Hoivakoti kuin lottovoitto – tässä vanhusten kodissa voi juosta vaikka maratonin

Maire Nummela on asunut Tupahoiva-hoivakodissa helmikuusta asti. Hän viihtyy hyvin. Kuva: Carolina Husu

”Auli pelasti minut”, Maire Nummela, 77, sanoo silmät säihkyen.

Nummela tarkoittaa Auli Härkälää ja tämän hoivakotia. Kyseessä on sastamalainen Tupahoiva, jonne Maire Nummela on päässyt muistisairautensa takia.

Tupahoiva on palkittu maaliskuussa hyvästä vanhustyöstä hoitajaliitto Superin ja La Carita -säätiön kunniakirjalla. Eikä mikään ihme.

Maire esittelee pitkiä hiuksiaan. Kauniisti palmikoitu letti osoittaa, että hoitajilla on aikaa hänelle. Kuten myös se, että Tupahoivan johtaja Auli Härkälä osaa kertoa, että Mairen mielipuuhia hoivakodissa ovat perunoiden kuoriminen, roskien vieminen ja retkille osallistuminen.

”Auli kuuntelee ja höpöttelee”, Maire Nummela kehuu.

Mutta mihin Maire Nummela olisi joutunut ilman Aulia?

Maire Nummela on sisustanut omaa huonettaan mielensä mukaan. Kuva: Carolina Husu

Oli hilkulla, että Maire Nummela olisi päätynyt pidemmäksi aikaa tavalliseen, ison hoivaketjun ryhmäkotiin. Siellä Nummela jo istui yksin eksyneen näköisenä, kun Auli Härkälä soitti, että Tupahoivasta on vapautunut paikka.

Ottaisiko Nummela sen vastaan?

Maire Nummelan oli tehtävä miehensä Markku Nummelan kanssa valinta. Vaikka Markku Nummela oli kaksi päivää aiemmin ajanut muuttokuorman toisen kunnan alueella sijaitsevaan hoivakotiin, oli muutettava uudestaan. Niin iso ero palvelussa oli.

Isossa hoivaketjun ryhmäkodissa noudatettiin tavallista laitosmaista rytmiä. Aamulla ylös sängystä aina lähes samaan aikaan – vaikka yleensä ei ollut mitään sen kummempaa tekemistä kuin television katsominen, syöminen tai peseytyminen.

Tupahoivassa kaikki on toisin. Vuorokausirytmi mukailee asukkaiden omia toiveita. Nukkua saa siihen asti kuin haluaa, mutta tekemistä on yllin kyllin.

Asukkaat pääsevät kävelylenkeille aitojen ulkopuolelle päivittäin kesät talvet. Hekin, jotka eivät enää jaksa kävellä, sillä hoivakodissa on käytössä sähköavusteinen riksapyörä, jonka kyydissä vanhukset saavat istua maisemien vilistäessä silmissä.

Tupahoivan pihassa näkyy elämän merkkejä, sillä pyykit kuivataan ulkona. Kuva: Carolina Husu

Hyvää vanhushoivaa tutkineen Helsingin yliopiston dosentti Jari Pirhosen arvion mukaan valtaosa suomalaisista hoivakodeista on laadultaan keskinkertaisia mutta tosi hyviä ja tosi huonoja on paljon vähemmän.

”On tuurista kiinni, millainen hoivakotipaikka sattuu olemaan vapaana”, Pirhonen sanoo.

Samoilla resursseilla voi siis tehdä hyvin erilaista hoitotyötä. Keskeistä on, että vanhuksen oikeus hyvään elämään toteutuu.

”Hyvässä hoidossa tarvitaan hyvää johtamista ja vastuun antamista hoitajille omasta työstään”, Pirhonen sanoo.

Tutkija ottaa esimerkin: työajaksi voidaan määritellä myös se, jos hoitaja ottaa hoivakodin vanhuksen mukaansa keräämään mansikoita tai käymään ostoksilla viikonloppuna.

Veikko Rintala on saapunut paikalle vihtatalkoisiin, vaikka Tupahoivassa asunut Sirkka-vaimo kuoli jo kolme vuotta sitten, sillä paikka on edelleen tärkeä. ”Tämä on paras paikka”, Rintala sanoo. Hän kertoo, että Sirkka sai lenkkeillä Tupahoivassa asuessaan ja juosta jopa kymmenen kilometrin maratonin viimeisenä elinvuotenaan hoitajien kanssa. Kuva: Carolina Husu

Vuonna 2019 Sastamala nousi otsikoihin, sillä aluehallintovirasto löysi isoja puutteita kolmesta yksityisestä, sastamalaisesta hoivakodista. Isoin ongelma oli potilasturvallisuuden vaarantuminen.

Nyt tilanne on Sastamalan ikäihmisten avopalveluiden johtaja Mari Ollinpojan mukaan parantunut ja viranomaisvalvonta päättynyt.

