Tiina Lietzén jätti vakityönsä ja elää omilla metsillään: "Ihmiselle riittää tämä, enempää en tarvitse"

Sekarotuinen Milli-koira kulkee Lietzénin mukana töissä. 

Onhan se kumma, jos yksi velaton ja lapseton ihminen ei tällä pinta-alalla elä.

”Marttilan vuosina minulla oli monta kertaa sellainen olo kuin Niskavuori-elokuvien Aarnella. Hän oli lähtenyt Ilonan kanssa Helsinkiin, mutta palasi kuitenkin välillä salaa katsomaan, kun Niskavuoressa kylvettiin ruista", sanoo pitkän uran lounaissuomalaisen Marttilan metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajana tehnyt Tiina Lietzén.

Tämä kaiherrus takaraivossa oli syynä siihen, että viisi vuotta sitten hän ilmoitti yhdistyksen puheenjohtajalle irtisanoutuvansa työstään. Päätös oli kaikkea muuta kuin helppo.

”Se oli vaikeaa, ihan käsittämättömän vaikeaa. Marttilan metsänhoitoyhdistys ei ollut minulle vain työpaikka. Kiitokset yhdistyksen hallitukselle ja puheenjohtajille, joiden vilpitön kannustus minulla oli siinä työssä.”

Lietzén tunnettiin työelämässä tarmokkaana ja suorasanaisena metsänhoidon puolestapuhujana, jonka vetämä yhdistys oli tuttu näky hoitotilastojen kärjessä. Hän halusi innostaa metsänomistajia tekemään omatoimisesti hoitotöitä ja pitämään metsistä huolta.

1990-luvun alussa pelloille istutetut koivut ovat kasvaneet kohisten ja varttuneet harvennusikään. Lietzén on jättänyt metsiin myös harventamattomia koealoja, joiden avulla hän voi havainnollistaa hoitotöiden merkitystä. 

Lietzén oli yli 20 vuoden ajan hoitanut vapaa-aikanaan omaa kotitilaansa Salon Suomusjärvellä. Sen hoitamiselle hän omistautui jätettyään työpaikkansa.

Hänen isänsä kuoli yllättäen vuonna 1987, kun Lietzén oli 26-vuotias. Viisikymppinen leski ja neljä tytärtä ryhtyivät tuolloin hämmennyksen vallassa jatkamaan tilanpitoa yhteisomistuksena.

Viisi vuotta myöhemmin Lietzén osti tilan itselleen.

”Se oli hyvä aika, sillä 31-vuotiaana olin virtaa täynnä. Pellot olivat olleet vuokralla jo pitkään, ja päätin metsittää ne. Minun luonteellani ei ryhdytä maanviljelijäksi, odottelemaan poutaa ja sateita. Metsittäminen oli ihan käsittämättömän hyvä ratkaisu.”

Töitä tuoreella etämetsänomistajalla riitti ilman peltotöitäkin. Tilakaupan rahoittamiseksi hän otti velkaa ja hakkasi 30 hehtaaria aukoksi. Myös rakennuksia piti korjata. Remonttien rahoittamiseksi tehtiin vielä toiset 30 hehtaaria päätehakkuita.

”Kun mukaan lasketaan 30 hehtaarin pellonmetsitykset, minulla oli alussa 90 hehtaaria taimikkoa.”

Hän asui 68 kilometrin päässä Karinaisissa omakotitalossa ja käytti viikonloput ja lomat kotimetsiensä hoitoon. Vankkumaton metsänhoitonainen teki kaikki taimikonhoidot itse.

Muutto kotiin Suomusjärvelle kypsyi Lietzenin mukaan vähitellen alitajunnassa. Hän istutti jo vuosia ennen paluupäätöstään metsäänsä muun muassa 10 000 serbiankuusta, joista hän syksyisin leikkaa havuja tukkuun myytäväksi.

Talvisin hän tekee hankintahakkuita. Lisäansioita hän hankkii kirjoittamalla juttuja metsänhoitoyhdistysten lehtiin. Se on hänelle oikein mieluista työtä, sillä siinä hän pääsee käyttämään ammatti- ja neuvontataitojaan, vaikka muuten hän ei entiseen työhönsä enää kaipaakaan.

Lietzén viihtyy mainiosti hirsimökissään metsän keskellä. Haastattelupäivää edeltävänä yönä hän oli kuunnellut sateen ropinaa ja jatkanut uniaan tyytyväisenä: juuri kylvetyt herneensiemenet saivat kaipaamansa vettä. 

Taloudellisesti maallemuutto ja vakituisen palkkatyön lopettaminen ei ollut Lietzénille minkäänlainen riski.

Tilan pinta-ala on 200 hehtaaria, joten työtä ja siten myös hakattavaa riittää. Päätehakkuukypsiä metsiä on kuitenkin vain vähän, koska niillä piti rahoittaa tilakauppaa.

