Nuoren kalatutkijan taimenjokihaaveelle naurettiin 40 vuotta sitten ‒ nyt joki tuottaa jalokalaa luonnostaan

Ari Saura on laaja-alainen luonto-osaaja ja kalatutkija. Urallaan hän on erikoistunut virtavesien vaelluskaloihin. Käytännössä kyseessä ovat taimen ja lohi. Kuva: Carolina Husu

Vesi lorisee läpi kauniin kosken kesäisenä iltapäivänä. Rantasipi liitää veden päällä, ja taustalla laulaa mustarastas. Näkymä muistuttaa idyllistä maalaismaisemaa, vaikka olemme kehäkolmosen sisäpuolella.

Seurassani on kalatutkija Ari Saura, ja paikka on Vantaanjoen Ruutinkoski. Sauran elämäntyö tutkijana kiteytyy tähän paikkaan. Hän aloitti Vantaanjoesta hävinneen taimenen palauttamisen takaisin jokeen. Tämän vuoden vaihteessa 64-vuotias Saura siirtyy eläkkeelle.

Tutkijan vilpitön mielenkiinto luontoa kohtaan tulee heti ilmi.

”Katso! Tuolla hyppii koskikara, niitä harvemmin näkee näin kesäisin”, Saura havainnoi ympäristöä.

Saura on tällä hetkellä yksi Suomen johtavia kalatutkijoita. Miestä voisi luonnehtia jopa kalaguruksi. Hän on kirjoittanut useamman tietokirjan Suomen kalalajeista ja kalastuksesta, toimii Ylen Luontoillan asiantuntijana sekä tutkijana Luonnonvarakeskuksessa.

Kalojen lisäksi Sauran osaaminen ylettyy myös kasveihin ja lintuihin.

”Olen profiloitunut jokapaikanhöylänä. Suomessa on noin 70 kotimaista kalalajia, joten niiden hallitseminen ei ole mahdoton tehtävä”, Saura kertoo.

Tutkija kokee roolin mielekkääksi. On hauskempaa tietää asioista laaja-alaisesti, sen sijaan että olisi keskittynyt vain yhteen tarkkaan rajattuun aihealueeseen.

Saura on viettänyt nuoruutensa Lahdessa, mutta ei tunne nostalgiaa kotikaupunkiansa kohtaan. Sittemmin hän asunut Espoossa ja Helsingissä. Nykyisin hän viettää paljon aikaa myös kahdella kesämökillään, merellä ja järvellä.

”En ole oikein mistään kotoisin. Seuraan jääkiekkoa, mutta ongelmana on, etten tiedä mitä joukkuetta kannattaisin”, Saura naurahtaa.

Saura nostelee koskesta kiviä ja toteaa hyönteisiä olevan niiden pohjissa runsaasti. Ruokaa pitäisi siis riittää taimenille ja muillekin itikoita syöville kaloille. Kuva: Carolina Husu

Kiinnostus kaloja ja luontoa kohtaan virittyi jo varhaisessa vaiheessa. Isä vei mukanaan pilkkireissuille ennen kuin Saura tuskin osasi edes kävellä. Vapaa-aika kului nuoruusvuosina pitkälti kalastuksen ja luonnossa liikkumisen parissa.

”Olen ollut luonnosta kiinnostunut koko ikäni. Oli alusta alkaen ihan selvää, että ammattini täytyy liittyä jotenkin biologiaan tai luontoon.”

Kiinnostus johti lopulta Helsingin yliopistoon opiskelemaan kalataloustieteitä 1980-luvulla. Tuohon aikaan monet etelärannikon joet olivat huonossa kunnossa. Jalokalat, kuten taimenet ja lohet, olivat vähissä tai jopa kokonaan hävinneet monista joista.

Vaelluskalojen heikko tila synnytti Saurassa kutsumuksen. Asiat voisivat olla paremminkin.

Taimen oli hävinnyt Vantaanjoesta sotien jälkeen. Teollisuuden ja kaupunkien jätevedet päästettiin huoletta jokeen, ja vesistön tila oli heikko. Lisäksi Helsinki sai juomavetensä joesta, joten kesäisin se oli lähes kuivilla.

80-luvun loppua kohden joen tila oli paranemaan päin. Helsinki sai nyt juomavetensä Päijänteestä ja vettä virtasi joessa kesälläkin. Jätevesiä ei myöskään enää päätynyt vesistöön entiseen malliin.

Saura näki väheksytyssä joessa potentiaalin. Hän alkoi selvittämään pro gradu -tutkielmassaan Vantaanjoen kelpoisuutta taimenjokena.

”Haaveenani oli, että taimen saataisiin palautettua. Siihen aikaan monet nauroivat gradulleni. Vantaanjoestako nyt sitten tulisi taimenjoki? Silloin ihmiset muistivat vielä, kuinka saastunut joki oli aikanaan ollut”, Saura muistelee.

Osana tutkielmaa Saura istutti jokeen taimenen poikaisia ja seurasi koekalastuksella niiden kehitystä. Kaikkien yllätykseksi kalat menestyivät joessa todella hyvin. Tämä oli lähtösysäys sekä Vantaanjoelle taimenjokena että Sauran uralle tutkijana.

