KOULUPÄIVÄKIRJA Lukutaito
Kirjailijaystäväni Jouko Tyyrin kanssa oli tapana keskustella myös koulusta. Tyyri sanoi tämän digiajan alussa, että nyt kerrankin pojilla on alue, jolla voi päteä koulussa tyttöjä paremmin. Hän tarkoitti tietokoneosaamista.
Mutta mitä tutkimukset osoittavatkaan tänään? Tytöt ovat poikia etevämpiä myös mediatekstin lukemisessa.
Nyt puhutaan lukutaidosta. Ennen se merkitsi kaunokirjallisen tekstin omaksumista, sen äärellä viihtymistä, sen kautta oman miellemaailman kokemista, tunne-elämän kasvua ja sanataidon kehittymistä. Jokainen tarkka opettaja huomasi, että lukeva oppilas oli myös sosiaalisissa taidoissa osaava ja osasi kertoa ehkä muita paremmin omista haluistaan, pettymyksistään tai taidoistaan.
Siksi esimerkiksi kirja oli koulun perusopetusväline ja koulukirjasto koulun sydän.
Sitten tuli digihuuma, joka nyt pyrkii koulun ainoaksi järjestelmäksi. Muistan opettajavuosikymmeniltäni kaksi vaihetta, jolloin oppilas joutui järjestelmän uhriksi. Ensimmäinen niistä oli suuri maaltamuutto 1960-luvun lopulla. Lapsi joutui hylkäämään tutun lähikoulun, oman perheen asema muuttui ja piti sopeutua kaupunkien ja suurten asutuskeskusten kouluihin, joissa oli eri opetustavat, oppimateriaalit ja uudet, oudot kaverit.
Toinen vaihe oli peruskoulun alku 1970-luvun alussa. Uusi koulu oli aloittanut pohjoisessa ja idässä. Etelä aloitti myöhemmin, koska peruskoulun jarruttajat olivat siellä. Kun nämä lapset tulivat vanhan koulun kuntiin, oppikirjat olivat erilaisia, samoin opetussuunnitelmat. Koululapsi joutui sopeutumaan järjestelmään, kun olisi pitänyt olla toisin. Kun peruskoulu aloitti eri aikaan eri maakunnissa, se oli kallistakin.
Nyt on sama tilanne.
Vaikka meillä ei ole opetuskokonaisuuksia eri aineisiin, jotkut koulut vannovat läppäriopetuksen voimaan. Opettajiakaan ei ole koulutettu. Jotkut innokkaimmat sanovat, että kun lapsi luokassa avaa läppärin, hänen oppimisympäristönsä on koko maailma.
Mutta katsotaanpa tätä koulun arjen kannalta. Meillä maassamuutto on yhtä vilkasta kuin maaltamuutto ammoin. Kun lapsi saapuu kouluun, jossa on vain älytauluja ja läppäriopetusta, joihin hän ei ole koskaan tutustunut, hän on se kielipuoli, josta meillä perheiden Ruotsiin muuttaneista lapsista on kokemusta. Lapselta viedään kaikki tutut elementit, erityisesti kieli ja lukutaito!
Äidinkielenopettajat ovatkin huolissaan ja sanovat, että on erheellistä luulla, että some-maailmasta poimitut oppikatkelmat korvaisivat oppikirjan – tai kirjan yleensä.
Voidaankin kysyä, miten käy aivojemme ja tunne-elämämme, jos lapsesta saakka joudumme sopeutumaan toisten luomaan virtuaalitodellisuuteen.
On pakko laittaa esiin Anelma Järvenpää-Summasen runo (Tehtävänä elämä, Maahenki 2005) tästä kipeästä kohdasta. Onko niin, että kirjailijat sittenkin näkevät paremmin tulevaisuuden kuin monet muut?
Nyt
Tieto virtaa vuolaana, käy päälle,
ristiaallokkoa.
Vanhemmat laskevat lapsensa virtaan,
sen kuljettaa, viedä.
Tuntematon poimii mooseksen virrasta.
Tietävätköhän vanhemmat ja opettajat, mihin virtaan he lapsensa laskevat, kun läppärit avataan maailman niilejä, amatzoja ja mississippejä kohti.
Ja kuka lapset poimii kasvatukseensa? Ainakin opettajat tarvitsevat nyt psykologista lukutaitoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
