Itkuvirsistä hevimetalliin
KOKKOLA
Piileekö meissä nykysuomalaisissa hiven muinaista, luontoyhteydestä voimansa saavaa ugria? Ovathan juuremme osin kaukana Uralilla, myyttiemme ja riittiemme syntysijoilla.
Muusikko ja tutkija Tuomas Rounakarille perehtyminen runolauluihin, itkuvirsiin, loitsuihin ja Siperian shamaanien musiikkiperinteeseen on avannut uuden maailman. Hän on tehnyt tutkimusta vuodesta 2002 lähtien Siperiassa elävien sukulaiskansojen hantien ja mansien parissa.
”Mytologia on minulle väline tulla enemmän omaksi itsekseni: avaan itseni kohti myyttistä maailmaa ja saan siitä voimaa.”
”Samalla kun oma persoonani häipyy, ilmaisuni vahvistuu, ja paradoksaalisesti se muuttuu vahvemmin yksilölliseksi.”
Rounakaria kutsutaan shamaaniviulistiksi, koska hän kykenee arkaaista musiikkia esittäessään tavoittamaan transsitilan.
Rounakari vaalii kouluttajana myös Suomesta lähes kadonnutta karjalaista itkuvirsiperinnettä muun muassa Äänellä itkijät ry:ssä.
”Jossain meidän geeneissämme tai dna:ssa elää muisto rituaalisen musiikin kuuntelemisesta tai sen esittämisestä. Tietysti on yksilöllistä, kuinka suuri kaipuu siihen on.”
Itkuvirren esittäminen on monelle voimakas kokemus:
”Kun ihminen saa yhteyden musiikin ikivanhaan, arkaaiseen tasoon, hän kokee tulleensa ravituksi odottamattomalla tavalla.”
Rounakarin kohtaamat shamaanit sanovat, että itkemättömät itkut ovat syynä yhteisöjen konfliktialttiuteen.
Jos Rounakarista syntyy mielikuva menneeseen käpertyneestä muusikosta, se ei pidä paikkaansa. Klassisen musiikkikoulutuksen saanut mies soittaa myös heviä Korpiklaani-yhtyeessä, joka on tunnetumpi maailmalla kuin Suomessa.
”Suomessa on jotain mennyt vikaan siinä, että omasta kansanperinteestämme on tullut meille pakkopullaa. Kuitenkin juuri ne vanhat asiat tekevät meistä erityisiä ja kiinnostavia. Sen tajuaa todella vasta ulkomailla.”
Maailman suurilla esiintymisareenoilla kiertävän Korpiklaanin musiikki saa innoituksensa muinaissuomalaisuudesta ja Kalevalasta. Huumorilla on tärkeä sijansa.
”Korpiklaani on tuonut metalligenreen aivan uutta iloisuutta, ja tämä on minulle tärkeää. En varmaan jaksaisi soittaa hevibändissä, joka olisi pelkkää alfaurosten totista uhoa.”
Tuomas Rounakari uskoo Korpiklaanin suosion ulkomailla johtuvan siitä, että yleisö tunnistaa siinä jotain ainutlaatuista. Tiedossa on seuraavaksi laaja kiertue Etelä-Amerikassa.
Edellisellä Etelä-Amerikan kiertueella hän huomasi, että suomalaiset nähdään siellä myyttisenä sankarikansana, jonka nykyisyyskin on ihailtavaa verrattuna monien sikäläisten maiden oloihin.
Rounakari on perustajajäsen teatteria tekevässä Ruska-Ensemblessä. Se valmisti Kokkolan kaupunginteatteriin kiitetyn Viimeinen aamutähti -esityksen, joka kuvaa alkuperäiskansojen osaa taigalle tunkeutuvan öljyteollisuuden paineissa.
Aamutähti vei esityksen joitakin vuosia sitten Siperiaan Hanti-Mansiaan ja myöhemmin kiertueelle Pohjoismaihin. Ryhmän seuraava esitys kertoi Nils-Aslak Valkeapäästä.
Vuodeksi 2017 on valmisteilla Kansallisteatteriin esitys, johon saapuu näyttelijä Grönlannin inuiittien kansallisteatterista.
”Yksi esityksen lähtökohdista on näyttää mahdollinen maailma, jossa luonnonkansojen ja länsimaiden välit olisivat harmoniassa.”
Rounakarin mukaan Nelson Mandelan aikaansaama totuus ja anteeksianto -prosessi tulisi laajentaa valtaväestön ja alkuperäiskansojen välille kaikkialla maailmassa, myös meillä, missä saamelaisten oikeuksia vieläkin poljetaan.
”Historia olisi kerrottava avoimesti. Kaikilla kulttuureilla, poliittisilla suuntauksilla ja kansanryhmillä on omat haavansa, ja niiden käsittelyn välttäminen vain lisää vihamielisyyttä.”
Ensi helmikuussa on vuorossa Tuomas Rounakarin taiteelliseen tohtorintutkintoon sisältyvä Karhunpeijaiset. Peijaiset nähdään itsensä karhun silmin teatteri Höyhentämön lavalla Helsingissä. Osviittaa antaa hantien 1980-luvulla videolle taltioima peijaisrituaali, jossa erityisesti ilo ja karnevalistisuus koskettavat.
Karhun läsnäoloa kuvastaa esityksessä karhun pää. ”Se tarvitaan, jotta yleisö ymmärtäisi, ettemme esiinny sille vaan karhulle.”
Rounakari on innostunut elvyttämään vanhojen soittimien käyttöä. Hän iloitsee, että jouhikko on Suomessa onnistuneesti kokenut renessanssin, samoin hantien keskuudessa kanteletta muistuttava narkas-juh.
Herkkä ja kevyt, sembramännystä valmistettu ning-juh-soitin kaipaa Rounakarin mielestä elvytystä. Siihen hän ryhtyy ensi maaliskuussa Hanti-Mansian Saranpaulissa.
Leena Nygård
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
