessa tuskin Kontiolahden varuskuntaa lopetettaisiin.

PEKKA ALAROTU

Avaa artikkelin PDF