Heppakirjojen suomentaminen ajoi Satu Heimosen uudelle uralle: "En osannut ajatella lapsena, että minusta voisi tulla kirjailija"

"Minulla oli lapsena aivan ihana viulunsoitonopettaja, joka antoi mieleenpainuvia ohjeita. Nopeissa kohdissa sormien oli esimerkiksi liikuttava vilkkaasti kuin ­tiibetinspanielin tassut", kirjailija Satu Heimonen muistelee. Hän on ollut pienestä asti eläinrakas, ja lapsuudenkesät kuluivat maaseudulla sukulaisten luona. Kuva: Jarno Mela

Soinnut solmussa sijoittuu orkesterimaailmaan. Aiemmin Satu Heimonen on kirjoittanut hevos- ja kissakirjoja. Kuva: Kirjailijan Jarno Mela

Yhteistä virettä ennen soiton alkua hakevasta orkesterista nousee äänipeitto, jonka kuka tahansa konsertissa käynyt tai itse joskus soittanut tunnistaa. Hetkellisen kakofonian jälkeen kaikki hiljenee, jouset asetetaan kielille ja kapellimestari nostaa tahtipuikkonsa valmiusasemiin. Pian yhteinen sävelmä jo hellii kuulijaa.

Varsin moni suomalainen harrastaa ainakin jossain vaiheessa elämäänsä soittamista, mutta lasten- ja nuortenkirjoissa klassinen musiikki nousee pääosaan vain harvoin. Tätä ihmetteli Satu Heimonen, joka aloitti viulunsoiton seitsemänvuotiaana.

"Pienenä luin valtavasti, mutta en ainakaan muista törmänneeni soittamiseen liittyvään kirjaan", Heimonen sanoo.

Puolitoista vuotta sitten helsinkiläiskirjailija palasi soittotauon jälkeen orkesterimaailmaan ja päätti tarttua pitkään pyörittelemäänsä musiikkiaiheeseen.

Nuoriso-orkesterista kertova Soinnut solmussa -romaani ilmestyi tänä syksynä.

"Orkesterissa musiikki yhdistää erilaiset ihmiset, mutta vaikka yhdessä ollaan paljon, toisia ei välttämättä opi tuntemaan kovin hyvin. Kirjassani halusin sukeltaa silti pintaa syvemmälle."

Seitsemänvuotiaana Heimonen aloitti viulunsoiton lisäksi toisenkin rakkaan harrastuksen, nimittäin ratsastamisen.

"Harrastukset ovat lapsille tärkeitä, vaikka niistä ei tulisikaan myöhemmin ammattia. Soittaminen ja hevoset ovat nyt täydellistä vastapainoa työlleni, ja on ollut mukavaa kirjoittaa minulle läheisistä aiheista."

Lukion jälkeen Heimonen opiskeli englannin kääntämistä ja tulkkausta. Valmistuttuaan hän suomensi muutamia hevos­kirjoja.

"Kääntäessä mietin toisinaan, miten kirjasta olisi voinut saada jännemmän, mutta eihän suomentaja voi juoneen vaikuttaa. Niinpä halusin kokeilla kirjoittaa oman kirjan, jossa voisi tapahtua mitä vain. Kirjoitin yhden luvun ja lopulta kokonaisen käsikirjoituksen."

Tähän mennessä Heimonen on julkaissut kolme Sonja-­hevoskirjaa ja kaksi kissoista kertovaa Cecilia-romaania. Eläinaiheisten kirjojen jälkeen oli virkistävää poiketa musiikki­teemaan.

"En osannut ajatella lapsena, että minusta voisi tulla kirjailija, vaan yllätin itsenikin."

Kirjojen kirjoittamisen lisäksi Heimonen ahertaa kirja-alalla kustannustoimittajan roolissa. Hänen käsiensä kautta kulkevat monet lasten- ja nuortenkirjat.

"Ammattini ansiosta tunnen kirjanteon vaiheet aina ideasta kaupan hyllylle asti. Minua inspiroivat lahjakkaat ihmiset, joiden kanssa saan työskennellä. Kirjailijana on usein yksinäistä, kustannustoimittajana ei koskaan."

Kustannustoimittajana Heimonen kulkee kirjailijan rinnalla koko kirjantekoprosessin ajan. Kun kirja vihdoin ilmestyy, hän iloitsee siitä yhdessä tekijöiden kanssa.

Oman kirjan näkeminen valmiina on silti aina eri asia. Se on riemastuttavaa, mutta myös kauhistuttavaa.

"Ensin olen innoissani, mutta sitten alan jännittää, löytävätkö lukijat kirjani ja millaisen vastaanoton se saa. Omaan kirjaan kun upottaa aina niin paljon itseään."