KIRJA Helppoa ruokaa musisoivalta kokilta
Muusikko Laurin Tähkän keittokirja on vaarassa lipsahtaa samaan kategoriaan kuin moni muukin nykypäivän keittokirjoista: kustantaja ratsastaa julkkiksen maineella ja julkaisee kokoelman ruokaohjeita pahimmillaan keittotaidottoman ihmisen nimissä.
Siksi onkin tarpeen muistuttaa jo takakansitekstissä, ettei Tähkä eli Jarkko Suo ole astunut keittiöön ensi kertaa elämässään. Ennen muusikon uraansa hän hankki ravintolakokin koulutuksen.
Kirja on keittokirjaksi hyvin tavanomainen. Kauniit kuvat – suuri osa Tähkän itsensä ottamia toki – ja tarjolla koko skaala alkupaloista jälkiruokaan.
Onneksi Tähkä on perustellut monia ohjeitaan liittämällä niiden oheen pieniä muistumia elämänsä varrelta.
Pohjalaisuuden edustajaksi profiloituneelta maakuntamieheltä olisi odottanut huomattavasti enemmän taustastaan kumpuavia ruoka- ja leivontaohjeita. Maapähkinätahnan lisääminen mansikoiden tai ohukaisten päälle ei ole edes kovin suomalaista saati pohjalaista, pavlova on pavlola muunneltunakin ja omenasmoothien osaa tehdä ohjeettakin.
Iso plussa runsaasta kasvisten käytöstä!
Juhani Reku
Lauri Tähkä: Hellannupit kaakkoon. 120 sivua. Otava
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
