Kirja-arvio: Pyhää tavoittamassa Jerusalemin lumisilla kaduilla

Joel Haahtela: Jaakobin portaat. 192 s. Otava 2022 Kuva: Dorit Salutskij / Otava

Psykiatriaan erikoistuneen lääkärin Joel Haahtelan (s. 1972) romaanit ovat keränneet palkintoja ja kahdesti Finlandia-ehdokkuudenkin. Viime vuoden lopulla hänet vihittiin ortodoksidiakoniksi. Niinpä häntä voi kutsua nyt myös isä Joeliksi.

Tuo on syytä mainita, sillä uusin teos Jaakobin portaat vie Jerusalemiin, monen uskonnon keskeisille pyhille paikoille.

Hengelliseksi tätä pienoisromaania ei silti voi sanoa, mutta henkisestä etsinnästä se kertoo.

Kertoja lähtee Jerusalemiin hakemaan psykiatriseen sairaalaan joutuneen isoveljensä Suomeen.

Ilmeinen syy mielen järkkymiseen on Jerusalemin syndrooma. Suurin odotuksin latautunut hermosto ei ole kestänyt pyhien paikkojen ylenpalttista ilmapiiriä.

Selviää, että veli on jäljittänyt merimiespappina toimineen isoisän muistiinpanojen perusteella Jaakobin portaita.

Muinaisen kartan merkintä viitannee paikkaan, jossa Vanhan testamentin Jaakob näki unen taivaasta laskeutuvista tikkaista. Enkelit käyskentelivät niillä edestakaisin.

Haahtelan kauniskielinen pieni romaani kuvaa kertojan vaeltelua lumisen Jerusalemin kaduilla. Veljen kuntoutumista odottaessaan hän kohtaa merkityksellisiä ihmisiä ja peilaa heihin minuuttaan.

Teos ammentaa sisäisestä kodittomuudesta, muistoista, kaipauksesta ja suvun traagisistakin menetyksistä.

Kerronta on surumielistä, pehmeään talven hämäryyteen kietoutuvaa perimmäisten tuntojen tavoittamista. Ajan merkitys katoaa. Jerusalemin vanhassa osassa myytit ja ihmisen alitajunta kohtaavat. Sadunomaisia sattumiakin tapahtuu.

Jaakobin portaat täydentää trilogian, jonka aiemmat, itsenäiset osat ovat Adèlen kysymys (2019) ja Hengittämisen taito (2020).