Kirja-arvio: Maailman kaunein sana kertoo uusperheen elämästä hulvattomalla tavalla

Emmi Pesonen: Maailman kaunein sana. 287 sivua. Otava. Kuva: Kirjailijan Jonne Räsänen / Otava

Miltä tuntuu joutua kylmiltään äitipuoleksi neljälle lapselle?

Käsikirjoittajana ja näyttelijänä työskennellyt Emmi Pesonen on kirjoittanut hulvattoman esikoisromaanin itselleenkin tutusta aiheesta.

Kun nuorin uuden miesystävän lapsista on kuusivuotias ja vanhin viisitoista, touhua, kinastelua ja sekasotkua riittää. 29-vuotias Amanda huomaa nopeasti, että mikään ei ole ennallaan. Paikasta toiseen liikutaan omalla bussilla ja perille saavutaan usein myöhässä. Pinna on kireällä, eikä omaa aikaa löydy nimeksikään. Kahviloissa haahuilu vaihtuu ruuanlaittoon kotikeittiössä. Oman lisänsä soppaan tuo lasten isä, joka paljastuu maanis-depressiiviseksi.

Maailman kaunein sana on hauska romaani, ja sitä tekee mieli ahmia eteenpäin.

Perhe-elämän kuvaus on hellyttävän tarkkanäköistä: Sängyllä makaa lapsi, jonka hiukset ovat sotkuisella letillä, yläruumis paljaana ja jonka jalassa ovat kukalliset leggingsit ja lyhyt pilkullinen hame. Kun yhdeksän- ja neljätoistavuotiaat veljekset tappelevat – ja sitä tapahtuu usein – heikompien on parasta katsoa muualle. Teinitytön luottamuksen saavuttaminen kestää pitkään.

Erityisen syvällinen kirja ei ole, mutta vertaistukea sen kautta voi löytää. Vaikka uusperhekuviot olisivat itselle vieraita, perhe-elämä sinällään on tutun oloista, yhtä aikaa hauskaa ja kamalaa.

Lue täältä kaikki Maaseudun Tulevaisuuden kirja- ja muut kulttuuriarviot.