Kirja-arvio: Tämä Ruotsissa kohua herättänyt teos on sanalla sanoen hurja – Toimittajataustaisen puutavarayrittäjän esikoisromaanissa kerronta vetää

Toimittajataustaisen puutavarayrittäjä Karin Smirnoffin esikoisromaanissa kerronta vetää ja myös ällistyttää. Kuva: Kirjailijan Johan Gunseus / Tammi

Kaksoisveljensä juomisesta huolestunut Jana Kippo palaa lapsuudenkotiinsa. Sen lisäksi että alkaa jynssätä paikkoja kuntoon, hän ottaa työn kotihoitajana. Monitaitoinen kun on, joutoaikana hän käy metsällä ja suolistaa tottuneesti jopa hirven. Rakastaja löytyy naapurista.

Tämä Ruotsissa kohua herättänyt, August-palkintoehdokkaaksi valittu teos on sanalla sanoen hurja. Toimittajataustaisen puutavarayrittäjä Karin Smirnoffin (s. 1964) esikoisromaanissa kerronta vetää ja ällistyttääkin.

Ainoa välimerkki, jota hän käyttää, on piste. Nimet hän kirjoittaa pienellä alkukirjaimella sukunimen kanssa yhteen: janakippo. Mutta tyyliin tottuu nopeasti. Se antaa kolhuisten ihmisten kokemaan karhean lisänsä.

Sivu sivulta yhteisön luurankokaapit aukeavat. Kohtaloissa on uskottavuutta, niihin eläytyy. Totuus on monimuotoinen, sillä muisti on aina kantajansa mukainen. Sanastossa on viehättävää vanhanaikaisuutta.

Kännykkäaikaa eletään, mutta kahvi voidaan juoda tassilta.

Teos on trilogian ensimmäinen osa. Niinpä täytyy ihmetellä mitä paljastuu – tai mihin tarina vie – seuraavissa osissa, jos sama vauhti jatkuu. Yhteen kylään ei luulisi enempää salaisuuksia mahtuvan.

Rinnalle muistui norjalaisen Anne B. Ragden romaanisarja sikoja kasvattaneen Neshovin sukutilan vaiheista. Mutta Smirnoff kirjoittaa tiiviimmin, suorasukaisemmin ja rajummin.

Kipon navetta on tyhjillään, mutta Janan muistoissa se on pikimustien tapahtumien näyttämö. Silti tarina ei jää painostamaan. Smirnoff antaa tärkeitten henkilöittensä päästää irti siitä, mikä vetäisi upoksiin.

Jäljet kaikesta jäävät, mutta suunta vie eteenpäin.