
Kyläkauppa heräsi kuolinunesta – "Ei tämä miljoonabisnes ole, tärkeintä että pärjää"
S-ryhmän Sale lopetti, mutta itsenäinen yrittäjä elvytti kyläkaupan henkiin Pyhäjärven rantamailla Uukuniemellä. Tähtäimenä on saada kauppaan myös lähituotteita.
Asiakkaita on riittänyt Pyhäjärven kyläkaupan alkupäivinä välillä pieneksi jonoksi asti. Kesäaikana mökkiläiset kasvattavat kävijämäärää. Kuva: Jaana Kankaanpää
Pyhäjärven kyläkauppa on entinen S-ryhmän Sale. Heinäkuussa uudelleen avattu kauppa ei kuulu mihinkään kauppaketjuun. Kuva: Jaana Kankaanpää
Tiina Ahonen on aina nauttinut asiakaspalvelusta. Nytkin hän kuuntelee asiakkaiden toiveita siitä, miten kauppaa kannattaa kehittää. Kuva: Jaana KankaanpääHyvästi vapaa-aika, mutta Pyhäjärven kyläkauppa on pakko pitää hengissä. Näin päätti Parikkalan Uukuniemellä jo vuosia mökkeillyt Tiina Ahonen ja muutti kesällä Lappeenrannasta kauppayrittäjäksi kunnan perukoille Pyhäjärven rantamaisemiin.
Kaikki kävi nopeasti: kauppa aukeni lopulta parissa viikossa siitä, kun kiinteistön osto oli sinetöity.
Aluksi Pyhäjärven kyläkaupan pelastusoperaatioon ryhtyi paikallinen metsäkone-metalliyrittäjä Petri Kosonen, joka osti kiinteistön, kun Etelä-Karjalan Osuuskauppa tappoi Sale-myymälänsä viime vuoden lopulla. Kosonen itse ei kuitenkaan halunnut ryhtyä puotia pitämään.
"Odotimme kevään, milloin kauppa uudelleen aukeaa. Lopulta tuli korviin, että tilat ovatkin myynnissä. Sitten pitkin jo aika nopsaan toimia, että saa kaupan vielä kesäksi auki", Ahonen kuvailee sypäköitä käänteitä.
Kaupan avajaiset olivat lauantaina 23. päivä heinäkuuta, ja kassan vieressä on yhä onnittelukukkapuskia.
Asiakkaita näyttää kertyvän keskellä viikkoakin jonoksi asti, ja Ahonen kertoo yllättyneensä alkupäivien vilkkaudesta.
Savitaipaleelta kotoisin oleva Ahonen on aina tuntenut vetoa maaseudulle, myös Lappeenrannassa asuessaan. Uukuniemi on tuttu paikka, sillä siellä ovat hänen miehensä sukujuuret. Kesämökkikin on muutaman kilometrin päässä kaupasta.
"Olemme käyneet täällä ympäri vuoden, viime joulunkin vietimme mökillä."
Ahonen kertoo, että 150 kilometrin mökkimatka Lappeenrannasta on aina sujunut kuin lentäen. Takaisinlähtö kaupunkiin taas on tuntunut vaikealta.
Nyt takaisin ei tarvitse enää lähteä.
Kunhan kaupan avaamisen ensi höyräkkä menee ohi, Ahosella on monia suunnitelmia. Kahvilaa ovat asiakkaat jo kyselleet.
"Pihakirppistä, tapahtumia, pienimuotoista taimimyyntiä", kukkakaupassa viimeksi töissä ollut Ahonen luettelee ideoita. Bensamyynti ja pelikone ovat jo, ja kohta pääsee lottoamaan.
Ahonen tietää, että talvella on enemmän aikaa miettiä kaupan kehittämistä ja tehdä kahvilatilat.
Pyhäjärven kyläkauppa ei kuulu mihinkään kauppaketjuun, joten Ahonen hankkii tavarat pääasiassa tukusta. Lähituottajilta on tarkoitus ostaa muun muassa vihannekset. Naapuritilan biisoniakin Ahonen ottaisi mieluusti myyntiin.
Ahonen toivoo, että kauppa menestyisi ympäri vuoden ja että hän pystyisi palkkaamaan kokopäiväisen työntekijän.
"Eihän tämä miljoonabisnes tietenkään ole, mutta että pärjäisi niin hyvin, ettei tarvitse hätääntyä."
Lisää Uukuniemen kyläkaupasta ja kaupan yleisistä näkymistä keskiviikon 3.8. Maaseudun Tulevaisuudessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
