80 vuotta täyttävä Eino Grön on ikäisekseen oikea teräsmies. Hän on viihdyttänyt lauluillaan suomalaisia seitsemällä vuosikymmenellä, eikä eläkkeelle jääminen ole käynyt mielessä.
Porin Reposaaressa talvisodan syttymisvuonna syntynyt ”Eikka” tekee yhä 70 keikkaa vuodessa. 80-vuotisjuhlakiertue alkaa helmikuun lopulla Turusta ja päättyy äitienpäivänä Pelloon.
”En koe itseäni taiteilijaksi, kansantaitelija sopii paremmin. Olen pyrkinyt aina laulamaan sellaista musiikkia, mistä kansa pitää. Aplodit elättävät esiintyjää. Saan laulamisesta palkkion itselleni sisäisenä tunteena”, Grön sanoo.
Ikäpolvensa iskelmälaulajista Grön on ainoa, joka esiintyy yhä säännöllisesti. Toinen suuri tangolegenda Reijo Taipale vetäytyi lavoilta muutama vuosi sitten terveysongelmien vuoksi.
”En ole kuullut, että kukaan olisi tehnyt Suomessa aikaisemmin 80-vuotisjuhlakiertuetta. Toivottavasti olen esimerkkinä nuorille artisteille. Määrätietoinen laulaminen, säännöllinen elämä ja urheilu vievät pitkälle.”
Floridassa osan vuodesta asuva Grön pelaa tennistä ja golfia säännöllisesti. Rullaluistelun hän lopetti vasta muutama vuosi sitten.
”Tuskin olisin laulanut näin pitkään ilman urheilemista. Synnyin onnellisten tähtien alla, sillä terveyttä on elämässä riittänyt.”
Juhlakiertueella kuullaan kaikki Grönin uran suurimmat hitit, kuten ”Seinillä on korvat”, ”Ilta Saimaalla” ja ”Sä kuulut päivään jokaiseen”. Yleisö toivoo keikoilla erityisesti 1960-luvulla levytettyjä tangoja.
Juhlakiertueella Gröniä säestää Riku Niemi Orchestrasta koottu huippukokoonpano. Lisäksi mukana on lukuisia vierailijoita, kuten laulaja-näyttelijä Pirkko Mannola.
”Tulossa on aika hieno kokonaisuus. Olemme tehneet kiertueelle dramaturgian yhdessä Rikun kanssa, joten tämä ei ole normaali pönöttävä konsertti. Alan pitkän linjan ammattilainen Markku ”Mape” Veijalainen sitoo laulut yhteen.”
Into laulamiseen syttyi Grönillä kodin perintönä. Merimies-isä soitti viulua ja mandoliinia. Äiti lauloi kirkkokuorossa.
Reposaaren lastentarhassa tarhanjohtaja laittoi lahjakkaan pikkupojan heti laulamaan.
”Lastentarhan juhlissa olin orkesterinjohtaja jo alle viisivuotiaana. Äiti teki minulle liivit. Muut lapset lauloivat johdollani: viulut soittaa viaa viaa”, Grön hyräilee.
Vuonna 1955 hän voitti Satakunnan teinien yksinlaulukilpailun. Toden teolla Grönin laulajanura urkeni vuonna 1958, kun hän voitti Toivo Kärjen järjestämät iskelmälaulukilpailut ja sai levytyssopimuksen Musiikki-Fazerille.
Grönin läpimurto laulusolistina tapahtui keväällä 1959 Kärjen italialaistyylisellä foksilla ”Liian paljon rahaa”.
Hän oli myös lahjakas painija, ja jatkoi urheilua keikkailun ohessa 1970-luvulle asti.
Reposaaren Kuntoa ja Helsingin Visaa edustanut Grön selätti esimerkiksi Helsingissä 1963 kansainvälisessä painikilpailuissa itäsaksalaisen Euroopan mestarin Klaus-Jürgen Pohlin.
Arvokisatasolla painissa pärjääminen olisi vaatinut musiikkihommien lopettamista.
”Se oli mahdoton ajatus ja minä olin jo saanut urheilulta paljon. Voitin 28-kiloisissa lusikan poikapainissa ja vielä 1972 olin Helsingin piirin mestari sarjassa 82 kiloa, mikä on suurin piirtein myös nykyinen painoni.”
Musiikin tavoin myös Grönin kipinä urheiluun syttyi äidinmaidossa. Yli satavuotiaaksi elänyt Sally Grön oli piirimestari naisten rintauinnissa. Vahva fyysinen kunto oli onni 1960- ja 1970-luvulla, jolloin Grön juopotteli monen muun taiteilijan tavoin ankarasti.
