Kennelliitto palkitsee – Sankarikoirat saavat jälleen ansaitsemansa tunnustuksen
Ihmishenkiä pelastaneita tai muulla tavoin sankarillisesti toimineita koiria on palkittu vuodesta 1997 lähtien.
Neuvokkaasti ja sankarillisesti toimineet koirat palkitaan Helsingissä järjestettävillä Koiramessuilla. Kuva: Satu LehtonenKennelliitto etsii jälleen sankarikoiria. Arvonimi myönnetään vuosittain koirille, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Koira voi myös saada Kennelliiton kunniamaininnan muista sankariteoista.
Sankarikoiran arvonimeä voi hakea lähettämällä anomuksen Kennelliitolle syyskuun 3. päivään mennessä.
Sankarikoiran arvonimiä on myönnetty vuodesta 1997 lähtien. Eniten Sankarikoiran arvoja myönnettiin viime vuonna koirille, jotka pelastivat ihmisiä tulipalolta. Koirat myös pelastivat ihmishenkiä varoittamalla ajoissa sairaskohtauksista, löytämällä huonokuntoisia eksyneitä henkilöitä ja pelastamalla hengenvaarallisista tilanteista.
Kennelliiton hallitus myöntää arvonimet määräaikaan mennessä saapuneiden hakemusten perusteella. Sankarikoirat palkitaan Kennelliiton järjestämillä Koiramessuilla Helsingin Messukeskuksessa sunnuntaina 10. päivä joulukuuta.
Sankarikoira-anomuksen voi lähettää sähköisesti tai postitse. Kennelliiton verkkosivuilta löytyy sähköinen anomus ja tiedot postitse lähetettävän anomuksen tekemiseen. Määräajan jälkeen saapuneet anomukset siirtyvät käsiteltäväksi ensi vuonna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
