Vähävaraisten lasten kalliiden lahjatoiveiden kauhistelu on jo perinne ‒ ovatko merkkilenkkarit joulun ihme vai jotain muuta?
Merkkituotteiden ostamista perustellaan usein ajatuksella siitä, että köyhällä lapsella olisi kerrankin jotain, mitä kavereillakin on.
Tuntuu hyvin raskaalta ajatukselta, että nimenomaan vähävaraisille lapsille kerrotaan, että onnellinen joulu ostetaan isolla rahalla Kuva: Sanne Katainen19.12.202318:30
Joulupuukeräykset ja niiden kauhistelu ovat nykyään jo jokavuotinen perinne. Auttamishaluiset ihmiset järjestävät lapsille ja nuorille mahdollisuuden toivoa jouluksi lahjoja.
Osa lasten toiveista on törkeän kalliita. Aikuiset pöyristyvät ja uhriutuvat moisesta kiittämättömyydestä. Hyväntekeväisyysjärjestöjen edustajat korostavat, että myös vähätuloisten lapsilla pitää olla mahdollisuus unelmoida.
Ongelma on kinkkinen, sillä kuten joulussa muutenkin, mukana ovat isot tunteet. Kukaan ei halua aiheuttaa lapselle joulumuistoksi pettymystä.
Jos omat lapseni alkaisivat laskea omaa tai ystäviensä arvoa luksustuotteilla, yrittäisin kääntää kelkan toiseen suuntaan.
Toisaalta se, että aikuiset lähtevät lapsen ”unelmointiin” mukaan, vahvistaa ajatusta siitä, että brändituotteet ovat hintansa arvoisia. Kalliilla merkkituotteilla ostetaan harvoin käytettävyyttä tai edes laatua. Lisäksi tuotteiden eettisyydessä ja kestävyydessä on yleensä erittäin paljon parantamisen varaa.
Monet luksusmerkit valmistuttavat tuotteitaan samoissa tehtaissa, joista pikamuotimerkkien vaatteet tulevat. Ajatus eurooppalaisesta käsityöstä tuhansien eurojen merkkilaukun takana perustuu helposti historian havinaan. Materiaalitkin voivat nykyisin olla mitä sattuu.
Nuoren on vaikea tätä arvioida, mutta aikuisten pitäisi olla kiinnostunut siitä, kenen taskuun he rahansa laittavat. Luksusmerkkien toimitusjohtajat ovat maailman etuoikeutetuimpia ihmisiä, joiden tukeminen vähävaraisten lasten rahoilla tuntuu varsin väärältä.
Tuotteiden ostamista perustellaan usein ajatuksella siitä, että köyhällä lapsella olisi kerrankin jotain, mitä kavereillakin on. Onko kaikilla keskiluokkaisilla lapsilla tosiaankin kalliita merkkivaatteita tai uusimmat kännykät?
Oman kokemukseni mukaan ei. Jos omat lapseni alkaisivat laskea omaa tai ystäviensä arvoa luksustuotteilla, yrittäisin kääntää kelkan toiseen suuntaan enkä lisätä vauhtia rahoittamalla hankintoja.
Tuntuu hyvin raskaalta ajatukselta, että nimenomaan vähävaraisille lapsille kerrotaan, että onnellinen joulu ostetaan isolla rahalla. Sen sijaan toivoisin, että kulutuksesta käytäisiin järkevää keskustelua myös juhlakautena.
Lisäksi haluaisin, ettei lapsia ja erityisesti teinejä jätettäisi tunteidensa, ajatustensa ja laitteittensa kanssa yksin.
Jos vaatteisiin liittyy pelkoa kiusaamisesta, asiaan on muitakin ratkaisuja kuin kalliit vaatteet. Jos lapsi tuntee osattomuutta, verkostot ja harrastukset ovat siihen pitkäkestoinen lääke.
Monet kulutukseen liittyvät normit ja paineet leviävät somessa, jonka ei pitäisi olla kenellekään ensisijainen ajankäyttötapa.
Pelkään, että moni teini roikkuu yökaudet tietokoneella tai puhelimellaan siksi, että vanhemmat välttelevät vaikeita tilanteita ja hankalaa ikäkautta. Huoneeseensa sulkeutunut teini on vanhemmille helpompi kuin olohuoneessa raivoava.
Kun nuori jää ilman läheistensä tukea, rajoja ja ajatuksia, tulee muista nuorista heille liian tärkeitä auktoriteetteja. Aikuiset vahvistavat tätä ajatusta tuputtamalla toisilleenkin harhaluuloa, että nykynuoret olisivat jokin kokonaan uusi, digitaalinen ihmislaji, jonka on pakko olla koko ajan käärittynä merkkivaatteisiin ja kytkettynä internettiin iPhonen viimeisimmän mallin avulla.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n verkkopäällikkö.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
