"Viljelypalsta on ymmärryksen silta ruuan alkulähteille"

Joona Peltola ja Anni Kivikko korjasivat sokerihernettä pakastattavaksi. Sokeriherne sopii Peltolan mukaan hyvin itämaisiin ruokiin. Kuva: Jarno Mela

Sadonkorjuujuhlassa esiteltiin, mitä kaikkea omalla puutarhapalstalla voi kasvattaa. Kaikki vihannekset ja marjat on poimittu Ensilän viljelypalstoilta. Kuva: Jarno Mela

Hernettä, porkkanaa, sipulia, valkosipulia, perunaa, fenkolia, chiliä... 24-vuotias kajaanilainen Anni Kivikko vilkuilee ympärilleen siisteihin ja hyvin hoidettuihin riveihin ja luettelee, mitä kaikkea aarin kokoisella viljelypalstalla kasvaa.

Chili ei ole kasvanut aivan toivotusti ja tuskin tuottaa satoa, mutta se ei suuremmin haittaa. Chilin istuttaminen ulos oli vain Kivikon ja hänen puolisonsa, 34-vuotiaan Joona Penttilän päähänpisto. Varsinaiset chiliviljlelmät heillä on kotiparvekkeellaan.

Muuten palsta on tuottanut mukavasti tuoreita makuja ja värejä Kivikon ja Peltolan ruokapöytään.

Maanantaina alkuillasta pariskunta on saapunut palstalleen sadonkorjuuseen. Kivikon kädessä olevaan pussiin on kertynyt toista litraa itse viljeltyjä sokeriherneen palkoja. Ne on tarkoitus pakastaa.

"Nämä sopivat tosi hyvin aasialaiseen ruokaan. Sellaisenaan heitetään vain sekaan", Penttilä kertoo.

Matkailualaa ammattikorkeakoulussa opiskeleva mies kertoo olevansa innokas ruuanlaittaja. Ruokaa laittaessa mieli rentoutuu ja päivän stressit unohtuvat.

Itse kasvatetuista raaka-aineista ruokaan tulee vielä aivan omanlaisensa tuntu ja maku.

"Omasta maasta nostettu peruna on ihan erilaista kuin kaupasta ostettu", Kivikko korostaa.

Kivikolla ja Penttilällä on toista vuotta oma kasvimaa Ensilän palstaviljelmällä parin kilometrin päässä Kajaanin keskustasta.

Kummallakaan ei ole maatilataustaa eikä omasta kasvimaastakaan ole aiempaa kokemusta. Penttilä on lapsena ollut hommissa enonsa perunapellolla, Kivikolla on omasta mummolastaan samanlaisia kokemuksia.

Kaupungissa kasvanut nuoripari on silminnähden innostunut oman ruokansa viljelemisestä. Mikä heidät on saanut innostumaan viljelypalstasta, joka väistämättä sitoo heidän kiinni maahan koko kasvukaudeksi?

Kivikon mukaan "syy" on hänen äitinsä, joka oli päättänyt hankkia itselleen oman palstan Ensilästä. Äiti kysyi tytärtään mukaan, mutta ensimmäisenä viljelykärpäsen pureman saikin tämän puoliso Joona.

Taivaalta ripsii vettä juuri ja juuri sen verran, että ilman voi sanoa olevan kosteaa. Harmaasta ja hieman koleasta säästä huolimatta Ensilän parin hehtaarin alue on täynnä väkeä.

Reilusti yli sata palstaviljelijää ja muuta kiinnostunutta on kokoontunut paikalle viettämään sadonkorjuujuhlaa. Samalla juhlitaan tulevaa yhteistyötä Kainuun maa- ja kotitalousnaisten keskuksen kanssa. Ensilä on mallikohteena siitä, millä tavalla kaupunkilaisille voidaan tarjota kosketus maaseutuun – pieni pala maaseutua, kuten kuuluu maa- ja kotitalousnaisten kahden seuraavan vuoden kampanjan nimi.

