Viljelijöiden talous mataa tasaista rataa Yhdysvalloissa – jättipotteja ei ole luvassa

Myöhäinen ja kolea alkukesä viivytti viljojen kehitystä ja verotti tuntuvasti satoa Yhdysvaltojen keskilännessä. Kuva on otettu elokuun alussa Minnesotan Mapletonissa. Kuva: Veikko Niittymaa

Aloitetaanpa vuosi 2020 tarkastelemalla uudelleen maatalouden taantumaa. Sana on sekä masentava että tyhjentävä; se tarkoittaa, että hintojen ja kysynnän pitäisi olla vuoden 2013 tasolla – mutta niin ei käy enää koskaan.

Maatalous seuraa kaikkia talouskasvun ja -laskun suhdanteita. Nyt ollaan aallonpohjalla tai viljellään nollaviivalla. Emme ole hukkumassa, mutta luvassa ei ole jättipottejakaan.

”Meno on kuin 1990-luvun puolivälissä ja tulee pitkään olemaan”, sanoo johtaja Jason Henderson Purduen yliopistosta.

”Kuinka moni muistaa ilmaisun ’uusi normaali’? Oikeastaan se tarkoitti ’tämä talous on syvältä’”.

Mikä poikkeaa aiemmasta? Matalat korot, mikä onkin iso asia. Siitä huolimatta meillä voi olla edessä pitkä ajanjakso, jolloin sekä hinnat että maataloustulo pysyvät kiinteinä.

Jos historiaan katsoo, maanviljely tasannevuosina tarkoittaa, että tavoittelet voittoa, karsit menoja, teet kannattavia kauppoja aina kun mahdollista ja huudat hallitusta apuun.

1980-luvun lopulla valtion tuet olivat 45 prosenttia Yhdysvaltojen maatilojen nettotuloista; 70-luvun alkupuolella ne olivat 25 prosenttia. Tällä hetkellä markkinoiden helpottamisohjelman maksujen myötä valtion tuet muodostavat noin 20 prosenttia maatalouden nettotuloista, Henderson sanoo.

Hinnat ja sadot määrittävät kannattavuuden, jonka perusteella määrittyvät myös oma pääoma ja käyttöpääoma. Kun talous ei kasva, eniten tienaavat ne, jotka ovat jo maksaneet maansa.

Yhdysvalloissa jäi viime keväänä suuria aloja kokonaan kylvämättä märkyyden takia. Muun muassa Keskilännessä oli keväällä märkää, kesällä kuivaa ja syksyllä taas märkää.

Viljanostajat nostavat tarjouksiaan silloin, kun viljaa on heikosti saatavilla, houkutellakseen viljelijöitä myymään. Hinnat ovat nousseet alueilla, joilla maissista on niukkuutta. Tilanteesta voivat hyötyä viljaa varastoineet viljelijät.

Kun katsoo taaksepäin, hitaan talouskasvun aikana viljelijät leikkaavat investointeja kaikkeen muuhun paitsi maahan.

”Konekauppa hiljenee, mutta maanparannukseen sijoitetaan rahaa paremman sadon saamiseksi”, toteaa Henderson, ”koska viime kädessä juuri se parantaa tulosta viivan alla”.

Tilat myös vakauttavat ja monipuolistavat toimintaansa. Jotkut innostuvat hampusta, toiset haluavat lisätä luomualaa, erikoiskasveja, karjaa, maatilamatkailua tai muita palveluita.

Viljelijät hakevat työtä myös maatalouden ulkopuolella. Tilan ulkopuolisten tulojen osuus laski vuosia, mutta on noussut tällä vuosikymmenellä.

Yleinen talouden elpyminen ei ole ollut suosinut Amerikan maaseutua, mutta sillä on hyväkin puoli: se tarjosi maatalouden ulkopuolisia työmahdollisuuksia, jotka turvasivat tarpeellisia terveysetuisuuksia maanviljelijäperheille.

Maataloudelle taloustasanteen aikana hyvää on myös se, että maan arvo pysyy yleensä vahvana, Henderson sanoo. Hän odottaa maan arvojen nousevan inflaation lisäksi noin 2 prosenttia tasannevuosina.

”Erona aiempaan tässä tasanteessa on se, että korot ovat alhaiset ja laskusuunnassa”, hän lisää.

Miten kysyntä kehittyy tulevaisuudessa?

Ilman uutta soijaviennin kasvua Kiinaan tai uusiutuvien etanolipolttoaineiden nousua tasanteella saattaa vierähtää toinenkin vuosikymmen.

Mutta kuluneet viisi vuotta ovat lisänneet viljanviljelijöiden mahdollisuuksia: joko ennätyssatojen, kustannusten hallinnan tai muiden kertaluonteisten tekijöiden, kuten Etelä-Amerikan kuivuuden tai Itä-Euroopan poliittisten levottomuuksien ansiosta.

Yhdysvaltojen maatalousvienti kasvoi 2–3 prosenttia edellisinä tasaisen talouden kausina. 1950-luvulla ruokimme Eurooppaa, 1990-luvulla aloitimme viennin Aasian tiikeri-maihin, sitten Kiinaan.

Jos voimme selvittää, mitä Intia tarvitsee ja haluaa ostaa meiltä, se voi mahdollisesti olla uusi alku.

Ennen sitä, pysytellään pinnalla.