
Ensimmäistä kertaa itsenäisesti matkaan
Kouluun kuljetaan muun muassa kävellen, pyörällä, koulutaksilla, bussilla ja metrolla.
Peruskoulujen opetus alkaa ensi viikolla. Tänä vuonna kouluteillä on noin 61 000 uutta pientä kulkijaa. Kuva: Pentti Vänskä
Jaakko Limpi saa koulutaksilla kyydin yhdeksän kilometrin päässä kotoa sijaitsevaan Vesannon yhteiskouluun. Kuva: Pentti VänskäTänä syksynä koulunsa aloittaa arviolta 61 000 uutta koululaista.
Uudelle koululaiselle koulumatka on jännittävä kokemus. Monelle se on ensimmäinen pidempi matka, jota saa kulkea itsenäisesti.
Koulumatkan pituus vaihtelee erittäin paljon sen mukaan, missä lapsi asuu.
Perusopetuslain mukaan oppilaalle täytyy järjestää maksuton koulukuljetus tavalla tai toisella, jos koulumatka on viittä kilometriä pidempi tai sitä pidetään muuten liian vaarallisena, vaikeana tai rasittavana lapselle.
Matka lasketaan lyhintä, jalankulkukelpoista reittiä pitkin.
Maksuttomaan koulukuljetukseen hyödynnetään muun muassa takseja ja oppilaille myönnettäviä julkisen liikenteen matkakortteja.
Osassa kunnista maksuttomaan kuljetukseen oikeuttavan matkan pituus riippuu oppilaan iästä.
Esimerkiksi Kuopiossa ja Raaseporissa koulukuljetus järjestetään, jos 1. tai 2. luokkalaisen koulumatka on kahta kilometriä pidempi.
Joskus koulumatka on lapselle liian vaarallinen tai vaikea. Esimerkiksi jos se sisältää paljon vilkkaiden teiden ylityksiä, lapsella on erityistarpeita tai matkaa pidetään muuten lapselle liian rasittavana.
Tällaisissa tapauksissa koulukuljetuksen tarve harkitaan aina erikseen.
Oikeus koulukuljetukseen voidaan myöntää myös tilapäisesti esimerkiksi loukkaantumisen takia.
Perusopetuslaki säätää myös koulumatkan kestosta, että se saa odotuksineen kestää enimmillään kaksi ja puoli tuntia päivässä. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, matkan enimmäiskesto on kolme tuntia.
Enontekiöllä kohta 20 vuotta koulutaksia ajaneen Inga Leppäjärven mukaan varsinkin yksin ensimmäistä kertaa koulutaksiin tulevia lapsia jännittää. "Jos on vanhempi veli tai sisko mukana niin jännittää paljon vähemmän ja tuntuu turvallisemmalta lähteä."
Alkujännityksestä kuitenkin päästään nopeasti. Rohkaisevasti puhuminen vähentää jännitystä. "Meillä täällä kun tunnetaan vanhemmat ja lapset entuudestaan niin kynnys ei ole niin suuri", Leppäjärvi kertoo.
Ensimmäisillä kerroilla taksissa opetellaan yhteisiä pelisääntöjä. "Koulutaksissa ollaan kuin koulussa, se kuuluu koulupäivään", Leppäjärvi kuvailee.
Leppäjärven mielestä koulukyytien ajaminen on mukavaa eikä hänellä ole siitä mitään negatiivista sanottavaa. "Jokaisesta kodista tulee erilainen lapsi" hän toteaa.
Kajaanilainen Peetu Loikkanen saa kulkea jalan kouluunsa, joka näkyy kotipihalta. Kuva: REIJO HAUKIAPohjois-Savon Vesannolla asuva Jaakko Limpi aloittaa ensimmäisen luokan Vesannon yhtenäiskoulussa. Matkaa kouluun Ahvenisen kylältä on noin yhdeksän kilometriä. ”Taksi hakee tuolta tien varresta”, Jaakko kertoo.
Matkaa kotoa isomman tien varteen on äiti Anna Huttusen mukaan muutama sata metriä.
Koulutaksi ei ole Jaakolle uusi asia. Jo viime vuonna hän kulki sillä muutaman kerran esikouluun.
Taksilla matka koululle kestää noin puoli tuntia. Taksi kerää kyytiin ensin kauempana asuvat lapset. "Jaakko noukitaan matkan varrelta kyytiin", kertoo Anna Huttunen.
Koulun alettua Jaakon pitää kuitenkin lähteä monena aamuna itse kouluun. Äidin täytyy usein lähteä töihin jo ennen Jaakon heräämistä.
