Kun miehen syli on tyhjä – kolme maaseudun miestä kertoo ikävästään isäksi
Ilman naista lapsihaave ei etene.
Oman biologisen lapsen ikävä voi olla valtava. Jos kumppania ei ole, lasta ei saa. Suomi on tilastojen mukaan maailman ykkösmaa, kun tarkastellaan miesten lapsettomuutta. Kuva: Sanne KatainenSuomessa syntyy tänä vuonna historiallisen vähän lapsia. Samaan aikaan yhä useampi kärsii lapsettomuudesta.
Naisten kokemasta lapsettomuudesta puhutaan ääneen, kun taas miesten lapsettomuutta on vaikeampi lähestyä.
Tilastojen mukaan naiset saavat lapsia tasaisesti koulutuksestaan huolimatta. Sen sijaan miehillä lapslykky osuu useammin koulutettuihin.
Myös asuinpaikka vaikuttaa. Maaseudulta monet koulutetut naiset ovat muuttaneet pois. Siellä miesten on vielä kaupunkeja vaikeampi löytää lapsilleen äitiä.
Kolme maaseudulla asuvaa miestä kertoi tarinansa Maaseudun Tulevaisuudelle.
Petteri:
43-vuotias viljatilallinen Keski-Suomesta.
Tekee kausiluonteista palkkatyötä tilan ulkopuolella.
Harrastaa suunnistamista ja hiihtämistä.
Isyyden ikävä on kuin tyhjä aukko, joka imee rinnassa kaiken voiman.
”Naiset puhuvat vauvakuumeesta, mutta kyllä se voi iskeä mieheenkin. Kuvittelin elämäni menevän tietyllä tavalla, mutta ei se ole niin mennytkään”, 43-vuotias Petteri Keski-Suomesta pohtii.
”Eiköhän se lapsen tekeminen onnistuisi, jos olisi joku, jonka kanssa siihen ryhtyä. Minun suurin ongelmani on, etten löydä lapseni äitiä.”
Petteri on suurehkon viljatilan isäntä, jolla on akateeminen koulutus. Tuloja tulee myös tilan ulkopuolelta. Puitteet ovat kunnossa, arvioi mies.
”Mutta mikä siinä on, kun en saa naista pideltyä täällä? Oman kylän saman ikäiset naiset ovat muuttaneet opiskelujen perässä muualle. Ainoa takaisin tullut on naitu toiseen taloon.”
Matkaa lähimpään kasvukeskukseen on reilu tunti. Työssäkäyntimatkaksi se on miehen mielestä vielä siinä ja siinä, vaikka talvella ehkä vähän inhottava.
”Naiset kysyvät aina minulta, miten olen yhä sinkku. Sitä itsekin mietin.”
Yrityksestä ei ole ollut puutetta. 180-senttinen mies käy ahkerasti treffeillä. Käytössä ovat netin deittikanavat, ja mies tekee aktiivisesti aloitteita.
”Juttu luistaa aina hyvin. Naiset tykkäävät kirjoitella, ja treffitkin saadaan sovittua. Useammatkin treffit.”
Sitten tapahtuu jotain. Juttu muuttuu vakavaksi. Ja nainen ottaa jalat alleen.
”Olen miettinyt jo sitäkin, ettenkö vain osaa tyydyttää naista.”
Petteri tietää, että liian epätoivoiselta ei saa vaikuttaa. Toive perheen perustamisesta pitää kuitenkin kertoa.
”Olen kokeillut erilaisia lähestymistapoja. Kertoa siitä heti nettiprofiilissa. Jättää kertomatta. Jostain syystä minusta ovat kiinnostuneet eniten naiset, joilla on jo lapsia ja he eivät halua enempää.”
Tapani:
37-vuotias karjatilallinen Länsi-Suomesta.
Käy säännöllisesti kuntosalilla.
Voi löytää myös lavatansseista.
Mies pitelee käsissään leikkitraktoria, jonka aikoo antaa sisarensa lapsille. Sen katseleminen tuo tunteet pintaan.
”Minun piti olla jo isä, mutta toisin kävi. Ensimmäinen raskaus keskeytyi viikoilla 13+2 ja toinen 15+1. Hedelmöityshoidot loppuivat tuloksettomina ja sitten lähti vaimo.”
37-vuotias Tapani kertoo tarinaansa ja kyyneleet tipahtelevat pöydälle. Erosta on nyt jo yli vuosi, mutta kipu ei ole hellittänyt.
”Vaimoni, tai siis eksäni, on nyt löytänyt jonkun uuden, jolla on lapsia. Ehkä hän saa täytettyä äitiyden puutteen jättämää aukkoa sillä. Toivon, että hän tulee onnelliseksi.”
Tapani on täyttänyt omaa yksinäisyyttään töillä. Karjatilalla niitä riittää. Luottamustehtävätkin vievät aikaa.
”En minä ole yksinäinen. Mutta olen kuitenkin. Jokin iso pala puuttuu elämästä. Haluaisin perheen.”
Vanhan lavatanssiharrastuksensa hän kaivoi naftaliinista viime kesänä ystävien kannustuksella.
”Tanssiessa ei muista huolia eikä murheita. Ehkä minä jossain vielä kohtaan jonkun, joka jakaa unelmani perheestä.”
Juhani:
52-vuotias koneyrittäjä Itä-Suomesta.
Tykkää laittaa ruokaa.
52-vuotias koneyrittäjä Juhani hyppää traktorin kyydistä kotitilan pihassa. Konehallissa on siististi parkissa rivistö kalustoa.
Mies tempaisee lippalakin päästä, katsoo silmiin ja kättelee jämäkästi. Hiukset ovat harmaantuneet, mutta silmissä vilkkuu iloisesti.
”Jos olisit tullut kymmenen vuotta sitten vastaan, olisin kysynyt haluatko tehdä lapsia. Lapsenkaipuu meni niin pitkälle, että jokainen vastaantuleva potentiaalinen äitiehdokas piti testata.”
Juhani kuvaa silloista ikävää isäksi riivatun kivuksi.
”Kun on tullut riittävän monta kertaa jätetyksi ja unelmat ovat musertuneet, siitä on vaikea nousta. Lopulta oli pakko hyväksyä tosiasiat. Minusta ei tule isää.”
Juhanin elämässä on nykyään puoliso, jolla on kaksi omaa lasta. Lapset tuovat elämään iloa.
”Mutta he eivät ole omia”, Juhani sanoo.
”Heillä on isä, jonka olemassaolon tiedostan joka päivä. En puhu siitä puolisolle, jottei hänelle tulisi paha mieli. Hän on kuitenkin hyvä minulle ja lapset ovat mukavia.”
Mies on tehnyt kaikessa hiljaisuudessa testamentin.
”Vaimoni tulee saamaan taloon elinikäisen käyttöoikeuden, mutta maatilan jätän veljentyttärelle. Hän on omaa vertani.”
Haastateltavat eivät esiinny jutussa omilla nimillään.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
