1600-luvun barokkiviulu soi Kaustisella intiimisti ja vivahteikkaasti - Katso video
Kreeta-Maria Kentala jatkaa muusikkosukujensa pelimanniperinnettä soittamalla barokkiviulua. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään 50. kerran 10.–16.7.
Kreeta-Maria Kentala on mieltynyt satoja vuosia vanhaan barokkiviuluun, joka soi hänen mielestään rennommin ja vivahteikkaammin kuin nykysoittimet. Kuva: Päivi KarjalainenKaustislainen Kreeta-Maria Kentala sai ensimmäisen viulunsa viisivuotiaana. Eipä aikaakaan, kun hän jo loihti ilmoille tuttuja kansanmusiikkikappaleita.
”Se oli pieni neljäsosaviulu, jonka sain syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltani. Olin siitä todella onnellinen – soittaminen oli ihanaa!”
Mikäpä oli soittaessa, kun musiikki oli valmiina siellä jossain, voisiko sanoa geeneissä. Musikaaliset vanhemmat olivat Aaro ja Anni Kentala. Heidän sukujensa musikaalisuudesta on tietoa jo 200 vuoden takaa.
Anni Kentala oli kuuluisan kansanmuusikon Viljami Niittykosken tytär, laulajatar ja kansanmuusikkona harmonilla tämmääjä.
Aaro Kentala siirtyi kanttorin toimestaan Kokkolasta Kaustiselle pitämään pelimannipiirejä kansalaisopistossa ja johtamaan maineikasta Hääkuoroa. Isän mukana Kreeta-Maria kulki ja kolusi kaikki kylät naapurikuntia Perhoa ja Halsuaa myöten.
Aaro Kentala auttoi elvyttämään ja pitämään hengissä pelimanniperinnettä, joka ei ole Kaustisella vieläkään katkennut.
”Joka toinen viikonloppu mentiin Verkkokankaalle isoisän luo, soitettiin muun muassa vanhaa ja uudempaakin tanssimusiikkia. Isoisän omat kappaleet olivat teknisesti vaikeita mutta alkoivat vähitellen yläkouluiässä sujua. Kaiken kaikkiaan sain mahtavaa musiikkipääomaa.”
Kreeta-Maria Kentala aloitti viulunsoiton seitsemänvuotiaana musiikkiopistossa.
”Hankalia vaiheita tuli myöhemmin teini-iässä, kun kaikki muu kiinnosti. Soittamisen into onneksi löytyi uudestaan hyvien opettajien Mauno Järvelän ja Kaija Saariketun ansiosta.”
Kreeta-Maria Kentala eteni musiikkiopinnoissaan Sibelius-Akatemiaan, Tukholmaan ja sieltä Kölniin barokkimusiikkia opiskelemaan. Nyt hän on Suomen vanhan musiikin liikkeen uranuurtaja, barokkimusiikin tuntija ja tulkitsija, joka toimii solistina, orkesterinjohtajana ja pedagogina ja soittaa useissa yhtyeissä.
Klassinen musiikki ei ole vieroittanut taitajaansa kansanmusiikista. Barokkimusiikinkin rytmeistä ja melodioista hän löytää paljon yhteistä kansanmusiikin kanssa.
”Pelimannisieluani sykähdyttää barokin tanssillisuus ja svengi. Siinä esittämisen vapaus on suuri; nuottikuva on viitteellinen, kuten pelimannimusiikissa. Etenkin barokkiin tutustumisen vaiheessa oli paljon ennen kokematonta, tallaamattomia polkuja, joilla oli hyvä mellastaa.”
Barokkiviulua on Kentalan mielestä ilo soittaa. Se soi rennommin ja intiimimmin, jotenkin vivahteikkaammin kuin nykysoittimet. Hänellä on lainassa Suomen Kulttuurirahastolta Giovanni Battista Rogerin vuonna 1691 rakentama viulu.
”Huomasin, että kansanmusiikkia ja barokkimusiikkia voi yhdistää.”
Löytöään Kentala on työstänyt muun muassa viime vuonna ilmestyneellä Side by Side -levyllään, jolla hän yhdistelee Bachin sooloviulumusiikkia ja pelimannikappaleita niin, ettei kuulija aina hoksaa, missä milloinkin mennään. Levy nimettiin Ylen vuoden 2016 levyksi, ja se sai klassisen musiikin Emman.
