
Televisiosarjan avustajana näkee kulissien taakse: Uusi päivä -sarjaa kuvataan monta jaksoa päällekkäin
TV-draaman tuotanto on vielä Tampereella, mutta Yle on ilmoittanut sarjan päättyvän ja tuotannon siirtyvän Helsinkiin.
Uusi päivä -tv-sarjan Lenni eli Joel Bonsdorff kohtaa tässä avustajia. Meneillään on toukokuun lopun jaksojen 665–667 kuvaukset. Kuva: Eija Mansikkamäki
Tarpeistossa on kaikkea ja kaiken pitäisi näyttää katsojalle samanlaiselta jaksosta toiseen. Kuva: Eija Mansikkamäki
Taavi Rasinperä opiskeli alunperin maataloutta, mutta on päätynyt Aito Tehdas -yhtiöön tuotantojärjestäjäksi. ”Katsojan silmä on tarkka”, hän tietää ja kehuu Turpiini-baarin kulisseja Uusi päivä -sarjan hienoimmiksi. Kuva: Eija Mansikkamäki”Mieluummin överit kuin vajarit!”, ohjaaja Juha Lankinen neuvoo teinityttöjä. Nyt pitäisi esittää äänekästä ihailijajoukkoa, mutta kameroiden edessä jännittää.
”Ette te itseänne häpäise, tehän esitätte kiljuvia faneja”, apulaisohjaaja Veera Ritola muistuttaa varautuneita teinejä.
Menossa ovat Ylen esittämän Uusi Päivä -tv-sarjan kuvaukset Tampereen Mediapoliksessa eli tutummin Tohlopissa.
Sarjaa kuvataan niin, että usean jakson ulkojaksot yhdellä, sisäjaksot toisella ja suunnittelut ja käsittelyt muilla viikoilla. Huhtikuun alussa kuvattiin kolmea jaksoa toukokuun loppupuolelle. Väkeä pyörii studiossa parikymmentä henkilöä, näyttelijöiden lisäksi.
Mukana kuvauksissa on myös ulkopuolisia avustajia, mutta juonta on satunnaisen mukanaolijan roolissa harvinaisen vaikea hahmottaa.
Tärkeä rooli on myös järjestäjillä, joista yksi on Taavi Rasinperä.
”Hoidan kaikki rekvisiitat ja tarvikkeet, järjestän kuvauspaikat kameroiden suuntien mukaan ja katson maskeeraajan ja puvustajan kanssa, että linja pysyy”, hän kertoo.
Katsojan silmä on tarkka.
”Kerran oli lukion matikantunti, eikä yhdelle avustajalle riittänyt kirjaa. Hänelle annettiin 9. luokan kirja ja vannotettiin pitämään se nurinpäin vihkon alla piilossa, mutta eihän hän pitänyt. Heti tuli yhdeltä opettajalta palautetta, että oli väärä kirja.”
Rasinperän ja monen muun tiimiläisen työnantaja on tuotantoyhtiö Aito Tehdas Oy, joka myy teknisen toteutuksen Ylelle. Kirjoittajat, ohjaajat ja näyttelijät ovat Ylen palkkaamia.
Yle ilmoitti viime syyskuussa, että sarja päättyy vuonna 2018. Yle ulkoistaa kotimaisen draaman tuotantoa ja keskittää oman draamatuotantonsa Helsinkiin eli tuotanto Tampereella loppuu.
Tähtäimessä on nuorten katsojien ja verkkokatselun lisääminen sekä kansainvälinen levitys.
Samalla pitenee avustajien työmatka. Pirkkalalainen Aila Hinkka on avustanut vuosia sarjoissa ja elokuvissa, ja esittää nyt tavallista ohikulkijaa yhdessä Uusi Päivä -jaksossa.
Erityisesti hän muistaa muutamat kuvaukset, kuten Lauri Törhösen ohjaaman Raja-elokuvan. Siinä eletään sisällissodan loppua vuonna 1918 ja kuvataan, kuinka kansaa ei päästetäkään enää liikkumaan vapaasti kaupoilla ja sukuloimassa itärajan yli.
”Oli kesä ja kuvauspäivinä 32 astetta lämmintä, mutta minullakin monta sarkahametta ja huivia päällekkäin, tallukkaat jalassa ja hevosenpaskaa tähän asti”, Hinkka kertoo ja osoittaa nilkkojaan.
"Kaksi kokonaista päivää siellä meni ja kovaa oli! Mutta niin oli varmasti myös vuonna 1918.”
Hinkka kertoo näyttelevänsä nykyään vähemmän, sillä hän täytti juuri 70 vuotta. "Jos olisin nuorempi, olisin heti lähtenyt alalle.”
TV-sarjojen avustajaksi voi hakeutua kuka vain. Yle maksaa esimerkiksi Uusi Päivä -sarjan avustajille pientä palkkiota: yli 15-vuotiaille 25 euroa kuvauskerrasta ja nuoremmille puolet siitä. Joskus palkkio maksetaan elokuvalippuina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