”Onhan se kumma, jos yksi velaton ja lapseton ihminen ei tällä pinta-alalla elä, kun tila on elättänyt nelilapsisen perheen.”

Lietzén on äärimmäisen tarkka taloudenpitäjä.

”Olen pitänyt täsmällistä tilinpitoa menoistani vuodesta 1984 lähtien. Tiedän ihan tarkalleen, miten paljon rahaa menee.”

Täsmällinen tilinpito tarkoittaa Excel-taulukkoa, johon esimerkiksi kauppalaskut on kirjattu ruokatavaralajien perusteella eriteltyinä.

”Huhtikuun ruokalasku oli 140 euroa ja 74 senttiä. Juustoon on mennyt 34 euroa”, Lietzén luettelee kannettavalta tietokoneeltaan.

Maatilalainat hän maksoi pois 15 vuodessa.

”Maksoin viimeisen maatilalainan erän ensimmäisellä metsitetyn pellon hankintahakkuun puukaupalla.”

Ympyrä oli sulkeutunut.

Huolellinen taloudenpitäjä ei ole millään lailla taipuvainen rahan tuhlaamiseen. Hän ajaa 15 vuotta vanhalla Volkswagen Golfilla ja huomaa haastattelupäivänä, että yllä on 12 vuotta vanha T-paita. Kukapa nyt metsässä välittäisi siitä, minkä värisessä paidassa sahaaja kulkee.

Joskus hän on arkivaatteissa törmännyt huvittaviin tilanteisiin.

"Muutamia kesiä sitten seurakunnan työntekijä tarjosi minulle Suomusjärven Salen pihassa sinnikkäästi ruoka-apukassia, vaikka vakuutin, että joku toinen tarvitsee sitä varmasti enemmän kuin minä."

Asumisessakaan hän ei vaatelias. Hän omistaa tilan koristeellisen ja tilavan päärakennuksen vuodelta 1925. Siellä asuu hänen äitinsä, mutta itse hän muutti vuonna 2013 avopuolisostaan erottuaan 42 neliön kokoiseen hirsimökkiin metsänsä keskelle. Lietzénin mukaan siellä ihan kaikkea. mitä hän tarvitsee: sähköt, peti ja keittiö. Kuivakäymälä on ulkona.

"Kaivosta tulee vesi, mutta se tulee hanasta vain kesällä. Ihmiselle riittää tämä, enempää en tarvitse. Siskoni mies sanoo minua Suomusjärven Linkolaksi", hän nauraa.

"Olen huomannut, että hirveän paljon ihmisen elämisen kustannuksia nostaa se, että on sellaisten keskellä, joille kuluttaminen on tärkeää."

Nykyaikana toimistonpito onnistuu vaikka metsän keskeltä, kunhan vain sähkö pelaa. Talvella kylän auramiehet eivät ensimmäisenä aamulla ehdi Lietzénin tontille, mutta se ei häntä haittaa. Myöhemminkin kerkiää. Varsinais-Suomen talvet ovat sitä paitsi vähälumisia. 

Suomusjärven tilan lisäksi Lietzén on osakkaana Lopella sijaitsevassa toisessa metsätilassa, jonka muita omistajia ovat hänen enonsa lapset.

Hän on nauttinut kovasti metsätöistä 75-vuotiaan enonsa kanssa.

”Tavoitteeni on, että minäkin teen vielä töitä 75-vuotiaana.”

Eno ja sisarentytär ruotivat armottomasti toistensa metsänhoidollisia päätöksiä ja aikaansaannoksia.

”Asetamme toistemme tiedot ja taidot kyseenalaisiksi. Toivon, että myös muilla metsänomistajilla olisi sellaisia kirittäjiä, joiden kanssa he voisivat töitään ruotia.”

Jossain vaiheessa Lietzénin ajatuksissa kävi, että hän olisi voinut ostaa lisää metsää. Pian hän kuitenkin luopui ajatuksesta. Hänellä ei ole omia lapsia, eikä tilalle ole toistaiseksi tiedossa jatkajaa.

Metsätilojen jatkaja-asiat mietityttävät häntä yleisemminkin.

”Helsinki-Vantaan terminaalin nurkat ovat tämän päivän maa- ja metsätilojen lapsille tutumpia kuin oma tila.”

Hän ihmettelee, miksi vanhemmat eivät vie lapsiaan metsään. Itse hän suunnittelee asuvansa maalla siihen asti, kunnes ikä ja kunto edellyttävät muuttoa taajamaan.

”Silloin kun eletään tällaisissa oloissa, pitää itse pystyä hoitamaan tienpito. Se on oma valinta ja kuuluu maalla asumiseen.”

Hän nauttii siitä, että saa aamuisin herätä metsän tuoksuun ja luonnon ääniin.

”Tiedän millainen paine työelämässä on. Minulla on välillä jopa huono omatunto siitä, että olen pelastautunut siitä. Yhtään kertaa en ole katunut.”