Juha Huhtala toivoo, että ratkaisu velkajärjestelystä tulisi lähiaikoina. Hänen kohdallaan käsittelyaika on venähtänyt jo tavanomaista pidemmäksi.
"Apua kannattaa hakea, se keventää taakkaa" – konkurssihakemuksen jättäminen on vasta viimeinen kortti tilan talousvaikeuksissa
Juha Huhtala hakeutui konkurssiin, kun kaikki vaihtoehdot oli katsottu. Venäjän pakotteiden kutistama maitotili ei enää riittänyt velkoihin ja perheen elämiseen.
Juha Huhtala kävelee peltotietä, jonka taustalla näkyy konkurssissa mennyt maatila. Huhtala arvostaa maanviljelijän ammattia yhä. ”Siinä on vapaus määrittää, mitä milloinkin tekee. Itse en siihen enää lähde, se kortti on jo katsottu.” Kuva: Esko Keski-VähäläMarraskuinen päivä on tummanpuhuva, kun Juha Huhtala, 51, astuu pihalle kodistaan Reisjärvellä. Entisellä maanviljelijällä on silmissään kipinää, vaikka takana on raskas elämänjakso: pitkän harkinnan jälkeen hän haki maatilansa Haapajärvellä konkurssiin vuonna 2019.
Yli kaksikymmentä vuotta aiemmin ostetun maitotilan kannattavuus alkoi murentua vuoden 2015 tienoilla, kun meijerituotteiden vienti Venäjälle tyrehtyi Krimin valtauksen jälkeisten talouspakotteiden takia.
”Kahden sentin pudotus tuottajahinnassa ei tunnu äkkiä paljolta, mutta vuodessa se teki 20 000 euron loven maitotiliin.”
Vaikeuksien kasvaessa tuli avioero 2018, minkä jälkeen usko tilanpitoon horjui.
Huhtala haluaa kertoa tarinansa auttaakseen muita vastaavassa ahdingossa rypeviä viljelijöitä.
”Jos tästä on apua vaikka vain yhdelle, tämä kannattaa tehdä”, Huhtala sanoo.
Kolme vuotta sitten tunnelma oli kuin pimeimpänä talvipäivänä, vaikka kevät oli kallistumassa kesään.
”Istuimme keväällä pojan kanssa keittiön pöydän ääressä pyörittelemässä peukaloitamme, kun naapurit kylvivät peltojaan. Olihan se aika erikoinen tilanne”, Huhtala muistelee.
Yksi pojista oli tullut mukaan maatalousyhtymään pienellä osuudella tilanjatkaminen mielessään.
Kutistuneesta maitotilistä saataviin tuloihin nähden lehmien, lisämaan ja koneiden hankinta oli tullut 350 000 euron liikevaihdolla liian kalliiksi. Lypsäviä sekä nuorta karjaa oli noin 130 päätä ja viljelyalaa 130 hehtaaria.
”Jos poika olisi laajentanut ja jatkanut maatilalla, se olisi merkinnyt hänelle elinikäistä velkaperintöä, enkä halunnut sitä. Poika kertoi eräänä aamuna, ettei halua ottaa tilaa vastuulleen. Pankin kanssa sitten sovittiin, ettei hänelle jää vastuita missään vaihtoehdossa.”
Laskelmia tilanteesta ulospääsyyn tehtiin talousasiantuntijan kanssa yhdessä, mutta yhtälö näytti yhä uudelleen, ettei plussalle päästä.
”Laskupino oli pöydällä korkeimmillaan parikymmentä senttiä. Piti valita, minkä pystyi maksamaan ja pyytää maksuaikaa lopuille. Vaihdoin jopa meijeriä, jotta sain pari senttiä lisää tiliin.”
Kun muuttujaksi tuli myös avioerossa vielä ositus, oli kaikkien laskelmien jälkeen jäljellä enää yksi vaihtoehto.
Huhtala haki itsensä henkilökohtaiseen konkurssiin Ylivieskan käräjäoikeudessa. Seuraavana päivänä hänen omaisuutensa ja pankkitilit jäädytettiin samoin kuin pääsy tilan varoihin.
Juhannuksen jälkeen Huhtala hankki samoihin itselleen työpaikan yhdellä puhelinsoitolla. Tausta maankuljetuksesta ja koneurakoinnista poiki heti töitä kuljetusyrityksestä.
Poika hoiti tilan eläimet eteenpäin ja on siirtynyt sittemmin maataloustöihin lähistöllä sijaitsevalle tilalle.
Elokuussa Huhtala pakkasi tavaransa auton peräkärryyn ja lähti kohti tuntematonta.
