Entiset vaimot kerääntyivät miehen kuolinvuoteen ympärille – jäljellä oli vain rakkaus
Kauneimmillaan lähestyvä kuolema korjaa ihmisten tulehtuneita välejä. Joskus anteeksianto ei onnistu edes kuolinvuoteella.
Ihmisen tärkein tarve on rakastaa ja tulla itse rakastetuksi sekä hyväksytyksi. Kuva: Pekka Fali27.10.202406:00
Sairaalasta soitettiin.
”Isäsi kuolee pian. Hän haluaisi vielä puhua kanssasi”, sairaanhoitaja sanoi.
Tytär kieltäytyi. Hän ei halunnut mennä katsomaan kuolevaa isänsä. Alkoholisti-isän mongerrus, sättivät sanat ja väkivalta olivat jättäneet tyttäreen avohaavat, jotka vuotivat yhä.
Kuuntelin tämän tyttären tarinaa, ja mietin hiljaa mielessäni, olisiko kannattanut antaa isälle mahdollisuus. Ehkä isä olisi halunnut pyytää anteeksi tekojaan.
Isä kuoli, ja välit tyttären kanssa jäivät selvittämättä lopullisesti. Uskon, että selvittämättömät välit nousevat tyttären mieleen viimeistään oman kuoleman lähestyessä. Silti ymmärrän, että anteeksianto on joskus todella, todella vaikeaa, vaikeampaa kuin anteeksi pyytäminen.
Haluaisin tunnustaa vanhemmilleni useammin rakkauttani, mutta sen sijaan päädyn sanomaan jotain arkisenhauskaa lähtiessäni ovesta ulos.
Olen itse nuori, vasta päälle kolmekymppinen, mutta pohdin usein, mitä omille ihmissuhteille käy kuoleman lähestyessä – jos saan tai joudun kuolemaan hitaasti. Ketkä tulevat paikalle? Kuka pitää minua kädestä? Kuka minua kantaa?
Valitettavan usein ihmiset päätyvät miettimään vasta vakavan sairauden koittaessa parisuhdettaan, äiti- tai isäsuhdettaan, suhdetta lapseen ja sisarukseen. Rakastan sinua ja anteeksi ovat maailman vaikeimmat sanat, vaikka ihmisen tärkein tarve on rakastaa ja tulla itse rakastetuksi sekä hyväksytyksi.
Itse mietin ihmissuhteitani paljon, mutta se ei etene aina tekoihin.
Haluaisin tunnustaa vanhemmilleni useammin rakkauttani, mutta sen sijaan päädyn sanomaan jotain arkisenhauskaa lähtiessäni ovesta ulos.
Haluaisin käydä isovanhemmillani useammin, mutta silti auto pysyy koskemattomana pihassa niinä hetkinä, kun olisi aikaa käydä. Tulee päivä, jolloin isovanhempia ei enää ole.
Ja mitä tulee parisuhteeseen, on helpompi muistuttaa toista hänen tekemistään virheistä kuin kiittää tai kehua. Miksi muistamme eläessämme pahat asiat toisesta jopa vuosien takaa, mutta kuoleman koittaessa jäljelle jäävät vain hyvät muistot?
Rakastan sinua ja anteeksi ovat maailman vaikeimmat sanat.
Ihanteellisinta on kuitenkin kuoleman kyky korjata välejä.
Muistan kuulleeni uusperheen isästä, joka makasi saattohoidossa parantumattoman syövän vuoksi. Kuolinhetkellä hänen sänkynsä ympärille kerääntyivät nykyisen vaimon lisäksi kaikki entiset vaimot ja yhteiset lapset eri liitoista. Huoneessa soi miehen lempimusiikki, kynttilän kelmeä valo tanssi seinällä.
Vaikka kaikki naiset olivat joskus rakastaneet samaa miestä ja yksi heistä rakasti yhä, naisten kasvoilla kimalsi kyyneleitä. Viha ja katkeruus oli katkaistu. Jäljellä oli vain rakkaus. Sitten isä veti viimeisen henkäyksensä aamuyöstä.
Ihmissuhteita kannattaisi hoitaa silti nyt, kun kaikki on vielä hyvin, on itse terve ja elossa.
Minullakin on vielä anteeksi annettavaa ja pyydettävää täällä maan päällä.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja ja teologian maisteri.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
