Pimeässä tuttukin ympäristö näyttää oudolta. Kuva: Carolina Husu
Tällaista arki voisi olla tulevissakin katkoissa – sähköt katkesivat Johanna Vuoksenmaan lapsuudessa vuonna 1977 tunnin välein
Hämeenlinnassa toteutettiin kahden kuukauden jakso, jolloin sähköä säännösteltiin eri puolille kaupunkia. Jos samaan palataan nykyisessä energiakriisissä, se on elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaan mielestä opettavaista.
Johanna Vuoksenmaa tottui jo lapsena käyttämään taskulamppuja. Kuva: Carolina Husu”Sinun kannattaisi lähteä nyt, ettet joudu kävelemään pimeässä kotiin.”
Kaverin äidin neuvo on jäänyt tiukasti Johanna Vuoksenmaan mieleen, sillä tuolloin hän huomasi sähkölakon alkaneen lapsuutensa kotikaupungissa Hämeenlinnassa. Elettiin maaliskuun loppua vuonna 1977, jolloin Vuoksenmaa oli 11-vuotias.
Kuulemastaan neuvosta huolimatta tyttö uppoutui leikkiin kaverinsa kanssa niin innolla, että tunti ehti vaihtua ja katuvalot sammua. Pimeässä oma asuinalue näytti oudolta ja jännittävältä. Aluksi vähän pelottavaltakin.
Sähköalan lakko koski koko Suomea, mutta jokaisessa kaupungissa oli omat selviytymiskeinonsa. Hämeenlinna sulki sähköt eri puolilta kaupunkia joka toinen tunti.
Räps. Juuri kun Vuoksenmaan piti lähteä kotiin, oli pimeää.
Kierto pimeän ja valon välillä kesti noin kaksi kuukautta. Käsikirjoittaja-ohjaaja Johanna Vuoksenmaa on kirjoittanut ajasta romaanin Pimeät tunnit (Otava, 2020).
”Henkilöt ovat tässä fiktiota mutta kokemukset, tunteet ja aistimukset omakohtaisia”, Vuoksenmaa sanoo.
Hän koki sähkökatkojen aikaan samoja hämmennyksen hetkiä kuin romaanihenkilönsäkin, kun niinkin arkinen asia kuin sähkö ei yhtäkkiä toiminutkaan. Se muokkasi tutusta asuinympäristöstä erilaisen.
Esimerkiksi kaupassa käydessä piti asioida hämärässä, kun kattovalot eivät toimineet eikä ikkunoiden valo yltänyt hyllyväleihin. Pakastealtaat oli peitetty kansilla ja kassalla nökötti taas manuaalinen kassakone.
Johanna Vuoksenmaan lapsuudenperheeseen kuuluivat isoveli Jorma, äiti ja isä, joka asui puolet viikosta Valkeakoskella, koska työskenteli Yhtyneillä Paperitehtailla metsäteknikkona.
Vuoksenmaan mieleen on jäänyt, että äidin piti tarkkailla taukotunteja erityisesti aamuisin, ettei jäisi ilman aamukahviaan ennen koululle lähtöä. Kotitalousopettajana työskentelevän äidin elämään lakko vaikutti myös työpaikalla, kun ruokavalintoja ja ruuanlaittoaikataulua piti suunnitella säännöstelyn mukaan.
Johanna Vuoksenmaa pystyi käyttämään romaanin kirjoittamisessa hyödyksi omia lapsuuden kokemuksiaan. Kuva: Carolina HusuJohanna Vuoksenmaa muistaa lapsuudestaan, että arkkupakastimen kantta ei saanut avata sähkösulun aikana, etteivät ruuat sulaisi.
”Koulun kellot eivät enää kutsuneet oikeaan aikaan sisään oppitunneille, eikä kaupungin muihinkaan sähköllä toimiviin kelloihin voinut luottaa.”
Koulutyttö pohti, mitä mahdollisuuksia se tarjoaa, kun vanhat säännöt eivät enää pädekään.
”Aloin miettiä, että tarvitseeko tunnille mennä vai voinko unohtua välitunnille,” Vuoksenmaa sanoo naurahtaen.
Koulukirjoja oli luettava kynttilän tai taskulampun valossa.
”Paristolla toimiva mankka oli ainoa medialaite. Silloin tarvittiin sähköä paljon vähemmän kuin nyt, koska sähkölaitteita oli paljon vähemmän”, Vuoksenmaa muistaa.
Koska 1970-luku ei ollut yhtä riippuvainen sähköstä kuin nykyaika, arki jatkui lakosta huolimatta. Koulua pystyi käymään, ja vanhempien työnteko ajan mukaisesti ilman tietokoneita.
Vuoksenmaalla on jo varhaisemmasta lapsuudestaan kokemusta energian säännöstelystä, sillä vuoden 1972 öljykriisin aikaan hän oli 7-vuotias.
