Kirja on aina kutsuttu vieras – lukija tekee itse aloitteen tarttuessaan kirjaan

Kirjat ovat olleet tärkeä osa elämääni niin kauan kuin muistan. Kun kiertelen kirjastossa, kävelen hitaasti kirjakaupassa tai katselen kirjahyllyni selkämyksiä, kuulostelen: löydänkö tällä kertaa aarteen? Jonkin loppuelämäni kanssani kulkevan teoksen, joka herättää yhä uusia ajatuksia ja tunteita? Vai piipahtavan vieraan, jonka kanssa vietän muutaman illan ja päästän sen jatkamaan eteenpäin jonkin toisen elämään?

Kirja ei ole koskaan kuokkavieras, kirjoitettiin eräässä kirjassa, jota olen lukenut viime aikoina useampaan otteeseen. Lukija tekee aina itse aloitteen tarttuessaan kirjaan, päästäessään sanoista rakentuvan tarinan mieleensä ja sydämeensä.

Sanoissa on taikaa: on ihmeellistä, miten mielemme pystyy tuottamaan kokonaisia toisia maailmoja. Olemme kehittäneet kielen, joka avulla näistä toisista maailmoista pystyy kertomaan muillekin. Jakamaan ajatuksia ja tunteita, antamaan sanojen avulla toiselle mahdollisuuden mielenlukuun.

On maagista, kun nämä toiset maailmat pystyy kirjoittamaan ylös niin, että ne pysyvät tallessa ja muut voivat lukea ja kokea ne aina halutessaan.

Nautin monipuolisesti erilaisista teksteistä kuulostellen niiden tarinaa. Vaikka teksti ei juuri sillä hetkellä osuisi, se saattaa jäädä silti arkistoihini odottamaan mahdollista tulevaa tutustumishetkeä. Enää en tunne syyllisyyttä niistä sanoista, jotka valitsen jättää lukematta.

Lukemiseni on kokenut monta vaihetta. Eräässä elämäntilanteessa luin vain faktakirjallisuutta. Se tuntui tärkeältä ja aikani arvoiselta. Lopulta annoin itseni nautiskella ja sanojen virran viedä. Opinhan kertomakirjallisuudestakin.

Opin itsestäni, syvennän suhdetta sanoihin ja saan elää hetkiä tai kokonaisia elämiä toisena ihmisenä, eri ympäristössä, muina aikakausina, todellisissa ja kuvitteellisissa maailmoissa. Saan sukeltaa toisen mieleen, kehoon, saappaisiin tai korkokenkiin. Tai tassuihin. Tai vaikka muurahaisen jalkoihin, kuten yhdessä kirjahyllyni teoksessa.

Kirjan lukeminen ei ole passiivista vastaanottamista vaan dialogia. Vaikka lukiessa saakin annettuna tekstin, vuoropuhelu syntyy niistä reaktioista, joita kirja herättää. Sana, lause, ajatus tai vaikka koko tarina sysäävät liikkeelle jotain, mitä ei olisi herännyt ilman juuri niitä sanoja luettuna juuri sillä hetkellä.

Sama kirja voi olla aivan toisenlainen lukukokemus, herättää erilaisia ajatuksia ja tunteita, kun itse muuttuu.

Kirja elää lukijansa mukana aivan kuten lukija kirjansa kanssa. Kiitos kaikille kirjailijoille, jotka olette valinneet jakaa sananne kanssani!

Lue aiempia Sari Hyvärisen kolumneja

Kirjoittaja rakastaa monenlaisia kirjoja.