Kirja Leivonnaisia pienelle porukalle
Bloggaaja Emma Iivanaisen toinen leivontakirja lupaa ohjeita mutkattomaan sunnuntaileivontaan. Pelkästään katsomalla kuvia lupausta saattaa hieman epäillä.
Vaikka kirjassa kovin vakuutellaan, että leipomukset ovat yksinkertaisia toteuttaa, veikkaukseni on, että viimeistään koristeluvaiheessa voi tulla ikäviä yllätyksiä. Kirjan sivuille kuvatut herkut kun ovat niin taiten tehtyjä, että omassa keittiössä valmistettu leipomus tuskin muistuttaa ulkonäöllisesti paljoakaan esikuvaansa. Varsinkaan siinä tapauksessa, jos kauhanvarressa on vähänkin kokemattomampi leipuri.
Kirjan ohjeet on tehty pieniä kakkuja varten. Pääsääntöisesti aineksista valmistuu kakku halkaisijaltaan 16 senttimetrin vuokaan. Kuppikakkuja puolestaan syntyy tarkalleen muffinipellille mahtuva määrä, ja jäätelöstäkin saadaan vain puolenkymmentä annosta. Kirjan ohjeilla jäätelö syntyy ilman jäätelökonetta.
Pienet ohjeet ovat varsin tervetulleita, sillä yleisesti ottaen mitat on helpompi kaksinkertaistaa kuin puolittaa. Ohjeissa on myös usein vinkki, kuinka moninkertaisena taikina tai täyte pitää valmistaa, jos leivonnaisen aikoo tehdä isompaan vuokaan.
Kirja on ulkoasullisesti kaunis ja eheä kokonaisuus, mutta leipomista hieman hidastaa se, että osassa resepteistä työskentelyohjeet eivät ole mahtuneet samalle sivulle ainesosaluettelon kanssa.
Anniina Kajander
Emma Iivanainen:
Emman kakut, leivokset ja jäätelöt.
144 sivua. Docendo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
