"Jännittää, onnistummeko" – luontodokumentaristi tarttuu seuraavaksi aiheeseen, jota kukaan ei ole aiemmin kuvannut

Työssään Petteri Saario pitää vähiten palavereissa istumisesta. Omassa työhuoneessaan hänellä on toimistotuolin vieressä vaihtoehtona lepotuoli. Kuva: Jaana Kankaanpää

"On ihanaa, että tänä keväänä ihmiset ovat löytäneet luonnon", iloitsee Petteri Saario. Kuva: Jaana Kankaanpää

"En ikinä ole saanut luonnosta tarpeekseen. Joku kysyy, eikö ole hemmetin tylsää kopissa odottaa jonkun maakotkan tai karhun tulemista. Ei todellakaan, on kuin jännitysleffaa katsoisi. Eikä tarvitse olla isoja petoeläimiä, vaan saan suuria kicksejä jopa siitä, kun katson kun varisemo ruokkii poikiaan pihalla."

Luontodokumenttien tekijä Petteri Saario, 58, on ollut luonnosta kiinnostunut pienestä pitäen. Kun lapsena sai tilata kotiin yhden lehden ja veli valitsi Jerry Cottonin, niin Petterille tuli Fauna.

"Asuttiin rintamamiestilalla Ahtialassa Lahden ja Heinolan välissä. Lapsuus vietettiin ulkona. Leimauduin päijäthämäläiseen metsään, järveen ja peltomaisemaan. Olen sisällä vähän kuin kylässä ja ulkona kotona", Saario kertoo.

90-luvulta lähtien Saarion koti on sijainnut Porvoon jokimaisemassa. Perheen yritys DocArt toimii kodin lähellä Kiialan kartanossa, missä Saarion palkitut luontodokumentit leikataan lopulliseen muotoonsa. Vaimo Tiina toimii tuotantopäällikkönä ja poika Antti vastaa tekniikasta ja ilmakuvauksesta. Lisäksi yhtiössä on yksi vakinainen työntekijä, vakituinen freelancer ja lukuisia yhteistyökumppaneita.

Luontoasiat ovat nykyisin valtavirtaa, mutta olivat ne esillä jo 1960-luvulla, Saarion lapsuudessa. Puhuttiin merten saastumisesta ja omien kalavesien pilaantumisesta, kun jätevesiä ei puhdistettu.

Saario kiinnostui luonnonsuojeluasioista niin, että työskenteli luonnonsuojelujärjestöissä ja päätyi sieltä Ylen 90-luvulla perustettujen ympäristöuutisten toimittajaksi.

"Muutaman vuoden päästä kaipasin syvemmälle menemistä ja ulkotöitä. Yksi ensimmäisistä dokkareistani kertoi suomenhevosten paluusta, ja siitä tuli hyvä palaute. Siirryin sille tielle", Saario muistelee dokumentaristiuran alkua.

Vesille Saarion vei uteliaisuus. Jo lapsena Saario snorkkeloi paljon, ja Ylessä hän kävi laitesukelluskurssin, koska häntä kiinnosti vedenalainen luonto.

"Sitä ei kukaan kuvannut. Sukeltajat olivat yleensä kiinnostuneita vain hylyistä."

Veden alta Saario löysi uuden maailman. "Leijumista ja liitämistä siellä on vaikea selittää. Suomessa vedenalainen maailma pienipiirteistä ja viehättävää, ei mitenkään värikästä."

Haastatteluviikolla Saario on lähdössä kuvaamaan rakkolevää eli rakkohaurua Saaristomerelle Åbo Akademin tutkijoiden kanssa. "Rakkohauru on vähän kuin meidän oma koralli, yksi avainlajeista. Jos sitä ei olisi, Itämeri olisi kokonaan eri paikka."

Saario nimeää rakkohaurun levien romantikoksi, sillä se lisääntyy täysikuun aikaan. Tarkoitus on päästä kuvaamaan tätä, mitä kukaan ei aiemmin ole kuvannut. "Todella kiehtovaa. Jännittää, onnistummeko."

Luontokuvaaminen on haasteellista, koska vuodet eivät ole veljeksiä. Jos joku vaihe jää kuvaamatta, täytyy odottaa seuraavaan vuoteen. Dokumenttisarjoissa kuvausvuosia pitää olla vähintään kaksi, usein kolmekin.

"Sopii tällaiselle hitaalle hämäläiselle", Saario myhäilee.