Tai kuten Maa- ja kotitalousnaisten hallituksen jäsen Tarja Tervo asian ilmaisee, "ymmärryksen siltana ruuantuotannon alkulähteille".

"Omalla viljelypalstallaan kaupunkilainen pääsee kokemaan samoja asioita kuin maanviljelijä omassa arjessaan."

Palstaviljely alkoi Ensilässä 11 vuotta sitten, keväällä 2008. Tuolloin viljelijöitä oli 20, ja palstoilla viljeltiin vain yksivuotisia kasveja.

Nyt monivuotisten kasvien ja siten pitkäikäisten palstojen määrä on jo suurempi kuin yksivuotisten. Viljelypalstojen määrä on noussut 130:een ja viljelijöitäkin on toistasataa, kertoo Ensilän Palstaviljelijät ry:n puheenjohtaja Leena Valtanen.

Ensilää katsoessa voi todeta, että palstaviljelijän kolmenkympin vuosimaksulle saa paljon vastinetta. Suosiosta kertoo sekin, että alue hoidetaan kokonaan talkoilla ilman ulkopuolista rahoitusta – ja jokainen nurkkakin on viimeisen päälle siisti.

Monissa kaupungeissa, varsinkin kasvukeskuksissa, viljelypalstat ja siirtolapuutarhat ovat kaavoittajien hampaissa. Viljelypalstat eivät istu siihen kuvaan, mikä asutuksen tiivistämiseen vakaasti uskovien silmissä on tavoiteltavaa.

Tämä huolestuttaa Kainuun maa- ja kotitalousnaisten yritysasiantuntijaa Soili Hypéniä. Hän toivoo, että viljelyalueet ovat erottamaton osa myös tulevaisuuden suomalaista kaupunkikuvaa.

Hän muistuttaa, että palstaviljely on todellinen ympäristöteko, joka samalla tarjoaa helpotusta synkkien ilmastonmuutospuheiden ahdistamille ihmisille. Omalla tekemisellään voi myös osaltaan auttaa elintärkeiden pölyttäjien elinoloja.

"Lisäksi se edistää paikallista ruoantuotantoa ja lisää omavaraisuutta."

Palstaviljely edistää myös ikääntyvien tai sairaiden hyvinvointia. Yhteisöllisenä toimintana se parantaa paitsi fyysistä kuntoa myös henkistä hyvinvointia.

Muutaman "korttelin" päässä Kivikon ja Penttilän palstasta on pysäköitynä viininpunainen invamopo. Sen takana ahertaa omien viljelystensä kimpussa Rauni Heiskanen.

Heiskanen sairastui seitsemän vuotta sitten, ja tuolloin saamansa halvauksen myötä niin kulkeminen kuin puhekin sujuvat vaivalloisesti.

Se ei kuitenkaan työskentelyä estä, päinvastoin. Hän työntää rollaattoriaan kasvatuslaatikoiden ja penkkien välissä ja kertoo, että viljelyhommat ovat hänelle erinomaista terapiaa.

"Neljättä vuotta viljelen Ensilässä", hän kertoo ja viittoo moponsa suuntaan. "Joka päivä ajan tänne."

Heiskanen asuu toisella puolella kaupunkia Lohtajan kaupunginosassa. Matkaa kertyy useampi kilometri, ja aikaakin yhteen suuntaan menee 45 minuuttia.

Kivikon, Penttilä ja Heiskasen tavoin palstaviljely on tarjonnut Taina-Maija Miettiselle mahdollisuuden työntää omat sormensa multaan. Aiemmin rivitalossa asuessaan hänellä oli pieni kasvimaa takapihalla, mutta kerrostaloon muuttaessa se jäi.

Alkuun oman viljelypalstan hankkiminen epäilytti. "Mietin, onko se vain niille, jotka lapsuudestaan lähtien ovat viljelyn kanssa olleet tekemissä", Miettinen kertoi sadonkorjuujuhlassa pitämässään puheenvuorossa.

Hänelle palstaviljely on opettanut, että aina voi oppia jotain uutta.