Vieraudenpelko kiehtoo kirjailijaa: "Kun itsellä on paljon kokemuksia vähättelystä, kestetään heikommin muualta tulevat"

Hyvä koululaitos suojelee onneksi suomalaisia ääriliikkeiltä, Ilkka Luukkonen kiittää. "Jos perustiedot ovat heikot, propaganda uppoaa." Kuva: Jarkko Sirkiä

Ilkka Luukkosen esikoisromaani "Kongolainen kampa" kertoo suomalaisesta miehestä, joka yrittää selvitä maahanmuuttokriisissä kouristelevassa Brysselissä.

"En ole rasisti, mutta suhtaudun asioihin varauksellisesti", päähenkilö muotoilee. Muutto Brysseliin ei ole mikään ideaaliratkaisu: vastentahtoisesti hankitun kansainvälisen urakokemuksen on tarkoitus estää potkut toimittajan työstä. Samaan aikaan soitot Suomesta aiheuttavat päänsärkyä perhehuolien takia.

"Sain maahanmuuttokriisistä kirjan kehystarinan. Se kertoo ulkoisesti turvapaikanhankijoista, mutta enemmän päähenkilön ennakkoluuloista ja siitä, miten hän kohtaa vierauden", Luukkonen kuvailee.

Onko maahanmuuttokriisi ollut vaikea nimenomaan miehille?

"Naiset ovat ehkä parempia pärjäämään monimutkaisessa symbolien maailmassa, sen sijaan miehille epämääräisyys on haastavampaa. Maahanmuuttajat ovat moninainen joukko ja heissä on, niin kuin kaikissa, kunnollisia ja rikollisia yksilöitä", Luukkonen pohtii.

"Tuntuu, että niillä joilla on suurin tarve suhtautua kielteisesti vieraasta kulttuurista tuleviin, on jonkinlainen haava sisällä kotimaan olojen vuoksi. Kun itsellä on paljon kokemuksia vähättelystä, kestetään heikommin muualta tulevat."

Miehinen rooli on yhteiskunnassa usein naisellista haavoittuvampi. Jos perinteistä asemaa perheen elättäjänä ei löydy, leimataan mies helpommin kelvottomaksi.

"Näin on, vaikka olisi paljon ulkoisiakin syitä, jotka ajavat henkilön hankalaan asemaan. Vaikka miesten tunteilu mielletään pelleilyksi, he kestävät yksinäisyyttä heikommin kuin naiset", Luukkonen muistuttaa.

Myös perimä ohjaa käytöstä, joskus yllättävällä ja ristiriitaisella tavalla.

"Meillä on sisällämme mekanismeja, joihin ei voi vaikuttaa. Kun savannilla pitää paeta leijonaa, geenit kertovat, miten toimia. Symbolisempien uhkien edessä keho ja mieli menevät ristiriitaan", Luukkonen kuvailee.

"Myös suuret nälänhädät ja sodat näkyvät meissä vieläkin: jättimäinen pelko jäi alitajuisena yhteisöihin. Ehkä sieltä tulee ajatus että ’jumalauta, jos yksi antaa periksi niin me kuollaan kaikki nälkään’. Viikatemies oli aina selän takana, ei siinä ehtinyt tunteita miettimään."

Seuraaville sukupolville tunteiden käsittely on jo helpompaa, Luukkonen arvioi. Teemasta tuli tärkeä ja haastava osa kirjoittamista.

"Erityisesti tarinan konflikteja joutui kirjoittamaan uudestaan selkeämmiksi ja kuvaavammiksi. Mietin miten itse tai miten lähipiirini toimii kuohuttavissa tilanteissa ja luin aiheesta, erityisesti narsismikuvauksia."

"Kuvaukset oli tärkeää saada toimimaan, sillä päähenkilön yhdentekevyys ja mekaanisuus tekevät myös kirjasta yhdentekevän. Jos onnistuu luomaan kirjassaan maailman, se on siinä. Silloin sitä halutaan lukea."

Luukkonen aloitti romaanin kirjoittamisen vuonna 2015. Hän, kuten kirjan päähenkilökin, on Brysselissä työskennellyt toimittaja. Ammatin lisäksi Luukkosta ja romaanin päähenkilöä yhdistävät lasten lukumäärä, metsäalaan liittyvä tutkinto ja puoliso, jonka nimi alkaa A:lla.

