Sotilaspastorin mukaan kristityt ja muslimit puolustavat maataan innokkaammin kuin uskontokuntiin kuulumattomat
Puolustusvoimien sotilaspastorit palvelevat kaikkien uskontojen edustajia.
Sotilaspastori Henri Kivijärven ainoa käsky on "Rukoilkaamme!" Siitäkään hän ei halua tehdä kynnyskysymystä. Kuva: Markku VuorikariPuolustusvoimien sotilaspastorit vastaavat yhtenä tehtävänään myös muiden uskontokuntien edustajien uskonnonharjoittamisen mahdollisuuksien järjestämisestä palvelusaikana. Sotilaspastorin tehtävä on siis ekumeeninen.
”Toimin käytännössä uskonnollisena neuvonantajana”, kertoo Upinniemen varuskunnan sotilaspastori Henri Kivijärvi.
Riviluterilaiset eivät Kivijärven mukaan uskonnon harjoittamisesta palvelusaikana juuri kysele.
”Muslimit sen sijaan tulevat jokainen kysymään jotain. Meillä ei ole mitään tiukkoja säätöjä. Lopputulos syntyy minun, varusmiehen ja yksikön päällikön kanssa yhdessä.”
Periaatteessa varusmiesten joukossa voi olla minkä tahansa uskonnon harjoittajia. Suurin osa kristityistä ovat luterilasia, ortodokseja ja katolisia, mutta mukaan mahtuu myös vapaiden suuntien kristittyjä.
”Juutalaisten määrä on hyvin vähäinen. Ei usein edes yhtä per saapumiserä. Muslimeja sen sijaan on 12-13 per erä. Eksoottisimpana on ehkä yksi palveluksessa aikoinaan ollut taolainen.”
”Uskonnon harjoittamista ei kielletä tai haluta vaikeuttaa. Tänä päivänä uskontoja on todella paljon. Olen pari kertaa, kun yksiköstä on kysytty neuvoja varusmiehen uskonnon harjoittamiseen, joutunut sanomaan, että nyt en tiedä, mutta otan selvää.”
Sotilaspastori muistuttaa, että puolustusvoimissa halutaan suhtautua joustavasti uskontoon. Vaikka sotilaspastorin ainoa käsky on ”rukoilkaamme”, siitäkään Kivijärvi ei tee kynnyskysymystä.
”En halua käskeä ketään rukoilemaan omantuntonsa vastaisesti. Siksi lopetan paraatipuheetkin aina herran siunaukseen.”
”Kerran erään muslimivarusmiehen kanssa keskustelimme Jumalasta ja hän totesi, että jos sä puhut Jumalasta, mä mietin Allahia.”
Hyvin harva varusmies profiloituu armeija-aikanaan sotilaspastorin näkökulmasta uskonnollisesti aktiiviseksi. Uskonto nousee useimmiten esille sotilasvalaan liittyen.
”Nykyään suurin osa suomalaisista muslimeista haluaa antaa sotilasvalan mielellään samaan aikaan kentällä kuin luterilaiset alokkaat.”
Vuosittaiset tilastot osoittavat, että yhä useammin palveluksesta vapautuksen saava ei kuulu mihinkään uskontokuntaan.
”Maanpuolustustahto on korkeampi vaikkapa tavanomaisten tapauskovaisten keskuudessa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
