Luontokuvaajakin voi olla mukavuudenhaluinen – varustukseen kuuluvat vedenpitävät vaatteet, alusta ja polvisuojat
Vuoden luontokuvan tallentaneelle Taru Rantalalle valokuvassa tärkeintä on tunnelma.
Taru Rantala kuvaa yleensä pitkällä objektiivilla, mikä on varsin harvinaista lähikuviin erikoistuneilla kasvikuvaajilla. Eläimiä Rantala ei halua kuvata, sillä hän ei jaksaisi odotella hiljaa piilokojussa.Taru Rantala on luontokuvaajaksi varsin mukavuudenhaluinen. Kalsean kostea syysilma ei houkuttele häntä, ja pakkasen paukkuessa hän jää mieluummin kodin lämpöön kuin lähtee tarpomaan hankeen.
”En tykkää palella, se ei ole ollenkaan minun juttuni. Keväällä herään, silloin pidän kuvaamisesta”, Rantala kertoo.
Seinäjokelainen Rantala voitti lokakuussa Vuoden luontokuva -palkinnon ensimmäisenä naisena lähes neljäkymmenvuotisen kilpailun historiassa.
Rantalan voittokuvan nimi on Iltakello, ja se esittää sinisenä loistavaa kissankelloa, jonka takana siintävät heinänkorsien hahmot. Kuvaan tuovat lämpöä suuret valopallot, jotka ovat Rantalan tavaramerkki.
Rantalan kodin lähellä on paikka, jossa kissankelloja kasvaa. Hän käy siellä joka vuosi kameransa kanssa.
”Kukat eivät aina ole parhaimmillaan, mutta tällä kertaa sattui olemaan kauniin mallisia kissankelloja. Siellä minä sitten olin ojanpohjalla taas vaihteeksi, ja ilta-aurinko laskeutui sopivasti puiden taakse.”
Innostus valokuvaamiseen syttyi Rantalan mielessä jo lapsuusvuosina. Hänen kummitätinsä oli maailmaa kiertänyt ammattikuvaaja, ja tuli vierailulle aina kesäisin.
”Hänellä oli kameransa mukanaan, ja sen sulkimen ääni oli niin makea. En uskaltanut edes koskea kameraan, mutta päätin, että minulla on vielä joskus tuollainen.”
Taitoja kartuttaakseen Rantala kulki lähimetsissä vanhojen, rikkinäisten kameroiden läpi maailmaa kurkistellen. Ei niillä kuvia saanut taltioitua, mutta rajausta ja sopivia kuvakulmia pystyi harjoittelemaan.
Aikuiseksi vartuttuaan Rantala kuvasi kasoittain dioja kolmesta pojastaan. Ensimmäisen järjestelmäkameransa hän osti 1990-luvulla.
Vuonna 2007 Rantala hankki uuden harrastelijoillekin sopivan järjestelmäkameran. Siitä alkoi aivan uudenlainen palo nimenomaan luontokuvaukseen. Hän osti uusia välineitä, ja kymmenen vuotta valokuvaaminen on täyttänyt hänen vapaa-aikansa lähes kokonaan.
Puhelimen kameralla Rantala räpsii pikaisia otoksia perheestään, mutta luontoa hän katsoo vain järjestelmäkameran etsimen läpi.
”Minulla on käytössäni pitkä tele, mikä ei ole kasvikuvaajille kovin yleistä. Metsästäjätkin luulevat, että kuvaan lintuja.”
Kuvausretkilleen lähimaastoon Rantala pukeutuu säänmukaisesti ja lämpimästi. Välillä mukana on jumppamatto, jonka päälle on mukavampi köllähtää vatsalleen kuvaamisen ajaksi, Rantala kun pitää nimenomaan maanrajassa kuvaamisesta.
Kuvauskohteita löytyy valtavasti aivan Rantalan kodin ympäristöstä metsistä ja peltojen pientareilta.
”Joskus olin menossa kuvaamaan täydessä varustuksessa: takki, housut, polvisuojat, reppu ja kamera. Vanhin poikani sanoi, että olin kuin armeijan sotaharjoituksiin lähdössä.”
Kun kuvaaja saapuu metsään, hänen täytyy ensin puskea kaikki kiire ja hälinä ulos pääkopastaan. Rauhoittumiseen saattaa mennä puolikin tuntia.
”Tämä kuulostaa vähän hullulta, mutta kuvatessani sulaudun luontoon, olen ihan omassa maailmassani.”