"Aina kun joku kirjoittaa jotakin, ajatellaan, että tämä on se itse. Ajatuksiani ne tietenkin ovat kaikki, vaikka tilanteet eivät ole tapahtuneet minulle", Luukkonen kuvailee.

"Toimittajan työssä alkoi tuntua, että olisi kiva laittaa omia mukaan. Vapaassa kirjoittamisessa siihen on mahdollisuus."

Aikaisemmin luovuutta pääsi purkamaan myös sosiaalisessa mediassa. Nyt sen luonne on muuttunut.

"Alkuaikoina Facebook oli kavereiden verkosto. Nyt se on enemmänkin mainoskanava, jolla todistellaan vaikka huijaamalla, että menee hyvin. Lomakuvatkin ovat kaikki samanlaisia: lasin pintaan syntyy huurretta, josta näkee, että juoma on kylmä mutta ulkona on lämmin. Sen sijaan kukaan ei kirjoita Kroatian lomien saatanallisista perheriidoista tai siitä, kuinka lapset ovat kipeinä eikä teinejä saa heräämään millään."

"Kyllähän kaikki suurimman osan ajasta onkin hyvin. Silti ihmisten sisällä on aina jokin ristiriita."

Ristiriidat ovatkin pulpahdelleet pintaan ja rikkoneet silotellun kuvan todellisuudesta viime aikoina sekä Yhdysvalloissa että EU:ssa.

Luukkonen on asunut aikaisemmin sekä Minnesotassa että Kaliforniassa. Hän kävi USA:ssa taas viime kesänä.

"On vain hieman liioiteltua sanoa, ettei amerikkalaisiin voi luottaa tällä hetkellä lainkaan. Trump jakaa kansan: perheitäkin hajoaa häntä vastustaviin ja puolustaviin. Monet ajattelevat, että oma porukka saa tehdä mitä tahansa eikä säännöillä ole väliä, kunhan voitamme ne toiset", Luukkonen kertoo.

"On vaikea tietää, kuinka moni oikeasti uskoo ilmiselviin valheisiin. Ehkä kannattajat ajattelevat, että mitä sitten? Mitä enemmän Trump hajottaa, sitä parempi. Huonot koulut edistävät republikaanien asiaa: kun perustiedot ovat heikot, Fox-kanavan propaganda uppoaa."

Trumpin arvaamattomuus on sulkenut mahdollisuuden esimerkiksi Suomen Nato-jäsenyyteen. Myös demokraatit ovat epäonnistuneet: presidentin vaali osoitti, että heillä ei ole ollut mitään kykyä tai kiinnostusta tarjota toivoa keskilännessä eläville.

"Brexitissä on näkyvissä samat mekanismit. Konservatiivit haluavat hajottaa, eivät rakentaa. Kai he toivovat, että EU-jäsenyyden raunioille syntyy jotain kaunista. Suomessakin on joskus väläytelty kaksipuoluejärjestelmää, mutta USA:sta ja Britanniasta on nyt tullut siitä kaksi varoittavaa esimerkkiä", Luukkonen luonnehtii.

Eivät EU:n rivit Brexitin jälkeenkään ole suorassa, vaan Italia, Unkari ja Puola tulevat aiheuttamaan uusia ongelmia. Toisaalta unioni on jo ehditty rakentamaan melko vahvaksi.

Suomalainen politiikka sen sijaan näyttäytyy vertailussa tasaisena: puolueiden erot ovat pienet ja poliitikotkin varsin rehtejä. Myös mediaan luotetaan.

Toisaalta kansainvälinen epävarmuus heijastuu meillekin.

"Viime presidentinvaaleissa näki, että äänestäjät halusivat vahvan ja varman vaihtoehdon, eikä Sauli Niinistöä uskaltanut haastaa oikein kukaan."

Ilkka Luukkonen

Syntynyt 1968.

Koulutukseltaan metsän­hoitaja, opiskellut kirjoittamista kriittisessä korkeakoulussa.

Maaseudun Tulevaisuudessa toimittajana 1998–2010, Brysselin kirjeen­vaihtajana 2007–2010.

Nyt politiikantoimittajana Nykypäivässä.

Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi teini-ikäistä lasta.