Muikku ja silakka uivat pannulle
Perinteisen kalalaatikon voi maustaa myös valkosipulilla. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoRuisjauhot ja paistettavat pikkukalat ovat vastustamaton pari. Jos haluat lisää perinteistä makua, valitse riihiruisjauhot.
Pyörittele muikut tai silakkapihvit jauhoissa ja nostele saman tien kuumalle pannulle.
Silakka on täyteläisen makuinen kala, jota voi maustaa voimakkaastikin hävittämättä silti kalan omaa makua.
Silakkapihvien täyttämisessä saa käyttää mielikuvitusta. Perinteisen yrttitäytteen ohella kannattaa kokeilla maustettua tuorejuustoa, paistettuja sieniä ja sipulia, kinkkua, pekonia, sinappia tai vaikkapa valmista pestoa.
Molemmat herkut maistuvat kuohkean perunamuusin kera.
3–4 annosta
500 g tuoreita silakkafileitä
2 rkl sitruunamehua
1 dl hienonnettua tilliä
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1 prk (2 dl) ruokakermaa
2–3 rkl sinappia
Lado fileet voipaperille nahkapuoli alaspäin (leikkaa evät saksilla pois, jos haluat).
Sivele fileille sitruunamehua, esimerkiksi pullasudilla.
Ripota päälle tilliä sekä mausta valkopippurilla ja suolalla.
Kääri fileet rulliksi ja lado sopivan kokoiseen uunivuokaan. Sekoita ruokakermaan sinappi ja kaada seos silakoille. Kypsennä 200 asteessa noin 30 minuuttia.
6 annosta
1 pussi (1 kg) valkosipuliperunaviipaleita
noin 12 silakkaa tai muikkua
1 1/2 tl suolaa
1/2 rkl maustepippureita
4 dl täysmaitoa
2 munaa
Voitele uunivuoka. Levitä vuokaan kerroksittain puoliksi sulaneita perunaviipaleita, suolaa, pippureita ja kaloja. Voit myös viipaloida perunoita ja pari valkosipulinkynttä pakastetuotteen tilalle.
Sekoita munat maitoon ja kaada vuokaan. Kypsennä 200 asteessa noin tunti. Peitä vuoka paistamisen loppupuolella leivinpaperilla, jotta pinta ei kuivu liikaa.
5–6 annosta
600 g tuoreita silakkafileitä
1/2 rkl suolaa
Täyte
1 rasia (100 g) piparjuurituorejuustoa tai
1 rasia (100 g) chilituorejuustoa tai
1 rasia (100 g) mustavalkosipulituorejuustoa
tuoretta tilliä
Liemi
1 prk (2,5 dl) valmista juustokastiketta
Lado silakkafileet työlaudalle nahkapuoli alaspäin. Mausta suolalla. Levitä fileelle tuorejuustoa ja laita päälle tillitupsu.
Kääri filee rullalle ja laita matalaan, voideltuun uunivuokaan. Kaada valmis juustokastike rullien päälle vuokaan.
Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoa lämpimänä keitettyjen perunoiden kanssa.
5–6 annosta
1 l vettä
1 tl suolaa
5–6 maustepippuria
1 porkkana
pala lanttua
1 sipuli
4–6 perunaa
300 g silakka- tai muikkufileitä
1 prk (200 g) cheddar-sulatejuustoa
tilli- tai ruohosipulisilppua
Kuori ja kuutioi lanttu ja porkkana, hienonna sipuli.
Laita suola ja pippurit kiehuvaan veteen ja lisää porkkana- ja lanttukuutiot sekä sipulisilppu.
Keitä noin viisi minuuttia ja lisää perunat lohkoina. Keitä edelleen noin viisi minuuttia.
Lisää sulatejuusto ja kalafileet paloina. Keitä kypsäksi.
Mausta keitto tillillä tai ruohosipulilla.
15 kpl
4 dl vettä
1/2 rkl suolaa
6 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
25 g voita
Täyte
1 paketti (170 g) pekonia
1 purjo
noin kilo pieniä muikkuja
1 tl suolaa
Voiteluun voita
Ripottele peratuille muikuille suolaa. Kuutioi pekoni ja paista pannulla rapeaksi. Lisää purjo renkaina ja kypsennä.
Valmista taikina sekoittamalla veteen suola ja ensin osa jauhoista. Alusta loput jauhot ja voisula käsin.
Jaa taikina 15 osaan. Taputtele palat jauhoissa kakkaroiksi. Peitä kelmulla. Kauli ympyröiksi 3–4 kakkaraa kerrallaan, etteivät ne kuivu.
Pane 4–5 muikkua ympyrän keskelle. Lisää kalojen päälle ja väleihin pari ruokalusikallista purjo-pekoniseosta. Nosta reunat ja rypytä.
Paista pellillä ilman leivinpaperia 275 asteessa noin 17 minuuttia.
Voitele kypsät kukkoset sulatetulla voilla. Laita vuokaan. Levitä päälle leivinpaperi ja pari keittiöpyyhettä. Anna hautua pehmeiksi.
4 annosta
600 g silakkafileitä
1 tl suolaa
valko- tai mustapippuria
1 dl ruisjauhoja
Täyte
1/2 dl tillisilppua
1/2 dl ruohosipulisilppua
Paistamiseen voita
Kermaviilikastike
1 prk kermaviiliä
2 munaa kovaksi keitettynä
1 rkl sinappia
suolaa, sokeria, mustapippuria
Levitä fileet nahkapuoli alaspäin voipaperin päälle. Ripottele pinnalle suolaa ja pippuria.
Jaa yrttisilppu puoleen määrään fileitä ja nosta toinen filee päälle ylösalaisin. Kääntele ruisjauhoissa ja paista voissa pannulla molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
Sekoita kermaviilin joukkoon hienonnetut munat ja mausteet. Tarjoa lämpimien silakkapihvien ja perunamuusin kera.
6 annosta
noin kilo (perattuna noin 700 g) muikkuja
2 tl hienoa merisuolaa
1 1/2 dl ruisjauhoja
Paistamiseen 75 g voita
Poista muikuista pää ja vedä sisälmykset samalla pois. Jos haluat jättää pään, poista vain kidukset ja sisälmykset.
Tarkista, että suoli tulee pois, sillä se huonontaa kypsän kalan makua. Huuhdo ja valuta kalat hyvin.
Sekoita muovipussissa tai lautasella suola ja ruisjauhot. Pyörittele muikut jauhoissa. Sulata voi pannulla, ja lado muikut vieri viereen pannulle.
Älä laita kaloja liian kylmälle pannulle, koska ne kiehuvat ja lopputulos ei ole silloin rapea. Käytä riittävästi voita, jotta ruisjauho ei tartu pannuun.
Kypsennä pari minuuttia, laita iso kansi pannun päälle ja käännä kalat yhtenä kakkuna kannelle ja valuta takaisin pannulle. Voit kääntää myös lastalla muikku kerrallaan.
Kypsennä vielä toiselta puolelta rapeiksi.
Anneli Pessala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