”Iso sysäys tapahtui elokuussa 1977, jolloin raitistuin. Kun Elvis kuoli, minä lopetin. Juominen häiritsi jonkin verran työtä ja varsinkin perhe-elämää.”
Lopettamisen esikuvana toimi naapurissa asuva perhetuttu ja työtoveri Juha ” Junnu” Vainio, joka narautti korkin kiinni vuotta aiemmin.
Grön taas toimi esimerkkinä Junnun pojalle Ilkka Vainiolle, joka on ollut raittiina nyt puolitoista vuotta.
”Sanoin Ilkalle: katso minua, niin saat rohkeutta”, Grön naurahtaa.
Hänen suurin esikuvansa tangolaulajana on tietenkin Olavi Virta, ja heistä tuli myös kavereita. Virta nimesi omakohtaisesti Grönin manttelinperijäkseen.
”Virta oli ihan leppoisa ja hauska kaveri, ja imin hänestä ammatillisia asioita. Loppu-uran seuraaminen oli ikävää, kun terveys petti. Olavi Virta oli kuollessaan vain 57-vuotias, ja siitäkin viimeiset seitsemän vuotta hän sairasti.”
Kun puhutaan suomalaisesta tangosta, tarkoitetaan yleensä 1960-luvun alun suurta tangobuumia. Siihen tangon huippukohtaan osui myös Grönin uran alku.
”Tangon suosion salaisuus Suomessa on tietenkin tanssitilanne, jossa saa olla partneria lähellä. Tangolaulaja toimii tulkkina kaverille, jonka on vaikea puhua tunteistaan. Tango on myös suhteellisen helppoa vasta-alkajalle”, Grön tuumii.
Moni lempi on leimahtanut liekkeihin, kun Eino Grön on kajauttanut suvi-illassa ”Illan viimeisen tangon” tai ”Seinillä on korvat”.
Haastattelutilanne Helsingin Musiikkitalolla keskeytyy, kun kapellimestari Atso Almila tulee toivottamaan Grönille kaikkea hyvää. Ohi kulkeva rouva huikkaa myös kiitokset ikimuistoisista lauluista.
Kuusi vuosikymmentä alalla toiminut veteraani on huolissaan iskelmämusiikin nykytilasta.
Tanssipaikkojen yleisömäärät ovat pudonneet rajusti ja kiinnostus perinteistä iskelmää kohtaan on hiipunut suurissa levy-yhtiöissä.
”Nuorten laulajien tilanne on erittäin hankala. Uusi kyky ei pääse ilman levyä radiosoittoon. Myös tanssilavoille on tullut ristiriitoja. Tanssikerhoissa harjoitelleet parit katsovat muita tanssijoita vähän nenänvartta pitkin, että eihän se askel noin mene.”
Grön kaipaa aikaan, jolloin urheiluseurat järjestivät tansseja ja kaikki tehtiin talkoilla.
Nyt tanssilavoista on tullut yksityistä bisnestä, missä raha puhuu.
”Ohjelmatoimistot ovat sekoittaneet pakkaa, ja ne kiristävät jokaisen laulajan esiintymisestä enemmän ja enemmän. Ennen vanhaan esiintymisestä sovittiin suoraan järjestäjän kanssa puhelimella.”
Eino Grön asui pitkään puolet vuodesta Floridassa ja puolet Suomen kodissa. Nyt hän viettää Yhdysvalloissa lyhyitä pätkiä kerralla, koska haluaa olla lähellä alzheimeria sairastavaa vaimoaan Marjattaa.
”Se on omantunnon asia. En jaksa maata enää auringossa pitkiä aikoja. Vaimo on hyvässä hoidossa ja käyn häntä usein katsomassa hoitokodissa ihan kotini lähellä Espoossa.”
Grön on innokas penkkiurheilija. Kavereiden välisissä leikkimielisissä urheilutietokilpailuissa häntä on vaikea päihittää.
Laulaja on seurannut isoja urheilukisoja paikan päällä Tokion vuoden 1964 olympialaisista lähtien.
Amerikan mantereella hän on käynyt viime vuosina katsomassa esimerkiksi Lauri Markkasen ja Aleksander Barkovin joukkueiden otteluita.
”Laulan helmikuussa avauslaulun kreikkalais-roomalaisen painin SM-kisoissa Helsingissä. Samalla pääsen seuramaan paineja.”
Virtaa Eino Grönillä piisaa. VL-media julkaisee hänen seuraavan levynsä syksyllä. Joensuussa asuva kapellimestari ja hyvä ystävä Mika Tarkkonen on tehnyt maestrolle uusia lauluja.
”Laulan niin kauan, kun se tuntuu kivalta. Sitten ei ole mitään mieltä, jos ääni ei pelaa.”