Alkuvuosina Saario kuvasi luontoa muilla mantereilla, mutta siellä hänelle tuli ulkopuolinen olo. "Päätin keskittyä pohjoiseen luontoon, sillä koen siihen vahvaa yhteyttä. Suomalainen luonto ja sen neljä vuodenaikaa kiehtovat, ja voin hyvin, kun saan olla luonnossa."

Suomalainen luonto on myös hyvin arkaa. Jossain Afrikassa leijonien lempimistä saattoi kuvata suoraan kuvausautosta, kun vain nosti katon ylös. Täällä voi joutua odottamaan jopa vuosia, että saa haluamansa tapahtuman tallennetuksi.

"Meillä luonto on maailmanmitassa myös hyvin puhdasta ja mennyt parempaan suuntaan. Eikä tällaista keskiyön aurinkoa tai talven sinistä valoa ole missään muualla."

Ilmastonmuutos on selvästi näkynyt Saarion työssä. Sen kieltäjät eivät saa häneltä ymmärrystä yhtään.

"On yhä vaikeampi ennakoida kelejä. Huonot kelit ovat lisääntyneet. Viime talvi oli historiallinen, kun Porvoonjoki ei jäätynyt lainkaan. Monet lajit ovat pohjoisessa pulassa, kun eivät voi enää siirtyä pohjoisemmaksi. Juuri mistään muusta tiedeyhteisö ei ole niin yhtä mieltä kuin ilmastonmuutoksesta."

Saarion mielestä erityisesti Suomen metsätalouden olisi syytä olla huolissaan, sillä vaikka metsien kasvu kiihtyy, niin taudit lisääntyvät myös. Monet lajit ovat uhanalaisia ja luonnon monimuotoisuus on vaarassa.

"Monimuotoisuuden häviäminen on yhtä suuri ellei suurempi uhka kuin ilmastonmuutos", Saario ennustaa.

Suomi on kaupungistunut hurjaa vauhtia. Jopa 84 prosenttia kansasta asuu kaupunkimaisessa ympäristössä. Saario näkee tärkeänä, että kaupunkien metsät säilytettäisiin, sillä ne tukevat virkistystä.

"Kaupungit voisivat luopua metsien tuottovaatimuksista. Myös kirkolla voisi olla nykyistä terävämpi ote luonnonsuojelijana. Tuottovaatimuksen rinnalle pitäisi nostaa monimuotoisuuden säilyminen."

Metsänomistajilla, jollainen Saariokin vaimonsa kanssa on, on monesti pallo hukassa, ketä kuunnella metsäasioissa. Ristiriitaista tietoa on paljon. "Onneksi viime aikoina on voinut helpommin itse päättää esimerkiksi jatkuvasta kasvatuksesta. Mutta ensimmäisenä pitäisi toimia niiden, joilla on isoja metsävaroja, kuten metsähallituksen ja kaupunkien."

Saario ei kuitenkaan ole metsäteollisuutta vastaan, päinvastoin. Hänen mukaansa se sopii Suomeen paremmin kuin mikään muu teollisuus. "Vaikka viime aikoina metsäteollisuus on ollut jarrut päällä, on siellä syntynyt myös tärkeitä uusia innovaatioita, kuten vaikka puukuidusta tehtyjä vaatteita tai puukerrostaloja. Näitä tarvitaan lisää."

Viime vuonna DocArtilta valmistunut elokuva Arvokas metsämme kuvasi sitä, mihin suuntaan metsätalouden pitäisi mennä. "Tulisi kasvattaa kilohintaa. Vuodesta 1985 vuoteen 2000 puukuution arvo kaksinkertaistui, mutta sen jälkeen se on laahannut samana."

Saario uskoo, että innovaatioiden avulla metsän tuottoa voi lisätä huomattavasti ilman, että vähentää luonnon monimuotoisuutta.

• Porvoolainen luontodokumenttien tekijä.
• Tuotantoyhtiö DocArt.
• Dokumenttisarjoja: Veden valtakunta, Asvalttiviidakot, Erämaan lumo, Veden saartamat.
• Perheessä vaimo, kaksi aikuista poikaa, yksi lapsenlapsi.
• Soittaa kitaraa ja laulaa Tuima-kvartetissa ja harrastaa kamppailulajeja.
• Lukutoukka. Tutkii tieteellisiä julkaisuja ja kosmologiaa ja seuraa muutakin kuin omaa mediaa.
• Ei kuulu puolueisiin, mutta sanoo olevansa vahvasti luonnonsuojelija.