Pientaloissa aurinkosähköä maksetaan takaisin kymmeniä vuosia
Alexander Wentin ja Ari-Jussi Uunila Roaming Oy:stä asensivat aurinkopaneeleita Henry Rekilän omakotitalon autotallin katolle Kokkolassa juhannusviikolla. ”Paneelien menekki on lisääntynyt roimasti hinnan laskettua”, Uunila kertoo. Esko Keski-Vähälä Kuva: Viestilehtien arkistoKiinnostus aurinkosähköön on kasvanut huimasti parin viime vuoden aikana. Yksi syy on, että kiinalaisvalmisteisten paneelien hinnat ovat pudonneet kymmenesosaan kymmenessä vuodessa. Kannattavuus ei silti vielä ole kovin hyvä. Omakotitalon aurinkopaneeli-investointeja voi joutua maksamaan takaisin yli 30 vuotta.
Aurinkoenergian suuri ongelma on, että energiaa tarvitaan eniten keskitalvella, jolloin aurinko ei paista. Kesällä paistaa, mutta ylijäämää ei pystytä varastoimaan. Akuista siihen ei vielä ole.
Tietyissä kohteissa aurinkosähkö alkaa olla kuitenkin kannattavaa. Sopivat paikat ovat niitä, jotka käyttävät paljon ja tasaisesti sähköä keväästä syksyyn päiväsaikaan.
Omakotitaloonsa kesäkuun lopussa viiden kilowatin aurinkopaneelit asennuttanut Henry Rekilä Kokkolasta pitää aurinkosähköä jo nyt kannattavana.
”Kun investoinnin on tehnyt, ei takaisinmaksuja enää laskeskella. Paneelit tuottavat ilmaista uusiutuvaa sähköä vuosikymmeniä.”
Hän harkitsi asennusta jo viisi vuotta sitten, jolloin hinta oli 2,5-kertainen. Nyt kokonaishinta oli noin 10 000 euroa.
Selvä ehto kannattavuudelle on, että sähkö käytetään omassa kiinteistössä. Vaikka yhtiöt ostavat paneeleista ylijäävän sähkön verkkoon, hinta on kehno eli tukkusähkön hinta. Siitä yhtiöt vähentävät vielä pienen palkkion kulujen vuoksi.
Tukkusähkön hinta putosi keväällä alle pariin senttiin kilowattitunnilta.
Energia-asiantuntija Petri Pelli Etelä-Savon Energiasta kertoo, että kohteiden kasvaessa kannattavuus nousee. ”Pienissä kohteissa aurinko on vielä kallista”, hän myöntää.
Maataloudessa aurinkosähkö lienee kannattavinta maitotiloilla, jotka käyttävät paljon sähköä lypsyyn ja jäähdytykseen. Kun paneelit asentaa itse, takaisinmaksuaika jäänee alle 15 vuoteen sähkön hinnasta riippuen.
Aurinkopaneelien valmistajat arvioivat paneelien käyttöiäksi ainakin 30 vuotta ja enemmänkin, koska niissä ei ole liikkuvia osia. Invertterin eli tasasähkön vaihtosähköksi muuntavan vaihtosuuntaajan elinikä on puolet tästä.
Pelli muistuttaa, että vaikka paneelit pystyy laittamaan katolle itse, on sähkötyöt jätettävä hyväksytylle asentajalle. ”Maadoitukset on tehtävä kunnolla, sillä paneeleissa saattaa olla jopa tuhannen voltin jännite.”
Etelä-Savon Energia maksaa sähköverkkoon tulevasta sähköstä tukkusähkön hinnan, josta vähennetään 0,24 senttiä kilowattitunnilta kulupalkkiona.
Lappeenrannan yliopiston energiatekniikan professorin Jero Aholan mukaan parhaita aurinkosähkökohteita ovat suuret yleiset rakennukset, esimerkiksi sairaalat, koulut tai kauppakeskukset.
”Sähkön osuus kokonaisenergiasta nousee jatkuvasti, ja samalla talven lämmitystarve pienenee, mikä parantaa aurinkosähkön asemaa”, hän toteaa.
Esimerkiksi kauppakeskuksissa sähkön osuus energiasta nousee jo puoleen.
”Ilmastointi, elektroniikka, valaistus, jäähdytys ja pumput vievät sähköä ja eristyksen parantaminen vähentää lämmöntarvetta.”
Esimerkiksi sairaaloissa kuluu sähköä niin paljon, että omaa käyttöä varten voidaan rakennuksen koko katto ja eteläseinä päällystää paneeleilla.
Aholan mukaan suurissa kohteissa, joissa paneelien teho on 50–100 kilowattia, investoinnin hinta asennettuna jää 1 100–1 300 euron paikkeille kilowattia kohden. Pienkohteissa hinta nousee 2 000 euroon kilowatilta.
Takaisinmaksuaika ei Aholan mukaan ole hyvä mittari aurinkosähkölle. Hän käyttäisi tuottoprosenttia. Se nousee julkisissa kiinteistöissä vähintään viiteen prosenttiin ja mahdollista investointitukea saavissa kohteissa kahdeksaan.
Aholan mukaan kannattavuus perustuu siihen, että sähkö saadaan käytettyä itse verottomasti. Silloin oma sähkö korvaa sekä ostetun sähköenergian, siirtomaksut että verot. JOUKO KYYTSÖNEN
Aurinko-
sähkö on kannattavinta
siellä,
missä
sähköä
tarvitaan tasaisesti
keväästä syksyyn päiväs-
aikaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
