Roman Schatz tuli rakkauden perässä Suomeen – pohtii nyt maaseutua ja kaupunkia maalaispoika Alatalon kanssa
Kirjailija Roman Schatz varttui eteläsaksalaisessa maalaiskylässä. Suomeen hän päätyi naisen perässä.
Lapsuutensa maalaisympäristössä ja Länsi-Saksan varusmiespalveluksessa Roman Schatz sai rautaisannoksen ulkoilmaelämää – nykyään hän pysyy kurjalla säällä mieluiten sisällä. Bella-tytär pitää huolen siitä, että isän ulkoilukiintiö tulee täyteen. Kuva: Sanne Katainen”Olen kai tehnyt jotain oikein, kun minua pyydetään Maaseudun Tulevaisuuden kolumnistiksi”, kommentoi kirjailija, toimittaja ja juontaja Roman Schatz, kun soitin hänelle viime vuoden lopulla ja kysyin, olisiko hän kiinnostunut kirjoittamaan kolumneja kuukausittain ilmestyvään MT Metsään.
Schatz on ruotinut suomalaisten luonto- ja metsäsuhdetta kirjoissaan ja vertaillut sitä selvästi pitemmälle kaupungistuneen synnyinmaansa Saksan tilanteeseen. Erityisen maalaisena tätä miestä ei tunneta: hän on asunut Suomessa yli 30 vuotta ja lähes koko ajan Helsingissä.
”Mutta keikkamatkoilla olen matkustanut niin paljon ympäri Suomea, että luultavasti olen nähnyt tätä maata enemmän kuin moni suomalainen.”
Lehmät ja metsät eivät kuitenkaan ole hänelle outoja juttuja. Schatz on nimittäin juuriltaan eteläsaksalaisen maalaiskylän kasvatti.
”Vartuin 300 asukkaan kylässä, jossa pappi ja isäni - kyläkoulun opettaja - olivat kylän ainoat ylioppilastutkinnon suorittaneet. Siellä opin pikkupoikana, miten lehmä lypsetään.”
Hän kertoo saaneensa lapsuusmaisemissaan ja myöhemmin Länsi-Saksan varusmiespalveluksessa rautaisannoksen luontoa ja ulkoilmaelämää. Niin paljon, että nykyään hän viihtyy kurjalla säällä mieluiten mukavissa sisätiloissa.
”En omista sadetakkia tai kumisaappaita, ja jos sataa, en mene ulos.”
Pitkään Suomessa asuneena Schatz on päässyt perehtymään nykykaupunkilaisen tavanomaisimpaan maaseutuharrastukseen eli mökkeilyyn. Suomalaisten puolisoiden kautta hän on viettänyt mökkiläiselämää muun muassa Pellingin saaristossa ja Savonlinnassa.
Hän myöntää, että mökkeily viehättää – esimerkiksi taajaan asutussa Saksassa tällainen yksinäisyys olisi vain harvoille ja äärimmäisen rikkaille mahdollista.
”Mutta jotain erikoista siinä on, että ihmiset ajavat keskimäärin 180 kilometriä mökeilleen, pukeutuvat siellä vanhoihin rätteihin ja silti netti pitää olla, vaikka aurinkopaneelista. Jos tällainen tapa elää keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin heti.”
Kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelua Schatz on pohdiskellut naapurinsa, maalaispoika Mikko Alatalon kanssa. Kansanedustaja Alatalon pääkaupunkiasunto sattuu sijaitsemaan samassa kerrostalossa kuin Schatzin koti.
”Totta kai näen sen ilmiön”, hän toteaa.
”Maaseutu ei ole Helsinkiä vastaan eikä Helsinki ole maaseutua vastaan.”
Hän on vakuuttunut siitä, että maaseudun tämänhetkinen kriisi autioitumisineen on ohimenevää.
”50 vuoden kuluttua maaseutu on Suomelle uskomaton resurssi”, hän uskoo.
”Kävin hiljattain esimerkiksi autioituvalla seudulla Pohjois-Karjalassa. Kyllä sen joku vielä keksii. Se on eri kysymys, kannattaako maalla kasvattaa perunaa tai järjestää survival-leirejä. Luonto on Suomelle uskomaton resurssi.”
Sen mies on huomannut, että maalaiset suhtautuvat aikaan ja etäisyyksiin aivan eri tavalla kuin kaupunkilaiset.
”Maalla ajetaan 45 kilsaa kaverin luo ostamaan villisianlihaa, eikä se ole mikään juttu. Kaupungissa sellainen tuntuu valtavalta matkalta.”
Vihreän puolueen kannatuksen vahvistumista yliopistokaupungeissa Schatz on päässyt seuraamaan kuin uusintana, sillä urbaanissa Saksassa vihreät ovat jo vuosia sitten nousseet valtapuolueeksi.
”Vihreä puoluehan on saksalainen keksintö 1970-luvulta”, hän muistuttaa.
”Urbaanilla ihmisellä on kaipuuta luontoon. Äänestetään onnellista lehmää, jota et oikeasti koskaan enää näe. Se on aika naiivia.”
Suomesta Schatz sanoo pitävänsä, koska tällä maalla olisi ollut kaikki edellytykset kehittyä yhden totuuden mustavalkoiseksi diktatuuriksi, mutta niin ei käynyt.
”Täällä saa elää aika moninaisilla tavoilla. Joko meillä on käynyt hemmetin hyvä tuuri tai sitten maailman ongelmat karttavat meitä.”
Sen sijaan Suomen ilmastoa hän ei rakasta laisinkaan.
Lapsena hän haaveili ryhtyvänsä tanssijaksi, mutta toisin kävi. Hän määrittelee itsensä kirjoittajaksi tai sanasepoksi.
”Kun rakastuin nuorena miehenä espoolaiseen naiseen ja tulin 26-vuotiaana Suomeen, työllistin aluksi itseni saksan kielen oppikirjoja ja opetusaineistoja tekemällä. Saksan kieli oli silloin minulle työkalu.”
Jo pitkään Schatz on tehnyt puhe- ja kirjoitustyötään suomeksi.
”Ei kielitaito koskaan ole valmis. Joudun esimerkiksi laulujen sanoituksia tehdessäni miettimään, voiko suomeksi sanoa joitain asioita tietyssä sanajärjestyksessä.”
Hän arvelee hyötyneensä valtavasti siitä, että suomalaiset perinteisesti kunnioittavat Saksaa.
”Jos olisin kotoisin Kambodzasta, elämäni olisi kulkenut ihan eri rataa.”
Kirjoittaja Schatzille on vuosien varrella langennut työtä sen vuoksi, että suomalaiset ovat varsin kiinnostuneita siitä, mitä meistä muualla ajatellaan.
”Se on pienen kulttuurin piirre. Suomalaisilla ei ole huono itsetunto, mutta täällä perusmentaliteetti sisältää altavastaajan aseman. Aina pitää valmistautua pahimpaan; niska kyyryssä mennään.”
Itse hän ei ole niinkään niska kyyryssä menijä, vaan ajattelee pääsevänsä työssään aika helpolla.
”Tämä ei ole oikeasti mitään työtä, että miettii jotain asiaa ja kirjoittaa siitä.”
Roman Schatzin tuoreet mietteet löytyvät tämän lehden liitteenä ilmestyvän MT Metsän sivulta 14. Schatz kirjoittaa kolumneja MT Metsän joka toiseen numeroon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
