Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Tästä löytyvät Suomen kaikki kansanopistot – lakkautukset väijyvät peikkona

    Suomessa on yhä yli 80 kansanopistoa eri puolilla maata – katso täältä luettelo maakunnittain.
    Noin 80 kansanopiston koulutuksissa käy vuosittain kymmeniä tuhansia opiskelijoita.
    Noin 80 kansanopiston koulutuksissa käy vuosittain kymmeniä tuhansia opiskelijoita. Kuva: Jukka Pasonen

    Selviytyäkseen taloudellisesti muutamat kansanopistot ovat panneet hynttyyt yhteen.

    ”Yhteistyökuvioita on haettu esimerkiksi niin, että jostakin opistosta on tullut toisen sivutoimipiste", kertoo Suomen Kansanopistoyhdistyksen pääsihteeri Jyrki Ijäs.

    Hän arvioi, että liittoutumisia on tulossa lisää. Lopettamisetkin ovat uhkana. Muutoksia aiheuttaa Ijäksen mukaan sekin, että opistojen taustayhteisöjen, kuten järjestöjen, tilanne elää.

    Taloutta rassaa myös rakennuskanta: se on monessa opistossa kirjavaa ja monelta vuosikymmeneltä.

    ”Rakennuksia pitäisi voida uusia, mutta tällä hetkellä varat eivät anna myöten. Rahoitusavustuksia ei enää saada, ja vaikka korot ovat matalia, lainaa ei uskalleta ottaa, koska on niin paljon epävarmuustekijöitä, miten eri koulutusratkaisuissa käy”, Ijäs kertoo.

    Hän lisää, että opistojen rakennushankkeita on silti käynnissä nyt puolisen tusinaa eri puolilla Suomea.

    Lue myös:

    Skepsiksen teilaama kansanopisto on ylpeä "humpuukikursseistaan"

    Homekoiria, kiimakoiria ja kaukolämpökoiria – kansanopisto muokkaa koulutusta kysynnän mukaan

    "Maantiede on kansanopistojen valtti, olemme niemissä ja notkelmissa"

    Suomen kansanopistot:

    Lappi

    Oulun Diakoniaopisto, Ylitornion toimipaikka

    Peräpohjolan Opisto, Tornio

    Pohjantähti-opisto, Kemi

    Ranuan kristillinen kansanopisto

    Rovala-Opisto, Rovaniemi

    Kainuu

    Kainuun Opisto, Mieslahti, Paltamo

    Pohjois-Pohjanmaa

    Haapaveden Opisto

    Kalajoen Kristillinen Opisto

    Kuusamo-opisto

    Limingan Kansanopisto

    Raudaskylän Kristillinen Opisto, Ylivieska

    Reisjärven kristillinen opisto

    Vuolle-opisto, Oulu

    Keski-Pohjanmaa

    Kaustisen Evankelinen Opisto

    Keski-Pohjanmaan kansanopisto, Kälviä, Kokkola

    Pohjanmaa

    Axxell, Lappfjärd, Kristinestad

    Evangeliska folkhögskolan i Svenskfinland, Vasa

    Fria kristliga folkhögskolan, Vasa

    Kristliga Folkhögskolan i Nykarleby

    Kronoby folkhögskola

    Norrvalla folkhögskola, Vörå

    Svenska Österbottens folkakademi, Närpes

    Etelä-Pohjanmaa

    Etelä-Pohjanmaan Opisto, Ilmajoki

    Kauhajoen evankelinen opisto

    Lehtimäen opisto, Lehtimäki, Alajärvi

    Seurakuntaopisto, Lapuan kristillisen opiston kampus

    Keski-Suomi

    Alkio-opisto, Korpilahti, Jyväskylä

    Iso Kirja -opisto, Keuruu

    Jyväskylän kristillinen opisto

    Jämsän Kristillinen Kansanopisto

    Karstulan Evankelinen Opisto

    Keski-Suomen Opisto, Suolahti, Äänekoski

    Pohjois-Savo

    Pohjois-Savon opisto, Kuopio

    Portaanpään kristillinen opisto, Lapinlahti

    Seurakuntaopisto, Pieksämäen kampus

    Valamon opisto, Heinävesi

    Etelä-Savo

    Itä-Karjalan Kansanopisto, Punkaharju, Savonlinna

    Otavan Opisto, Mikkeli

    Savonlinnan kristillinen opisto

    Suomen Nuoriso-opisto, Mikkeli

    Pohjois-Karjala

    Kiteen Evankelinen Kansanopisto

    Lieksan kristillinen opisto

    Pohjois-Karjalan opisto, Joensuu

    Etelä-Karjala

    Joutsenon Opisto, Lappeenranta

    Seurakuntaopisto, Jaakkiman kampus, Ruokolahti

    Kymenlaakso

    Jamilahden kansanopisto, Hamina

    Kymenlaakson Opisto, Anjalankoski, Kouvola 

    Perheniemen evankelinen opisto, Iitti

    Valkealan kristillinen kansanopisto, Kouvola

    Kanta-Häme

    Kansanlähetysopisto, Ryttylä, Hausjärvi

    Päijät-Häme

    Itä-Hämeen opisto, Hartola

    Lahden kansanopisto

    Pirkanmaa

    Karkun evankelinen opisto, Sastamala

    Metallityöväen Murikka-opisto, Terälahti, Tampere

    Oriveden Opisto, Tampere

    Päivölän Kansanopisto, Valkeakoski

    Suomen teologinenopisto, Tampere

    Voionmaan koulutuskeskus, Tampere

    Uusimaa

    Aktiivi-Instituutti, Helsinki

    Axxell, Överby, Esbo

    Borgå folkakademi

    Evangeliska folkhögskolan i Svenskfinland, Hangö

    Helsingin Evankelinen Opisto

    JHL-opisto, Helsinki

    Kanneljärven Opisto, Lohja

    Kiljavan opisto, Nurmijärvi

    Kuurojen kansanopisto, Helsinki

    Laajasalon opisto, Helsinki

    Lärkkulla, Karis, Raseborg

    Pekka Halosen akatemia, Tuusula

    Seurakuntaopisto, Järvenpään kampus

    Siikaranta, Kiljavan opiston Kirkkonummen toimipiste

    Suomen Raamattuopisto, Kauniainen

    Työväen Akatemia, Kauniainen

    Västra Nylands folkhögskola, Karis, Raseborg

    Satakunta

    Eurajoen kristillinen opisto

    Kankaanpään opisto

    Länsi-Suomen opisto, Huittinen

    Varsinais-Suomi

    Axxell, Brusaby, Kimito

    Axxell, Pargas

    Loimaan evankelinen kansanopisto

    Muurlan Opisto, Salo

    Paasikivi-Opisto, Turku

    Turun kristillinen opisto

    Varsinais-Suomen Kansanopisto, Paimio

    Ahvenanmaa

    Ålands folkhögskola, Finström