”Sittemmin joen kunnostukseen on liittynyt paljon toimijoita. Virtavesien hoitoyhdistys tekee aktiivista työtä, myös Helsingin kaupunki on ja muutkin jokivarren kunnat ovat heränneet asiaan. Minun ei enää tarvitse muuta kuin katsella vierestä, kun täällä touhutaan joka paikassa”, Saura sanoo tyytyväisenä.

Tätä nykyä Vantaanjokeen ei enää istuteta taimenia, koska ne lisääntyvät luonnostaan.

Saura toteaa Vantaajoen vedenlaadun parantuneen entisestään viimeisten vuosikymmenten aikana. Tutkijan mukaan vedessä on toki paljon ravinteita, mutta ne myös lisäävät hyönteisten määrää ja sitä kautta taimenten kasvuedellytyksiä. Kuva: Carolina Husu

Yli neljänkymmenen vuoden ajan Saura on toiminut luonnonvarakeskuksen tutkijana (ennen vuotta 2015 Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitos). Vaikka Sauraa pidetään jokapaikanhöylänä, hänen ammatillinen erityisosaamisensa on keskittynyt vaelluskaloihin virtavesissä. Näitä vaelluskaloja ovat pääosin taimen ja lohi, mutta myös siikakin.

Vantaanjoki on vain yksi etelärannikon vesistä, joiden parissa Saura on työskennellyt, joskin se on hänelle kaikkein henkilökohtaisin.

Saura näkee, että Suomessa on päästy kokonaisuudessaan paljon eteenpäin vaelluskalojen elinympäristön kohennuksessa. Tilanne on huomattavasti valoisampi kuin 80-luvulla hänen aloittaessaan uraansa. Myös tekniikka ja menetelmät tuloksien seuraamiseen ovat ottaneet suuria harppauksia.

”Nykyään pystymme siruttamaan taimenen poikaisia. Automaattiasemat antavat jatkuvasti tietoa niiden liikkeistä. Näemme, miten taimenet kulkeutuvat mereen ja miten ne tulevat takaisin kutemaan. Tällaisesta tekniikasta ei voinut muuta kuin haaveilla 80-luvulla.”

Vaikka vuosikymmenet ovat kuluneet kalojen parissa työskennellessä, kiinnostus kalastukseen on yhä säilynyt.

”Olen nykyään innokas kotitarvekalastaja. Lähden kalaan siinä mielessä, että saaliin pitää olla hyvin tarjoiltuna lautasella jossain vaiheessa. Kalan koolla ei ole minulle niin väliä”, Saura kertoo.

Saura kalastaa kaikilla eri menetelmillä verkoista perhokalastukseen. Hän on harmissaan siitä, miten erilaiset kalastajien kuppikunnat ovat monesti napit vastakkain.

”Verkkokalastajat ja vapakalastajat ovat toisiaan vastaan. En tykkään sellaisesta ollenkaan. Puhun molempien kalastusmuotojen puolesta. Kalastus on niin mielenkiintoista, että voisin ruveta vaikka ammattikalastajaksi, jos haluaisin”, Saura naurahtaa.

Viime aikoina haitalliset vieraslajit ovat olleet paljon esillä. Sauralla on myös paljon sanottavaa asiasta.

”Esimerkiksi aurinkoahven ja rohmutokko voivat hävittää joissakin lammikoissa harvinaiset rupiliskot täysin. Surkeaa, jos harvinainen alkuperäislaji häviää.”

Vieraslajien ongelmana on, ettei niiden todellista vaikutusta alkuperäisluontoon osata arvioida ennalta. Tämän vuoksi mitään riskejä ei tulisi ottaa.

”Ihan turha tuoda mitään uusia lajeja Suomen luontoon, koska niiden vaikutuksia ei tiedetä.”

Kotoperäinen ja suojeltu laji voi ollakin toisella puolella maailmaa uskomaton riesa.

”Meidän rakastamaamme ja suojelemaa taimenta vietiin aikanaan Uuteen-Seelantiin, jossa se on syrjäyttänyt monia paikallisia lajeja, joita ei löydy mistään muualta maailmasta. Kaikki vain sen takia, että englantilaiset halusivat perhokalastaa”, Saura kertoo.

Urbaanista lähialueistaan huolimatta Vantaanjoki on paikoittain erittäin kaunis. Kuva: Carolina Husu

Saura katselee koskelle ja toteaa ympyrän eräällä tavalla sulkeutuneen. Täältä kaikki alkoi, ja pian koittavat jo eläkepäivät.

Sama kiinnostus luontoa kohtaan säilyy jatkossakin. Eläkepäivillä on tarkoitus kalastaa, retkeillä ja viettää aikaa mökillä.

Vaihdamme vielä muutamia kalatarinoita, kunnes Saura keskeyttää: ”Katso! Taimen kävi tuossa pinnassa.”

Siinä konkretisoituu Sauran elämäntyö. Taimenet jäävät näihin vesiin, vaikka tutkija siirtyy työstään syrjään.