Kultamitalisti Veikko Kankkonen kiistää kansan syytökset: "Koskivuori ei vienyt minulta kultaa"

Mäkihyppylegenda Veikko Kankkonen muistaa yhä voittajahyppynsä tuoman huuman. Kuva: Kimmo Haimi

Veikko Kankkonen oli ensimmäinen suomalainen mäkihyppääjä, joka voitti samoissa olympialaisissa kaksi mitalia.

77-vuotiaan Kankkosen huippuhetkiä vietettiin vuoden 1964 Innsbruckin olympialaisissa, kun hän voitti kultaa pikkumäessä ja hopeaa suurmäessä. Vuoden alussa Kankkonen nimitettiin Suomen urheilun Hall of famen jäseneksi.

Kankkonen on tuttu näky myös tulevissa Lahden MM-kisoissa. Hän aikoo seurata tarkkaan suomalaishyppääjien esityksiä, joskin nyt mitaliodotukset ovat pienet.

"Mäkihyppy on aaltoliikettä, nyt suomalaiset ovat pikkuhiljaa nousemassa sieltä takaisin kohti huippua", Kankkonen painottaa.

Vikin huippuaikoina suomalaiset hallitsivat lajia, mutta silloin mäkihyppy veti nuorisoa kuin kärpäspaperi. Lahjakkuuksista ei ollut pulaa.

"Meitä harjoitteli silloin 1960-luvun alussa yli 100 hyppääjää kerrallaan. Me vietimme mäellä aina koko päivän. Menimme sinne kymmeneksi, kunnostimme mäen ja aloimme hyppäämään siitä keskimmäisestä, normaalimäestä. Mutta kun sata kaveria kapusi sinne vuoronperään ja tuli alas, niin siihen kului aikaa. Hyvä kun ehti yhden hypyn tunnissa hypätä", Viki muistelee.

"Lahden lisäksi Kuopio, Rovaniemi ja Vuokatti olivat kovia mäkikeskuksia, hyppääjiä oli valtavasti ja taistelu edustuspaikoista oli todella kovaa."

Nyt Suomesta löytyy juuri ja juuri yhteensä sata aktiivista mäkihyppääjää. Taistelua maailmancupin paikoista, joita Suomella on vain kaksi, ei käydä samalla tasolla.

"Liiton ja seurojen pitäisi satsata junioritoimintaan. Mitä enemmän sinne saadaan hyppääjiä, sitä kovemmaksi taso nousee", Viki kertaa vanhan säännön.

Kankkonen nousi koko kansan suosikiksi 53 vuotta sitten Innsbruckin olympialaisissa. Silloin kisoissa oli käytössä kolme hyppyä, joista lopputuloksiin laskettiin kaksi parasta. Pienen mäen kultataistelu käytiin Seefeldin mäessä, Viki oli kolmannen kierroksen viimeinen hyppääjä ja tiesi, että venyttäessään kierroksen näyttävimmän hypyn hän voittaisi Olympiakultaa.

"Halusin hypätä aina pitemmälle kuin toiset. Se on varma voitto kun hyppää pitemmälle kuin muut ja tekee siihen vielä loppuun hyvän alastulon", Viki kertasi uransa aikana syntynyttä mottoa.

"Tornissa ei ollut enää ketään muuta kuin minä ja hyppylähettäjä. Oli aivan hiljaista, sen hiljaisuuden oikein tunsi, se oli käsin kosketeltavaa".

"Hiljennyin ja rukoilin voimaa. Samaan aikaan aurinko tuli kurkistamaan ensimmäisen kerran sinä päivänä pilven takaa. Samalla hetkellä tunsin, että aivan kun joku olisi taputtanut minua hartioille ja sanonut, että hyvin se menee, ei tässä mitään".

Tuota pikkumäen viimeistä hyppyä jännitettiin Suomessa joka talossa ja torpassa, sillä vuoden 1964 talviolympialaiset olivat ensimmäiset tv-kisat. Jännitys oli käsin kosketeltava.

"Tunsin heti, että nyt tuli hyvä hyppy. Nautin ilmalennosta ja tein siihen vielä loistavan alastulonkin."

Hetken kisamonttu jännitti hypyn virallista mittaa, kun kuuluttaja kertoi sen olleen 79 metrinen, alkoivat Kankkosen ja suomalaisten juhlat.

"Olin laskemassa vastamäestä kohti ulostuloporttia, kun Hyvärisen Antti juoksi minua vastaan ja huusi, että pysähdy. Minä pysähdyin ja samaan aikaan tulostaululle tuli nimeni ensimmäiseksi, olin olympiavoittaja."

Samalla joukkue suomalaisia urheilijoita syöksyi Kankkosen luokse ja nappasi hänet kultatuoliin.

"Siinä oli jääkiekkoilijoita ja hiihtäjiä ja he kantoivat minut sinne montun pohjalle kultatuolissa. Olihan se mahtava tunne, olla olympiavoittaja."

Kankkonen oli lähellä toista kultaa Innsbruckissa hypätyssä suurmäen kisassa. Vanhempi urheiluväki muistaa, että kansa syytti silloin liian pieniä tyylipisteitä antanutta mäkituomari Hannu Koskivuorta kullan vaihtumisesta hopeaksi, mutta Kankkonen vakuuttaa, ettei hän syytä Koskivuorta.

Kyse oli Vikin toisesta hypystä, jonka alastulossa hän horjahti ja osa tuomareista näki Kankkosen käden osuneen alastulorinteeseen, osa ei. Mutta osuiko käsi rinteeseen?

"Käsi osui rinteeseen, tunsin sen. Sain kuitenkin punnerrettua itseni ylös, joten en kaatunut hyppyä."

Tuomaripisteet hypystä olivat 9,0–17,0–15,0–18,5–18,0. Koskivuori antoi 15 pistettä.

"Kun näin pisteet, niin selvisi, että osa oli tuominnut sen hypyn kaatuneeksi, osa pahasti horjahtaneeksi ja muutama tuomari antoi normaalit 18–18,5 pistettä. Hannu Koskivuori antoi siitä 15 pistettä ja se jäi voimaan."

Yleisö siis syytti Koskivuorta toisen hypyn pienistä pisteistä, mutta Kankkonen hyväksyi ne, eikä asia jäänyt häntä kaivelemaan.

"Ei jäänyt, minä hyväksyin ne pisteet. Minä sen rehellisesti sanoin, että paras voitti sinä päivänä, mutta olisin minä sen kultamitalin ottanut, jos olisin saanut."