Tänään avautuu 3 000 vuoden aikamatka maatalouteen
Maatalouden aika -näyttely avautuu Loimaalla.Suomen maatalousmuseo Sarka vie pian kävijän 3 000 vuoden aikamatkalle suomalaisen maatalouden historiaan ja nykypäivään.
Maatalous on lähellä meitä kaikkia, näyttely muistuttaa. Se tuottaa ruokamme ja muokkaa ympäristöämme.
Tutkimukseen perustuvan tiedon ja siihen liittyvien esineiden lisäksi näyttelyssä nostetaan esiin yksittäisen ihmisen kokemusmaailmaa.
Mitä ajatteli talonpoika katsellessaan hallan runtelemaa peltoa tietäen, että seuraavan vuoden ajan joka päivä on nälkä? Entä kotipellon laidalta rintamalle kirjettä kirjoittanut emäntä?
Näyttelyssä kävijä tapaa myllärin ja EU-tarkastajan. Hän voi vierailla riihessä, 1950-luvun tupakeittiössä tai istahtaa nykyaikaisen leikkuupuimurin hyttiin.
Näyttelyssä on esillä esineitä tuhansia vuosia vanhasta sirpin terästä suorakylvökoneen poikkileikkaukseen asti unohtamatta klassikoita: ensimmäistä suomalaista traktoria Kullervoa ja Fiskars 10 -auraa.
Maatalouden aika -näyttelyssä selviävät niin kaskiviljelyn salat, tuulimyllyn toiminta kuin nykyaikaisen lypsykarjanavetan arkikin.
Uusi perusnäyttely on museon avaamisen jälkeen mittavin yksittäinen projekti, jolla juhlistetaan sekä valtakunnallisen maatalouden erikoismuseon 10-vuotista taivalta että maamme 100-vuotista itsenäisyyttä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