"Kyllähän se vähän jännittää, että yksin pitää lähteä. Jaakko on kuitenkin sen verran reipas, että kyllä hän kerkeää taksiin", pohtii Anna Huttunen, "Laitetaan Jaakon puhelimeen muistutus kun pitää alkaa pukemaan ulkovaatteita päälle."
Pian alkava koulu ei erityisemmin jännitä Jaakkoa. Luokalla on paljon tuttuja samasta eskarista ja isovelikin kulkee joka toinen viikko samalla taksilla kouluun.
Helsinkiläinen Iines Pippola aikoo kulkea etupäässä kävellen kouluun, vaikka pyörälläkin pääsee. Kuva: Jussi SauramoKajaanilaisen Peetu Loikasen koulu näkyy kotipihalta. Matkaa Kätönlahden koululle on noin sata metriä. Matkan hän aikoo kulkea kävellen.
Aikaisemmin Peetu on muutaman kerran kulkenut yksin lähellä olevaan mummolaan, mutta muuten hän ei ole liikkunut itsekseen. Eniten koulun alussa Peetu odottaakin "sitä, että saa kulkea yksin."
Peetua ei omien sanojensa mukaan jännitä kouluun meno. Keväällä ollut tutustumispäivä oli kiva ja luokallekin on tulossa muutama kaveri samasta salibandyjoukkueesta.
Äiti Kaisa Loikkasta puolestaan jännittää. "Kaikki on vielä itsellekin uutta, kun Peetu on meidän esikoinen", hän sanoo.
"Ainakin alkuun ollaan pikkusiskon kanssa sopivasti kotosalla lähettämässä Peetua kouluun ja vastaanottamassa kotiin", Kaisa Loikanen kertoo. Myöhemmin syksyllä Peetu menee ehkä iltapäiväkerhoon.
Myöhästymiset Peetu aikoo välttää opettelemalla katsomaan kellonajan uudesta rannekellostaan.
Askolassa asuva Oliver Saaranen on tänä kesänä harjoitellut itsekseen liikkumista kodin lähistöllä. Kuva: Maija PartanenIines Pippola aloittaa koulunsa Porolahden peruskoulussa Helsingissä. Matkaa kotoa koululle on hieman alle kaksi kilometriä.
Iines aikoo kulkea pääasiassa kävellen tai joskus pyörällä. "Joskus voin mennä myös pikkumatkan bussilla ja loput kävellen", hän kertoo.
Koulumatka on Iinekselle vielä melko uusi eikä hän ole aikaisemmin juurikaan liikkunut yksin Helsingissä. Myös yksin bussilla liikkuminen on uutta. "Voin onneksi mennä samaa matkaa veljen kanssa", hän toteaa.
Yksin liikkuminen jännittää Iinestä hiukan. Toisaalta se on myös mukavaa. "On kiva kun saa olla yksin. Tuntuu, että saa olla omassa rauhassa."
Myöhästymiset tuleva koululainen aikoo estää pitämällä mielessä, ettei saa jäädä hidastelemaan matkalle. "Voin mennä reippaammin, jos meinaan myöhästyä."
Isä Tuomas Pippolaa ei oikeastaan jännitä Iineksen koulumatka. He aikovat harjoitella matkaa muutaman kerran. Alussa jompikumpi vanhemmista myös kulkee Iineksen kanssa koululle. "Tekemällä oppii", hän toteaa.
Iineksen mukaan koulumatka on sopivan pituinen siihen, että päivittäin saa liikuntaa. Eniten hän odottaa koulussa matematiikan tunteja.
Askolassa asuvan Oliver Saarasen kotoa matkaa Monninkylän koululle on kävellen noin puoli kilometriä.
Matka koululle on Oliverille jo ennestään tuttu. Isä Simo Saarasen mukaan esikoulu ja päiväkoti, jossa Oliver on ollut sijaitsevat koulun vieressä.
Oliver on tänä kesänä alkanut harjoittelemaan itsekseen liikkumista kodin lähistöllä. Hän on myös saanut omat kotiavaimet ja puhelimen syksyä varten.
Koulun aloitus jännittää sekä Oliveria että vanhempia jonkin verran. Tarkoituksena on vielä muutaman kerran harjoitella kouluun kulkemista ennen sen alkua.
Koulun alku on pienestä jännityksestä huolimatta Oliverista kivaa. Eniten hän odottaa sitä, että koulussa oppii lukemaan paremmin.
Samaan kouluun on tulossa myös paljon tuttuja esikoulusta. "Kaikki muut tulee paitsi yksi", Oliver kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