”Silloin joka paikassa oli tarroja, että muista sammuttaa valot. Lämmintä vettä ei saanut käyttää koko ajan”, Vuoksenmaa muistelee.
Valo luo hauskoja kuvioita ympärilleen. Kuva: Carolina HusuPimeät tunnit -romaani on nyt polttavan ajankohtainen, koska Suomi elää uutta energiakriisiä. Kunnat ja yritykset karsivat sähkölaskujaan, joten ruokakauppojen ja yleisten tilojen lämpötiloja on laskettu.
Sähkön hinta on noussut pilviin. Energian saatavuus talven yli on epävarmaa, joten sähkön säännöstelyyn voidaan joutua turvautumaan uudestaan usean vuosikymmenen jälkeen.
Mitä ajattelet siitä, jos pimeät tunnit palaisivat?
”Näen poikkeusoloissa myös hyvää. Ajattelen jopa, että se olisi ihan terveellistä, kunhan kenenkään henki ei ole uhattuna”, Johanna Vuoksenmaa sanoo.
Hän vastustaa energian ylikulutusta.
”Jos ihmiset ei vapaaehtoisesti opi, että sähköä ei voi käyttää holtittomasti, säännöstely voi saada ajattelemaan, mihin ja miten paljon sähköä on välttämätöntä ja järkevää käyttää.”
Vuoksenmaa myöntää olevansa itse ihan yhtä riippuvainen älylaitteista kuin muutkin nykyajan ihmiset, joten analogisiin laitteisiin palaaminen olisi kiinnostavaa.
”Silloin saattaisi löytää kasvokkain olemisen ja käsillä tekemisen uudestaan.”
Käsikirjoittaja-ohjaaja Johanna Vuoksenmaa on kotoisin Hämeenlinnasta. Kuva: Carolina HusuKoronapandemia on ollut Vuoksenmaan mielestä hyvä osoitus siitä, miten nopeasti me sopeudumme erikoisoloihin.
”Kriisit ovat murtuma, mutta myös ymmärtämisen ja oppimisen paikka, joka mahdollistaa uuden katsontatavan”, Vuoksenmaa sanoo.
Poikkeusolot yhdistävät Johanna Vuoksenmaan mielestä ihmisiä, koska ne mahdollistavat taistelun yhteistä vastavoimaa vastaan.
”Ne ovat tilanteita, joissa me ihmiset voidaan huomata toistemme tärkeys ja muistaa, miten tärkeää on olla toistensa tukena”, Vuoksenmaa sanoo.
Tällä hän tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos itsellä on jotain, mitä toiselta puuttuu, voi jakaa omastaan.
”Poikkeustila paljastaa yhteisöstä, perheestä, koululuokasta, kaupungista tai työporukasta asioita, jotka ei muuten tulisi näkyväksi. Se on aina mahdollisuus”, Vuoksenmaa sanoo.
Poikkeusoloissa tuttukin näyttää vieraalta. Kuva: Carolina HusuKriisiolosuhteissa joudumme turvaamaan toiseen.
”Se on pelkästään hyvä, että ihmisille kirkastuu, että täällä ei yksin pärjää kukaan. Me tarvitaan toisiamme”, Vuoksenmaa sanoo.
Häntä kiinnostaa nähdä, miten eri ihmiset suhtautuvat poikkeusoloihin, sillä silloin osasta ihmistä kuoriutuu esille panikoija, toisista organisoijia ja kolmansista tarkkailijoita.
Mutta millainen Vuoksenmaa on itse poikkeusoloissa?
”Ensin vähän säikähdän, mutta olen optimistinen ihminen, joten alan kaivamaan esille hyviä puolia. Olen myös aika ratkaisukeskeinen ihminen, joten varmaan alan miettiä, että mikä kaikki näissä olosuhteissa olisi mahdollista.”
Kuka?
Johanna Vuoksenmaa, 57, on käsikirjoittaja, ohjaaja ja kirjailija. Hän asuu Tampereella, mutta on kotoisin Hämeenlinnasta.
Perheeseen kuuluvat puoliso Muffe Halla-aho ja kaksi aikuista poikaa, jotka ovat syntyneet vuosina 1993 ja 1994. Vuoksenmaa on työskennellyt valokuvaajana kymmenisen vuotta, mutta vaihtanut alaa elokuvan puolelle 29-vuotiaana.
Tunnettu elokuvista Nousukausi ja 21 tapaa pilata avioliitto sekä sarjoista Kumman kaa, Tahdon asia, Klikkaa mua ja Ex-onnelliset. Uusi televisiosarja, draamakomedia Hormonit! tulossa ulos vuonna 2023.
Esikoisromaani Pimeät tunnit ilmestyi vuonna 2020.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
