Kysely: Joka toisella kokemuksia liikaa juovasta työkaverista
Liikaa juovista työkavereista on kokemusta etenkin johtajilla ja ylemmillä toimihenkilöillä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDERTänään julkistetun kyselyn mukaan joka toisella suomalaisella on kokemusta ainakin yhdestä työkaverista, joka juo liikaa alkoholia. TNS Gallupin kyselyyn vastasi huhti–toukokuussa yhteensä 800 suomalaista.
Erityisen paljon tällaisia kokemuksia on johtajilla ja ylemmillä toimihenkilöillä.
Enemmistö kyselyyn vastanneista uskoi, että alkoholin käytön vähentäminen lisäisi työtehoa ja työelämän turvallisuutta. Lisäksi puolet arvioi, että alkoholinkulutuksen vähentäminen vähentäisi myös lisätöitä.
Naiset suhtautuivat alkoholiin miehiä kriittisemmin. Naisvastaajista noin kolme neljästä uskoi kulutuksen vähentämisen parantavan työtehoja, kun taas miehistä näin ajatteli kaksi kolmasosaa.
Tutkimuksen teetti Ehkäisevä päihdetyö EHYT.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
