Satukirja suomalaisista sankareista syntyi vauva-arjen keskellä – "Vaikeistakin asioista voi kertoa lapsille sopivalla tavalla”

Milla Karppinen ja Taru Anttonen pohtivat jokaisen sankarin kohdalla, onko perhe merkityksellinen tarinan kannalta. Esimerkiksi Fredrika Runeberg on aina esillä miehensä kautta, mutta hän kelpaa sankariksi omien saavutustensakin ansiosta. Kuva: Kari Salonen

Tämä kirja on tehty vauvojen päiväunien aikana. Kun Taru Anttonen ja Milla Karppinen pitivät yhteispalaveria ja molemmat kääröt sattuivat tuhisemaan samaan aikaan, oli syytä pitää kiirettä.

Oikeastaan vauvantuoksuinen ajanjakso elämässä oli mitä parhain juuri tämän kirjan kokoamista varten. Elokuussa julkaistu Sankaritarinoita (kaikille) -kirja on nimittäin pullollaan satumuotoon kirjoitettuja tositarinoita suomalaisista ihmisistä, jotka ansaitsevat rintapieleensä sankarimerkin.

Nämä sankarit ovat mitä parhaimpia esikuvia noille kirjapalaverien nuorimmille osallistujille.

Sankaritarinoita (kaikille) on Anttosen ja Karppisen toinen yhteinen kirjaprojekti. Syyskuussa 2018 ilmestyi kirja Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille), joka ylsi lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi asti.

Idea satumuotoon kirjoitettuihin tositarinoihin kumpusi vuonna 2017 suomennetusta Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjasta. Kun Anttonen ja Karppinen aloittivat oman projektinsa alkuvuodesta 2018, ei heillä ollut aavistustakaan, että myös muissa kustantamoissa suunniteltiin omia versioita suositusta satukirjasta. Sittemmin versioita on julkaistu useita.

Omien perheiden pikkusankarit ovat olleet hyvin tiiviisti mukana molempien kirjojen syntyprosesseissa. Anttosen laskettu aika oli syyskuussa 2018 vain pari päivää ennen Sankaritarinoita tytöille -kirjan julkaisua.

”Siinä jännitettiin, kumpi ehtii syntyä ensin. Pääsin kirjanjulkkareihin”, Anttonen kertoo.

Karppinen sen sijaan ei päässyt tuoreemman kirjan ensimmäiseen kirjoittajapalaveriin, sillä hän oli juuri samaan aikaan synnyttämässä.

Sankaritarinoita (kaikille) -kirjassa on yhteensä 41 tositapahtumiin perustuvaa tarinaa. Sadun lisäksi jokaisesta sankarista on tehty muotokuva ja lopuksi lukijoille tarjoillaan vielä pieni tietoisku kyseisen henkilön elämänvaiheista.

Anttoselle ja Karppiselle oli tärkeää, että mukana on mahdollisimman monenlaisia naisia, miehiä ja sukupuolivähemmistöjen edustajia eri aloilta. Kirjaan pyrittiin valitsemaan sankareita menneisyydestä, mutta myös nykyajan esikuvia.

Vaikka Sankaritarinoita (kaikille) -kirja ei ole sidottu sukupuoleen, on mukana enemmän naisia.

”On paljon naisia, joiden tarina ansaitsee tulla kuulluksi ja joiden pitäisi olla tunnetumpia, mutta historiankirjoitus on perinteisesti painottanut enemmän miesten saavutuksia. Tätä epätasapainoa halusimme korjata”, Anttonen sanoo.

Lista sankareista koottiin aluksi Excel-taulukkoon, ja vielä toisenkin kirjan kohdalla runsaudenpula oli valtava.

”Eiväthän sankarit Suomesta lopu, näitä kirjoja voisi tehdä loputtomasti”, Karppinen sanoo.

Ennen vanhaan sadut olivat niin raakoja, että niitä ei kovin moni enää tohtisi pienille lapsille lukea. Karppinen ja Anttonen joutuivat pohdiskelemaan omien kirjojensa tarinoiden suhteen, mitkä asiat ovat lapsille liian rankkoja.

Esimerkiksi valokuvaaja Meeri Koutaniemi on käsitellyt työssään raskaita asioita aina tyttöjen silpomisesta lähtien.

”Kaikkia asioita ei voinut ottaa mukaan kirjaan. Mutta vaikeistakin asioista voi kertoa lapsille sopivalla tavalla”, Anttonen sanoo.

Aikuiset ovatkin kirjojen ääressä päässeet käymään kiinnostavia keskusteluja lasten kanssa. Monelle pienokaiselle voi olla esimerkiksi suuri järkytys, että naiset eivät ole aina saaneet äänestää. Tai että urapolku eläinlääkäriksi oli joskus kivikkoinen tai mahdoton.

Hyvä kirja jääkin usein mietityttämään jälkikäteen. Lisäksi tarinoista voi nauttia monella tavalla.

Anttosen lapsi on vasta niin nuori, että hän ihmettelee lähinnä äitinsä tekemän kirjan kuvia. Karppisen kolmevuotias esikoinen puolestaan nauttii kirjasta jo hieman syvemmin, vaikka ei vielä malta kuunnella tekstejä kokonaan.

”Hän pitää todella paljon tyttökirjassa olevasta Suomen ensimmäisestä naiseläinlääkäristä eli Agnes Sjöbergistä. Hän haluaa, että laulamme aina sen kohdalla Piippolan vaarilla oli talo ja otamme mukaan kaikki eläimet, jotka näkyvät kuvassa”, Karppinen kertoo.