Heidi Hakkarainen näki painajaisen tyhjästä navetasta – "haluan olla tekemässä yhteistä hyvää, mutta en saa unohtaa itseäni"

Välillä Heidi Hakkarainen on toivonut vuorokauteen lisää tunteja, sillä sekä maatalousyrittäjyys että kuntapolitiikka ovat aikaavievää hommaa. Lypsyrobotin ansiosta navetalla ei kuitenkaan tarvitse olla minuutintarkkaan. Kuva: Petteri Kivimäki

”Joskus havahdun aamuneljältä jonkin sukuhaaran kiemuroista ja pohdin, että vastahan kello oli 18”, Hakkarainen kertoo nauraen. Kuva: Petteri Kivimäki

15 vuotta sitten toivakkalainen maatalousyrittäjä Heidi Hakkarainen näki noin sekunnin mittaisen painajaisen – valveilla ollessaan. Hän pelästyi nähdessään tyhjän navetan, kunnes muisti, että lehmät ovat rakennuksen toisessa päässä. Navettaan oli juuri valmistunut laajennusosa.

”Tyhjän navetan näkeminen jätti sydämenlyönnin välistä. Ruuan tuottaminen on minulle sen verran iso kunnia-asia.”

Hakkarainen pitää tilaa yhdessä puolisonsa Pekka Torpan kanssa. Heidän kolmesta pojastaan vanhin, 20-vuotias Juho Torppa, asuu jo omillaan.

18-vuotiaat kaksoset Heikki ja Kalle opiskelevat Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistossa maatalousyrittäjiksi ja suunnittelevat tilanpidon jatkamista.

Humalajärven tila on Pekka Torpan kotitila, jossa myös hänen vanhempansa asuvat edelleen. Tilaa on viljelty yli 300 vuotta, ja Hakkarainen toivoo, että vähintään saman verran vuosia on edessä.

”Minulla on niin paljon multaa kynsien alla, että pidän viljelyn jatkamista suorastaan elämäntehtävänä.”

Tilalla on tällä hetkellä 72 lypsävää ja 62 päätä nuorkarjaa. Valtaosa pelloista on nurmella, osa kasvaa viljaa.

Hakkarainen varttui lypsykarjatilalla Kivijärvellä mutta asui vanhempiensa eron jälkeen vähän aikaa Helsingissä ja päätyi sieltä Karstulaan. Nuorena hän pohti Petäjäveden käsi- ja taideteollisen ja Tarvaalan maatalousoppilaitoksen välillä, joista valinta osui jälkimmäiseen.

Tuleva puoliso Pekka löytyi 1990-luvun puolivälissä Saarijärveltä agrologiopinnoista. Valmistumisen jälkeen vuonna 1996 molemmat muuttivat Humalajärven tilalle, mutta kaupat siitä tehtiin vasta vuonna 2005.

Hakkarainen ehti työskennellä 4H-neuvojana, Toivakan maaseutupäällikön sijaisena ja olla muutaman vuoden kotiäitinä. Hänen maineensa EU-tukihakemusten taitavana täyttäjänä levisi, ja vuosituhannen vaihteessa hän täytti jopa kymmenien viljelijöiden hakemukset.

”Nykyään alle viisi tarvitsee enää apua. Osa on lopettanut viljelyn, ja loput osaavat käyttää tietotekniikkaa.”

Vajaa vuosikymmen kodin ulkopuolisissa töissä johti siihen, että Hakkarainen halusi tilakauppojen jälkeenkin säilyttää lypsykarjan, vaikka maidontuotanto on sitovaa.

Heidi Hakkaraiselta liikenee aikaa monenlaisille luottamustoimille. Hän on toista kautta Toivakan kunnanvaltuutettu ja ensimmäistä kunnanhallituksen puheenjohtaja. Lisäksi hän toimii keskustan paikallisjärjestössä, Keski-Suomen maitotilayhdistyksessä ja monessa muussa.

Hakkarainen kokee saaneensa halun asioihin vaikuttamiseen verenperintönä: isä ja isoäiti olivat poliittisesti aktiivisia.

”Tästä voi puhua harrastuksena tai elämäntapana. Olen oppinut, että on hyvä olla vaikuttamassa niihin asioihin, jotka itseä koskevat.”

Välillä aikataulujen sumpliminen tuntuu hieman palapeliltä. Ennen kunnanvaltuustoon valintaa Hakkarainen ajatteli, että kuntapolitiikka vaatii aikaa etenkin iltaisin. Kokouksia on yllättävän paljon myös päiväsaikaan.

