Syksy on tuonut 10 000 uutta vapaaehtoista
Maahanmuutto on aktivoinut Suomen Punaisen Ristin (SPR) vapaaehtoistoimintaa räjähdysmäisesti. Järjestöjohtaja Marita Salo kertoo, että vakiintunut 30 000 vapaaehtoisen joukko on viime kuukausina kasvanut 40 000:een.
”Olemme todella iloisia lisääntyneestä auttamisenhalusta ja toivomme siitä pitkäkestoista. Tarvetta erilaiselle tekemiselle riittää todella, todella pitkäksi aikaa”, hän muistuttaa ja arvelee mukaan tulemisen olleen monelta myös viesti siitä, että halutaan olla toivottamassa tulijat tervetulleiksi.
Vapaaehtoisia tarvitaan vastaanottokeskusten liepeillä ja muuallakin maassa luotsaamaan esimerkiksi kokkikerhoja, naisten ryhmiä, suomen kielen keskustelupiirejä ja läksyhelppejä.
Muutamilla paikkakunnilla on tarjolla Tulijan tukena -lyhytkursseja. Niillä valmennetaan yhden illan tai päivän aikana maahan muuttaneiden ystävätoimintaan.
Yksi tapa auttaa on vaatteiden ja tavaroiden lahjoittaminen SPR:n Kontti-tavarataloihin.
”Erityistoivelistallamme juuri nyt ovat miesten lämpimät vaatteet ja kengät”, Salo sanoo.
Savo-Karjalan piirin toiminnanjohtaja Kaisu Haataja korostaa, ettei vapaaehtoistoiminta saa olla uhraus, vaan sen pitää olla kummallekin osapuolelle iloa tuottava asia.
”Kaikille maahanmuuttajatyö ei ole se omin juttu. Voi tulla myös omaishoitajien tueksi tai Terho-kerhojen vetäjäksi ja monenlaista muutakin on tarjolla”, Haataja kannustaa.
Vapaaehtoistoimintaan ilmoittautuminen on helppoa: lomakkeen voi täyttää osoitteessa www.punainenristi.fi.
Liisa Yli-Ketola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