Sen sijaan Ollinpoika luonnehtii hoitohenkilöstön saatavuutta käyttämällä sanaa surkea. Kesäsijaisia ei ole saatu tarpeeksi, joten vanhusten päivätoiminta on suljettu ja sen henkilöstö siirretty paikkaamaan sijaistarvetta kotihoitoon ja jaksohoitoon.

”Sijaisia on kuitenkin saatu sen verran, että emme ole joutuneet sulkemaan hoivakotipaikkoja omassa toiminnassa”, Ollinpoika kiittelee.

Sastamala hoitaa vanhuksensa pitkään kotona ennen hoivakotiin siirtymistä, joten kotihoitoa on saatavilla lähes koko ison kunnan alueella myös yöaikaan.

”Ikäihmiset pärjäävät yllättävänkin hyvin omatoimisesti. Kun meillä tullaan palvelujen piiriin, ollaan jo runsaamman avun tarpeessa. RAI-toimintakykytestin mukaan meillä on Pirkanmaalla lähes huonokuntoisimpia ikääntyneitä kotihoidon piirissä”, Ollinpoika sanoo.

Pitkään kotona pärjäämistä voi selittää se, että Sastamalassa seniorit toimivat aktiivisesti yhdistyksissä ja monien tapahtumien järjestäjinä.

”Ikääntyneet ovat aktiivisia toimijoita, mikä tutkimustiedonkin mukaan lisää hyvinvointia”, Ollinpoika sanoo.

Tupahoivassa asukkaat ja hoitajat syövät yhdessä. Kodinhuoltaja Katja Huhtala auttaa ruokailussa. Kuva: Carolina Husu

Auli Härkälän omistamassa, palkitussa Tupahoivassa järjestetään paljon tekemistä: muun muassa kesäteatterireissuja ja muita retkiä, leipomistuokioita, musiikkia, jumppaa ja saunomista.

Mutta järjestetty ohjelma ei edes ole se, mikä erottaa Tupahoivan useimmista hoivakodeista. Ero on isompi.

Paikan toiminta-ajatuksen mukaan on keskeistä, että kyseessä on ihmisten koti, joten kaikkea laitosmaisuutta vältetään.

Päivän toiminnot tehdään asukkaiden tahdissa. Jos joku ei esimerkiksi halua tänään, että hänen hampaitaan pestään, väkisin ei puunata mitään.

Työntekijät eivät pukeudu työvaatteisiin vaan tavallisiin mekkoihin, housuihin tai paitoihin. Hoitajat eivät häviä taukotilaan syömään tai kahvittelemaan, vaan syövät vanhusten kanssa yhdessä.

Asukkaat saavat osallistua oman kotinsa puuhiin täysin vapaasti omien voimavarojensa mukaan. He saavat halutessaan siis esimerkiksi lakaista lattiaa, ripustaa pyykkiä, leipoa tai kuoria perunoita.

Leena Näriäinen saapui juuri hoivakoti Tupahoivaan. Näppärille sormille löytyi heti tekemistä. Kuva: Carolina Husu

Tekemisen järjestyminen on tärkeää Leena Näriäiselle, 83, joka oli muuttamassa hoivakotiin 28. kesäkuuta.

”Kuin olisi lottovoiton saanut”, tytär Kirsti luonnehtii äidin pääsemistä Tupahoivaan.

Huomio on aiheellinen, sillä nytkin Tupahoivaan on 10 vanhuksen jono. Kaikki halukkaat eivät pääse.

”Muistisairaat, joilla on tullessaan toimintakykyä, hyötyvät tästä kodistamme eniten”, Tupahoivan omistaja Auli Härkälä kertoo viitaten paikan virikkeellisyyteen.

Kaikki asukkaat ovat muistisairaita ja kaikilla on kunnan myöntämä palveluseteli eli hoivakoti ei maksa heille sen enempää kuin kunnallinen vastineensa.

Leena Näriäinen asui ennen Tupahoivaa sairaalan vuodeosastolla kolme kuukautta. Hän on työskennellyt noin 40 vuotta sairaalassa. Onkin ymmärrettävää, että sairaalapotilaanakin Näriäinen etsi käsiinsä työvälineitä ja alkoi luututa lattiaa. Mutta se ei sairaalan henkilökunnalle sopinut. Potilaan oli mieluummin oltava tekemättä mitään.

Onneksi Tupahoivassa näppärät kädet saavat tekemistä, eikä moppiin tarttumista enää estetä. Nyt Leena Näriäinen kietoo koivunoksia toisiinsa kiinni muiden asukkaiden kanssa, sillä meneillään on vihtatalkoot.

Katja Huhtala työskentelee samassa hoivakodissa, jossa oma isä Risto Tommila asuu. ”Voimme nähdä lähes joka päivä”, Huhtala kiittelee. Kuva: Carolina Husu

Helsingin yliopiston dosentti Jari Pirhonen on työskennellyt ennen tutkijan uraansa lähihoitajana. Hän on nähnyt, kun hoitajat ovat vaihtaneet toistensa kanssa viikonloppukuulumisia vanhuksen yli vaipanvaihdon aikana.

