HENGÄHDYSPAIKKA Ihmisen ja eläimen pyhyydestä
Ilveksen katse oli ylväs. Olin pysäyttänyt autoni syrjäisen soratien reunaan ja ilveskin jäi hetkeksi katsomaan minua silmiin.
Hieno hetki oli sekin, kun kesämökkimme alla haudotut koskelon poikaset kipaisivat emon luokse veteen.
Tai tavallisen arki-illan onnea on kuulla, miten oman koiran häntä jumpsuttaa sohvaa, kun emäntä palaa kotiin.
Ilman eläimiä ihminen on yksinäinen. Eläimet merkitsevät lukemattomille meistä päivittäistä iloa, seuraa ja lohduttajaa. Maaseudulla eläimet ovat monille rakkaita työtovereita.
Ja silti tässä yhteiskunnassa suhde eläimiin on pahasti pielessä, siitä on tullut yksi aikamme suuria eettisiä kipupisteitä.
Muutamassa vuosikymmenessä maatalous on muuttunut valtavasti. Maidon, lihan ja munien tuotantoon on tullut yhä enemmän teollisia piirteitä. On vaikeaa pitäytyä pienimuotoisessa tuotannossa vaikka haluaisi.
Tällainen suunta on monin paikoin vienyt tilanteeseen, jossa eläimet eivät voi enää elää lajilleen ominaisella tavalla. Eläimestä on tullut osa taloudellisiin arvoihin perustuvaa koneistoa.
Tilanne altistaa sellaisille ylilyönneille, joita näytettiin teurastamoilla salaa kuvatuissa videoissa. Niitä oli raskas katsoa. Julmuudessa eläimiä kohtaan ei ole kyse vain yksittäisten ihmisten virheistä, vaan yhteiskunnassamme on rakenteellista väkivaltaa sekä haavoittuvia ihmisiä että eläimiä kohtaan.
Mikä auttaisi meitä tulemaan tietoisiksi tällaisista rakenteista ja muuttamaan niitä? Voisiko kirkko tulla avuksi? Kirkon yksi rooli on vaikuttaa yhteiseen arvomaailmaamme ja asenteisiin. Jos tästä kulttuurista on kadoksissa ihmisen ja eläimen pyhyyden tunto, on aika palauttaa se.
Alkukesästä julkaistiin Kirkon maaseutulinjaukset 2015, otsikolla Lähiseurakunta – maaseudun henki ja elämä. Linjauksissa kannetaan huolta maaseudun ihmisten hyvinvoinnista, jonka katsotaan myös olevan kiinteästi yhteydessä koko luomakunnan tasapainoon.
Hengellisiin lähtökohtiin kuuluu muiden muassa käsitys luomakunnan pyhyydestä. Ei niin, että ajatellaan luonnon itsessään olevan jumalallinen vaan niin, että pyhä Jumala on läheisesti läsnä kaikessa Luojana ja Pyhänä Henkenä.
Luomakunnan pyhyyden vakavasti ottaminen tuo mukanaan kouriintuntuvia vaikutuksia, sillä sitä minkä ihminen pyhäksi tunnustaa, suojaa tietty koskemattomuus. Pyhyyden tajun mukana palaa rajan taju – ihmisellä ei ole oikeutta käyttää maan lahjoja rajattomasti.
Meillä on oikeus ottaa maasta elantomme, mutta kohtuudella. Linjauksissa jatketaan: ”Luomakunnan pyhyys merkitsee myös jokaisen eläimen, sekä luonnonvaraisen että kotieläimen, pyhyyttä. Tästä seuraa muun muassa maataloudessa entistä määrätietoisempi panostus eläinten hyvinvointiin. Lähtökohta, jossa kunnioitetaan luonnon omaa tapaa toimia, on myös ihmiselle paras ja taloudellisestikin kannattavin.”
Syyllisyyden ja vastuun ulottuvuudet ovat monet ja koskettavat jokaista suomalaista. Julmuus eläimiä kohtaan sairastuttaa sielua. Luomakunnan pyhyyden tajun paluu on askel kohti paranemista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