”Hain Bachille kaustislaiset kaverit, jotka muistuttavat Bachin tansseja.”
Viulutaiturista tuli vuonna 2008 paluumuuttaja. Hänellä ja miehellään Jouko Mansneruksella oli hyvät virat Sibelius-Akatemiassa, mutta mielessä kyti halu elämänmuutokseen 25 maailmalla vietetyn vuoden jälkeen.
”Muutimme Kaustiselle, kun pojallamme alkoi koulu. Tämä on ollut lapselle mahtava ympäristö kasvaa ja harrastaa, soittaa ja urheilla. Paluuta ei ole tarvinnut katua.”
Viulutaiteilija tuntee paikkakunnan ja kaustislaistensa mielenlaadun: kaustislaisilla on omanlaisensa sarkastinen huumorintaju, ja pientä vinoilua harrastetaan, Kentala kuvailee.
”Täällä ei ainakaan pääse suuriin luuloihin, eikä kannata mennä issiänsä kehumaan. Ollaan tarkkoja siitä, ettei kukaan ole parempi kuin muut. Toisaalta se on hyvä, toisaalta vie siipiäkin sellaiselta, joka on helposti lannistuva.”
Mutta on Kaustisella myös yhteishenkeä ja talkoomieltä, jonka osoituksena on nyt 50. kerran järjestettävä Kaustisen kansanmusiikkifestivaali.
”Pelimanniporukkaa pitäisi suitsuttaa. He ovat pitäneet kirkkaana Kaustisen hyvän hengen. Rakastan pelimannien omistautumista: aamuseitsemältä jaksavat tulla harjoituksiin, soittavat aina tosi hienosti eivätkä lannistu, vaikka sataisi rakeita niskaan. Niille käy laatuun aivan kaikki ja kaikessa voi luottaa.”
Pelimanni Kreeta-Maria Kentala itsekin on, ihan käytännössäkin: festivaalin aikana hän osallistuu yhteissoittoihin.
Jonakin kesänä soittokertoja on ollut parisenkymmentä. Nelivuotiaana ensimmäisen kerran festivaaleihin osallistunut ja Kaustisen kavalkadissa pientä roolia näytellyt muusikko nauttii edelleen kansanmusiikista:
”Pelimannien soitosta saan ehdottomia elämyksiä: niskakarvat nousevat pystyyn ja kylmät väreet kulkevat pitkin selkäpiitä sitä kuunnellessa.”
Tänä vuonna Kentala muun muassa kokoaa parhaiden perinteiden mukaiset kaustislaiset juhlailtamat ja juontaa ne kaustislaisella puheenparrellaan.
Edessä on kesän mittaan konsertointia monilla festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla. Jopa brittien Proms-konserteissa soitetaan tänä vuonna paljon kaustislaista.
Kentala soittaa ja sopraano Anu Komsi laulaa – juuret hänelläkin kaustislaisessa Peltoniemien musiikkisuvussa.
Haastattelua tehdään Kraatarin talossa, jonka lehdistöneuvos Pekka Kivelän johtama Virkkalan perinneseura on kunnostanut rappiotilasta ja siirtänyt keskustan tuntumaan.
Talo on ollut taiteilija Ilmari Wirkkalan koti ja lasitaiteilija, muotoilija Tapio Wirkkalan mummola. Talossa on elänyt työteliästä ja jämtiä väkeä.
”Kaustislaisilla on joku erityinen esteettisyyden kaipuu. Täällä on jo vanhastaan hienoja taloja ja pihapiirejä, on tehty kauniita huonekaluja, takkoja ja käsitöitä. Ne, samoin kuin soittaminen ja laulaminen, ovat arjen juhlistamista – ihmiset tykkäävät koriasta. On haluttu tehdä elämästä kaunista”, Kreeta-Maria Kentala sanoo.
”Tämän kulttuurin piirissä on ollut hienoa kasvaa. Vasta 25 vuoden poissaolo ja takaisin muuttaminen opettivat sen täysin näkemään.”
Muusikko nauttii parhaillaan viisivuotista taiteilija-apurahaa vuoteen 2021 asti.
”Se on pelastanut soittamiseni. Nyt opettaminen on osaksi tauolla, mutta esittävä puoli pysyy elossa, ja erilaisten projektien järjestäminen. Meidän apurahasysteemi pitää luovat ihmiset elossa”.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
