Elokuva-arvio: Onnettomien ihmisten kaivoskylässä kuljetaan ryyppäjäisistä suoraan seuraaviin juominkeihin – Viimeiset-elokuva ei vakuuta

Rupi (Pääru Oja) toivoo pääsevänsä pois pienestä kaivoskylästä, jossa hän on kasvanut. Kuva: Maxim Mjödov / B-Plan Distribution

Pienessä kaivoskylässä kuohuu. Kaivosmies Rupi ( Pääru Oja) kerää rahaa päästäkseen pois pienestä kylästä Lapin perukoilla.

Kaivospomo ( Tommi Korpela) kehottaa työntekijöitään kaivamaan vielä ihan vähäsen, vaikka sortuma toisensa jälkeen on osoittanut, että olisi aika laittaa työkalut nurkkaan ennen kuin joku menettää henkensä.

Kaivoksen elinkaarta voisi pidentää laajentamalla sitä, mutta hidasteena on Rupin isä ( Sulevi Peltola), joka ei suostu myymään maita, joilla hänen poronsa valetavat. Kaiken lisäksi jokainen tuntuu menettäneen sydämensä samalle naiselle, ihanalle Riitalle ( Laura Birn).

Viimeiset-elokuva kertoo umpikujaan ajautuneesta tilanteesta keskellä Lapin jylhää tunturimaisemaa. Tosin luonnonkauneus saa valkokankaalla väistyä jatkuvasti myllättyjen maa-alueiden ja ränsistyvien hökkeleiden tieltä.

Ironista kyllä avaran maiseman keskellä ihmisillä ei ole tilaa omille unelmille tai päätöksille. Elämä junnaa radalla, jonka kiintopisteet sijaitsevat kotona, työpaikalla ja paikallisessa karaokebaarissa.

Elokuvan rakenne on rikkonainen ja katsojalle jätetään varaa tulkinnoille. Junnaavuudelta ei silti vältytä. Kirosanoilla marinoitu tarina tuntuu kulkevan kohti seuraavaa tupakankäryistä kännikohtausta.

Herkimpiä heikottaa ja meitä muitakin pitkästyttää. Kyllä filmiltä odottaisi hieman enemmän mausteita.

Viimeiset. Ohjaus: Veiko Õunpuu. 117 min. Ensi-ilta 13.11.