Vain potilaat pääsevät korona-aikana sisään eläinsairaalaan, omistaja odottaa ulkona tai autossa
Yhteydet eläinten omistajiin hoidetaan tuuletusikkunan ja puhelimen välityksellä.
Neea Espo noutaa koiranpentu Snadin omistajaltaan Olli-Pekka Smalilta ulkoa ja vie sen sisään punnittavaksi. Kuva: Marja SeppäläReipas pieni bordercollie lähtee iloisena klinikkaeläinhoitaja Neea Espon matkaan, kun omistaja ojentaa hihnan.
12-viikkoinen Snadi vierailee Kouvolan eläinsairaalassa kolmatta kertaa koronaviruksesta johtuvien poikkeusolojen aikana. ”Painoa seurataan, joten se käy täällä samalla vaa’alla säännöllisesti”, omistaja Olli-Pekka Smal kertoo. ”Kätevästi on sujunut.”
Poikkeusolojen aikana eläinten omistajia ei oteta sisään klinikan tiloihin. He käyvät ilmoittautumassa vastaanoton ikkunoihin tehdyillä kassaluukuilla, minkä jälkeen hoitaja noutaa eläimen vuorollaan sisään tutkittavaksi. Omistaja voi seurata osaa tutkimuksista ikkunan läpi ja jutella eläinlääkärin kanssa tuuletusikkunan kautta. Yleisemmin asiakkaalle soitetaan, kun eläin on vastaanotolla.
”Juttelemme puhelimessa muun muassa, mikä eläintä vaivaa, mitä tutkimuksia tai toimenpiteitä sille tehdään ja minkä verran ne maksavat”, Kouvolan eläinsairaalan johtaja, eläinlääkäri Pia Kesti kertoo.
”Pyrimme pitämään asiakaspalvelun mahdollisimman hyvänä digikonstien avulla.”
Kun toimenpide on tehty, eläinlääkäri soittaa uudelleen ja kertoo, miten sujui sekä ohjeistaa jatkohoitoa. Puheluja omistajan ja eläinlääkärin välillä käydään siis yleensä ainakin kaksi. Lisäksi omistajalle voidaan välittää puhelimeen esimerkiksi eläimen röntgenkuvia, joita on mahdollista käydä läpi vielä ulkona tai ikkunan kautta.
Lopuksi omistaja hoitaa maksun kassaluukulla, ja hoitaja tuo eläimen takaisin. Poikkeuksena rajoitteista ovat eläinten lopetukset, joissa mukaan saa tulla yksi saattaja. Sekä eläinlääkäri että saattaja käyttävät tällöin suusuojaimia.
Kestin mukaan asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä poikkeustilan ratkaisuihin. ”Kontaktit vähenevät näin selvästi. Asiakkaat ymmärtävät, että tässä ajatellaan myös heidän terveyttään.”
Tilanne ei ole näkynyt klinikalla asiakaskatona, vaan kiirettä on riittänyt.
Kassaluukulla palveleva Johanna Toiviainen on saanut asiakkailta uusista toimintatavoista lähinnä positiivista palautetta.
”Toki tässä ääni välillä kuuluu huonosti, ja varmaan asiakaspalvelu hiukan kärsii, mutta asiakkaille on pääasia, että homma toimii ja eläimet saavat hoitoa sekä erikoisrehuja.”
Lappeenrantalaiset koiranomistajat Nina ja Jukka Huikari pitivät poikkeusjärjestelyjä toimivina. ”Saimme ikkunan takaa katsoa, kun Dania tutkittiin. Lääkäri kertoi kaiken tarkasti, eikä mitään jäänyt epäselväksi.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