Jossain vaiheessa Rantalan keskittyminen herpaantuu ja kiinnostus lopahtaa. Silloin täytyy pakata tavarat kasaan ja kokeilla jokin toinen päivä uudelleen.
Retkillään Rantala on onnistunut säikyttämään useampiakin lenkkeilijöitä, sillä harva osaa arvata, että hiljaisen maantien viertä kulkevassa pusikossa makaa ihminen. Yleensä Rantala huikkaakin jo hyvissä ajoin, että täällä on kaikki hyvin.
Rantalan ja hänen miehensä maatilan pellot ovat olleet luomussa vuodesta 1995 lähtien. Pihamaan navetassa ehti asua myös 20 vuotta lypsäviä luomulehmiä, mutta toukokuussa niiden oli aika lähteä pois.
”On ollut aika rankkaa, kun työ ja harrastus ovat niin fyysisiä.”
Ensi tammikuussa remontoituun navettaan on tulossa vasikoita, ja Rantala uskoo työtaakan hiukan helpottavan. Sitä odotellessa on vietetty jonkin aikaa hivenen kiireettömämpää elämää.
”Olemme olleet melkein kuin lomalla, vaikka peltotyöt on tietenkin pitänyt tehdä.”
Vaikka vapaa-aikaa on tänä kesänä ja syksynä ollut enemmän kuin vuosiin, ei Rantala ole kuvannut normaalia enempää – päinvastoin. Kun kerrankin omat aikataulut eivät pyörineet lypsyaikojen ympärillä, Rantala pääsi lähtemään miehensä kanssa lähimetsää pidemmälle.
”Reissussa tulee harvemmin kuvattua, koska se vaatii keskittymistä.”
Kesällä Rantala ehti jopa ajatella, että luopuisi luontokuvaamisesta kokonaan. Kymmenen vuotta kestänyt intensiivinen harrastaminen oli saanut motivaation lopahtamaan. Vuoden luontokuva -palkinto antoi harrastukseen kuitenkin uutta potkua.
Valokuvaamisessa tärkeintä Rantalalle on tunnelma ja sopiva valo. Oikeanlaisessa valossa mikä tahansa näyttää hyvältä, joten lähtövalmiudessa kannattaa olla jatkuvasti.
”Tarkkailen ympäristöä koko ajan. Perhe tietää jo katseestani, että nyt olisi hyvä hetki lähteä ulos.”
Etenkin silloin kun navetta oli vielä täynnä lehmiä, Rantala ei pystynyt aina seuraamaan valonsäteitä kameransa kanssa. Se harmitti välillä paljonkin. Toisaalta välillä Rantala pyhittää tarkoituksella aikaa vain perheelleen hyvien kuvaushetkien kustannuksellakin.
Rantalan kuvien tavaramerkkejä ovat valonkajon luomat pallot. Niiden saaminen näkyviin ja asetteleminen juuri oikealle paikalle on haastavaa mutta palkitsevaa.
”Paljain silmin niitä ei valitettavasti näe. Olisi hienoa, jos tuollaisia valopalloja olisi taivaanrannassa.”
Kuvaustyyliltään Rantala poikkeaa monista perinteisistä luontokuvaajista. Kuvanmuokkausohjelmia hän ei juuri käytä, mutta hänen kuvansa ovat enemmän taiteellisia kuin dokumentaarisia. Itse asiassa hän on siirtymässä koko ajan abstraktimpaan suuntaan.
”Väännän linssiä jatkuvasti niin, että kuviot näyttävät toiselta. Täytyy antaa tilaa kaikelle uudelle, mikä pulppuaa esiin.”
Rantalan mieltä lämmittää, että myös abstraktimmat luontokuvat saavat tunnustusta ja huomiota.
Omaa valokuvanäyttelyä Taru Rantala ei ole vielä koskaan järjestänyt, mutta nyt sellainen on suunnitteilla.
”Minulla on aina rima niin korkealla. Haluaisin järjestää ensimmäisen näyttelyni hyvässä paikassa enkä missään uimahallin aulassa, mutta etsin vielä sopivaa paikkaa.”
Kilpailuvoitto toimii hyvänä kannustimena, sillä nyt Rantalan kuville olisi varmasti kysyntää. Voitto huomioitiin jopa kutsulla Linnan juhliin.
Vuoden luontokuvan tallentanut Rantala palkittiin muuten myös 8 000 eurolla. Mihin tuo summa kului? ”Hankin paremman kameranrungon. Mutta ensin ostin miehelleni metsänvihreät rummut.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