Aamuvirkkuus auttaa. Navetalla hän on usein jo aamuviideltä, puoliso hoitaa navettatöitä iltapainotteisemmin.

Korona siirsi valtaosan kokouksista Teamsiin, mikä helpottaa. Kokouspaikalle ei tarvitse lähteä ajamaan ja kokoustaa voi vaikka verkkarit jalassa.

Hakkarainen ei kuitenkaan pidä etäkokouksia pelkästään hyvinä. Kasvokkain tavatessa näkee ja kuulee myös nonverbaalisen viestinnän, eli kaikki pikku tuhahdukset ja silmien pyörittelyt.

”Videokokouksissa harva sanoo mitään, ellei ole pakko, ja hiljaisuus on helppo tulkita myöntymiseksi.”

Hakkarainen ja Torppa hoitavat lähes kaikki maatilan työt puoliksi.

”Harvoja hommia on korvamerkitty vain toiselle. Melkein kaikki työt pystyy tekemään yksinkin, sillä kaikki on mahdollisimman pitkälle automatisoitua. Päästän miehet kuitenkin mieluusti istumaan traktoriin, sillä he tuntuvat viihtyvän siellä.”

Hakkarainen naurahtaa, että hän on jo pitkään haaveillut siitä vuodesta, jolloin hänen ei tarvitsisi tehdä säilörehua. Perheen pojat ovat kuitenkin vuorotellen armeijassa, joten äiti arvelee, että haaveen toteutumista pitänee odottaa vielä muutama vuosi.

Ahkeruus on aina määrittänyt Heidi Hakkaraisen elämää. Silti viime syksyllä kuntapolitiikassa piti niin kiirettä, että hän toivoi vuorokauteen lisää tunteja.

”Kun teen jotain, en tee sitä puolittain vaan innostun ja uppoan aiheeseen.”

Hänellä on kuitenkin tapana ajatella, että kaikki, mikä ei liity navettatöihin, on eräänlaista lomaa. Muutama vuosi sitten hän oli mielissään, kun sai lähettää pojat navetalle ja keskittyä itse vanhan riihen remontointiin.

Yhtä intohimoisesti hän uppoutuu rakkaaseen harrastukseensa sukututkimukseen.

”Joskus havahdun aamuneljältä jonkin sukuhaaran kiemuroista ja pohdin, että vastahan kello oli 18. Siitä pitääkin lähteä suoraan navetalle”, hän naurahtaa.

Korona-aika on näkynyt Humalajärven tilalla erityisesti siten, että perhe on pysynyt tiiviisti kotona. Heidi Hakkarainen sai lihasreumadiagnoosin samalla viikolla, kun pandemia alkoi maaliskuussa 2020. Kortisonilääkityksen vuoksi hän on koronan riskiryhmää.

Korona olisi riski paitsi terveydelle myös yritykselle. Tilalle on aina saatu lomittajat ennalta sovituille loma-ajoille, mutta sairaustapauksissa lomittajat ovat olleet kiven alla.

”Entä sitten, jos olisimme täällä kaikki kipeänä? Kylmä totuus on, että ei täällä sitten kukaan hoitaisi eläimiä.”

Ennen pandemiaa pariskunnalla oli tapana lähteä loma-aikoina reissuille, mutta nyt he ovat pysyneet vajaat kaksi vuotta omassa pihapiirissä. Hakkarainen laskee, että hän on ollut koko pandemia-aikana vain neljä yötä poissa kotoa.

Vajaat kaksi vuotta lihasreumadiagnoosin kanssa on opettanut, että kaiken työn ja muun tekemisen ohella pitäisi muistaa jättää itsellekin aikaa.

”Minulle on selkiytynyt, että haluan edelleen olla tekemässä yhteistä hyvää, mutta en saa unohtaa itseäni.”

Heidi Hakkarainen suhtautuu tulevaisuuteen valoisasti, sillä perheen kaksospojat ovat aikeissa jatkaa viljelyä tilalla. Äitinä hän ei myöskään halua toppuutella tulevien isäntien intoa tai investointisuunnitelmia.

”Nuorten innokkuus ei ole vanhemmilta pois.”

• Syntynyt 1976 Kivijärvellä Keski-Suomessa.
• Perheeseen kuuluvat puoliso Pekka Torppa sekä kolme aikuista poikaa.
• Asuu Keski-Suomen Toivakassa Heiskan kylällä Humalajärven tilalla.
• Maatalousyrittäjä ja Toivakan kunnanhallituksen puheenjohtaja (kesk). Lisäksi useita muita luottamustoimia.
• Harrastaa historiaa ja sukututkimusta.