”Se on pahin tilanne, mihin voi joutua. Unohdetaan, että tilanteessa on kolme henkilöä eikä vain kaksi”, Pirhonen sanoo.

Hän kutsuu hoitoa, jossa ei huomioida yksilöä, bulkkihoidoksi. Sen vastakohta on vanhuksen omaan tarpeeseen vastaava hoito.

Toimintaperiaate, jossa vanhus saa osallistua arkensa puuhiin mahdollisimman paljon, on tieteelliseltä nimeltään kinestetiikka.

”Kaikissa hoivakodeissa, jotka ottavat itsensä hyvässä mielessä vakavasti, kinestetiikka näkyy. Sen käyttö laajenee koko ajan”, Pirhonen sanoo.

Pirhonen pitää positiivisena kehitystä, jossa hoivatyössä heitetään pois kaavamainen ajattelu. Hoitajat voivat viettää kahvitaukonsa vanhusten parissa, koska näin heille jää aikaa tutustua asukkaisiin paremmin – käytäntöä voi tukea hoivakodissa merkitsemällä vanhusten kanssa vietetyn ruokatauon työajaksi.

Hän vinkkaa hoivatyön johtajille, että muutenkin työajan laskemisessa on lupa olla luova.

”Samalla periaatteella mummon tai papan voi ottaa mukaan myös vaikkapa baariin ja se on työaikaa”, Pirhonen kertoo.

Maanviljelijä Eero Levola, 90, viettää aikaansa laskien mielellään leikkiä. Mieleen muistuu edelleen, että omalla pellolla kasvoi kauraa, ohraa ja hernettä, vaikka pellot ja lehmät ovat siirtyneet jo pojalle. Kuva: Carolina Husu

Mutta palataanpa Tupahoivaan. Miten aika riittää virikkeellisyyteen? Vastaus ei ole henkilökunnan määrässä, sillä paikka noudattaa samaa 0,6 hoitajan mitoitusta vanhusta kohden kuin muutkin hoivakodit. Hoitoon ei myöskään käytetä enempää rahaa.

”Kun alkuvuosina oli vain yksi hoitaja vuorossa, hänkin ennätti ulkoilla asukkaiden kanssa”, Tupahoivan omistaja Auli Härkälä sanoo.

Kyse on ajattelutavan erosta.

”Olen kysellyt muissa hoivakodeissa olleilta, mitä te oikein teitte kello kaksi iltapäivällä, kun meillä on silloin valtavasti aikaa”, Härkälä sanoo.

Tupahoivan emäntä Marppa Murtagh kertoo tekevänsä työtään sydämellään. ”Täällä pystyy antamaan aikaansa asukkaille, mikä tekee työstä mielekästä.” Kuva: Carolina Husu

Tupahoivan johtaja Auli Härkälän mielestä tavallisten hoivakotien ongelma on laitosmaisuus eli aikataulurungon kopioiminen sairaalamaailmasta niin, että kahvitauot ja ruokatunti pilkkovat päivää.

”Ei meillä ole Suomessa sellaista hoivakotiperinnettä kuin vaikkapa Hollannissa, jossa hoivakodissa on aina asuttu kuin kotona”, Härkälä sanoo.

Hoivakodin johtaja Auli Härkälä tekee samaa hoitotyötä kuin lähihoitajat puolet työajastaan. Hallintotyöt hän tekee kotitoimistossaan.

”Täällä kukaan ei korota itseään, vaan olemme vierellä kulkijoita”, Härkälä sanoo.

Hoivakodin johtaja Auli Härkälälle (oik.) on luontevaa olla lähellä asukkaiden kanssa. Kuvassa mukana asukas Riitta Toivo. Kuva: Carolina Husu

Tupahoivan vahvuuteen kuuluu 16 muistisairasta vanhusta ja yhdeksän vakituista lähihoitajaa, sairaanhoitaja, emäntä ja kodinhuoltaja. Hyvässä maineessa olevaan hoivakotiin on saatu hoitajapulasta huolimatta jopa kesäsijaisia.

Tupahoivassa huomioidaan työntekijöiden työvuorotoiveet ja annetaan heidän tehdä työtään omalla persoonallaan, esimerkiksi niin, että kaikki saavat käyttää työaikaansa vanhuksille soittamiseen ja laulamiseen.

Auli Härkälä arvelee, että työtapa ei sovi kaikille.

”Pitää olla vähän hullu ja kestää, että emäntä saattaa alkaa soittaa flyygeliä kesken kaiken”, Härkälä sanoo ja naurahtaa.

Tupahoiva on toiminut samalla periaatteella jo vuodesta 1992.

”Tämä ei tunnu työltä”, Auli Härkälä tiivistää, kuinka hyvin viihtyy omassa hoivakodissaan.

Lue lisää:

Hallituksen vaalilupaus vanhuspalveluiden hoitajamitoituksesta ei ole toteutumassa kuin paperilla – "Tänä kesänä on varmasti vaikein tilanne, mitä historiassa on ollut"

Kysely: Hoivakoteja uhkaa kesällä paheneva hoitajapula, jos kesätyöntekijöitä ei saada