”Tunnelmat olivat ristiriitaiset, enkä tiennyt, mitä huominen tuo tullessaan. Alkoi luopumisen suruaika tilasta, jota oli kehittänyt vuosikymmeniä. Huolta riitti myös lapsista, ei vain itsestä.”
”Konkurssipesän otettua tilan haltuunsa ainoat rahat olivat lompsassa ennen kuin ensimmäinen palkka tuli kahden viikon kuluttua tilille. Lasten säästöjäkin siinä piti jo käyttää.”
Huhtala seuraa murheellisena maanviljelijöiden nykyahdinkoa, jonka takana ovat rajusti nousseet kustannukset kautta linjan. Hän toivoo, ettei kynnys pyytää apua nouse kenellekään liian korkeaksi.
Luettuaan lehdestä Välitä viljelijästä -projektista hän soitti aikoinaan projektityöntekijä Eija Tammelalle.
”Kun pystyi puhumaan luottamuksella tilanteestaan ja jakamaan asioita, taakka keveni”, Huhtala sanoo.
Tammela kertoo istuneensa autossa Vuokatissa marraskuussa 2017, kun tuskainen mies soitti.
"Talous oli tosi huonolla hapella ja konkurssi kolkutti ovella. Sovin tulevani nopeasti käymään tilalla”, Tammela kertoo.
Hän teki alkukartoituksen, minkä jälkeen mentiin pankkiin. ”Periaatteena on, että rahoittajalle kerrotaan kaikki – koko karu totuus laskuista ja kaikista veloista.”
Kun kaikki asiat käydään läpi, pankki lähtee lähes aina mukaan taloustalkoisiin. Tällöin tehdään yleensä parin vuoden tasapainotusohjelma, jossa budjetoidaan menot ja tulot.
”Pankille kerrotaan varttivuosin sovituista asioista. Jos kehitys näyttää toiveikkaalta, jatketaan työtä. Samalla yritetään järjestää lyhennysvapaata jaksoa lainojen lyhennyksille, jolloin maksetaan vain korot.”
Rahoittaja ei ole Tammelan mukaan mikään mörkö.
”Pankkien kanssa on tehty hyvää yhteistyötä koko projektin ajan. Pienillä aputoimilla voidaan näyttää, että tilanne saadaan haltuun.”
”Joskus rahoittaja on itse huolissaan siitä, että ongelmat näkyvät heillä, mutta yhteyttä tilanpitäjään ei saada. Jos tilalla ei vastata puhelimeen, se on huono viesti. Silti huonokin tilanne voidaan kääntää voitoksi, kunhan asioita aletaan hoitaa.”
Tammela laskee kohdanneensa vain muutamia konkurssin tehneitä asiakkaita. Yleensä tasapainotusohjelma saadaan käyntiin ja sen eteen tehdään hartiavoimin töitä.
”Suurin osa selviää. Joskus takki kuitenkin tyhjenee, eikä tilanpitäjä jaksa alkaa taistella eurojen tai töiden kanssa. Silloin viisas laittaa pillit pussiin ja pysäyttää lisävelkaantumisen.”
Tammela korostaa, että konkurssi ei ole häpeä, jos tilanne on mennyt oikaisemattomaksi. Se on vaikea ratkaisu, mutta silloin oma taistelu loppuu ja siirtyy pesänhoitajalle.
Luottamus ulkopuoliseen tukeen kasvaa yhteisten taloustalkoiden mittaan.
”Juha oli ensimmäinen konkurssiasiakkaani. Kun hän soittaa, puhelu alkaa sanoin: Mitä minun maanpäälliselle konkurssienkelille kuuluu?”, Tammela naurahtaa nyt, mutta muistaa monet itkut matkan varrelta.
Juha Huhtala kertoo olevansa nykyisin varsin tyytyväinen elämäänsä ja työhönsä kuljetusalalla. Jälkeenpäin hän ei osaa sanoa, mitä olisi voinut tehdä toisin.
Huhtalalle uutta on se, että joskus pääsee oikealle lomalle, irti kaikesta tilanpitoon liittyvästä. Uusi puolisokin löytyi rinnalle tanssiharrastuksen parista.
Seuraavaksi hän toivoo pääsevänsä kahden vuoden odotuksen jälkeen vihdoin yksityishenkilön velkajärjestelyyn. Silloin velkataakka heltiäisi harteilta 3–5 vuodessa.
”Elämää on tilanpidon jälkeenkin. Nyt pankkitilille jää rahaa, vaikka kolmasosa palkasta ulosmitataan konkurssipesälle.”
Lue myös:
Melan vakuutusmaksuihin saa lisäaikaa – "Pääasia on, että yrittäjä ottaa yhteyttä ajoissa"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
