Väripiilolinssi voi vahingoittaa silmiä
Moni juhlii halloweenia sonnustautumalla naamiaisasuun ja kruunaa komeuden muutamalla silmiensä väriä piilolinssien avulla. Linssien kanssa on kuitenkin syytä olla tarkkana, jotta silmät pysyvät kunnossa.
Halloweeniin kuuluu pelottavaan asuun pukeutuminen. Silmiään ei kuitenkaan kannata vioittaa pysyvästi. Kuva: Jyrki Johannes TervoAlunperin kelttiläiseen perinteeseen nojaava halloweenin juhlinta on viime vuosina rantautunut Suomeen amerikkalaistyylisten lieveilmiöidensä kera. Yksi halloweenin juhlintaan olennaisesti liittyvä ominaisuus on naamiaisasuun pukeutuminen.
Halloweenin viettäjät voivat erilaisten pukujen lisäksi muokata ulkonäköään pelottavaan suuntaan esimerkiksi erilaisilla meikeillä tai muilla ehosteilla. Saatavilla on myös niin sanottuja efektipiilolinssejä, joilla voi muuttaa silmiensä väriä.
Silmälasikauppaketju Specsavers muistuttaakin tiedotteessaan efektipiilolinssien käyttöön liittyvistä riskeistä, ja opastaa niiden oikeaoppiseen käyttöön.
Tavallisten piilolinssien tapaan myös efektipiilolinssejä käyttäessä on syytä huolehtia hyvästä hygieniasta. Piilolinssin mukana silmään menevä lika voi vahingoittaa silmää, tai aiheuttaa esimerkiksi silmätulehduksen.
Hygienian ylläpitämiseksi efektipiilolinssejä ei saa myöskään jakaa kaverin kanssa. Viimevuotisia efektipiilolinssejä ei myöskään kannata laittaa silmiin enää tänä vuonna.
Väripiilolinsseillä on yleisimmin käyttöikää 30 päivää pakkauksen avaamisesta, eikä sillä, miten pitkään linssejä on pidetty silmissä, ole merkitystä niiden säilyvyydelle.
Specsavers myös muistuttaa, että mikäli halloweenina käyttää piilolinssejä ensimmäisen kerran, on niiden oikeaoppiseen käyttöön syytä perehtyä kunnolla.
Vääränlaisella linssienkäytöllä voi silmätulehdusriskin lisäksi esimerkiksi vahingoittaa sarveiskalvojaan.
Oikeaoppiseen piilolinssien käyttöön kuuluu myös uudelleenkäytettävien piilolinssien asianmukainen puhdistaminen, ja linssipakkauksen ohjeiden tarkka noudattaminen. Linssien käyttömukavuutta voi lisätä kosteuttavilla silmätipoilla.
Piilolinssejä halloweenina käytettäessä linssit kannattaa myös asettaa paikoilleen ennen asuun kuuluvaa meikkausta.
Halloween
- Alunperin kelttiläiseen perinteeseen pohjautuvaa halloweenia vietetään anglosaksisissa maissa lokakuun viimeisenä päivänä.
- Halloweenin erityisesti amerikkalaisiin perinteisiin kuuluu, että karmaiseviin pukuihin pukeutuneet lapset kiertävät ovelta ovelle karkki tai kepponen -kierroksella.
- Halloweenina on alettu myös Suomessa järjestämään teemajuhlia, joissa yleensä pukeudutaan halloween -teemaan sopivasti.
- Juhliin liittyvät usein myös kurpitsasta kaiverretut lyhdyt, ja ontoiksi koverrettujen kurpitojen sisuksista valmistetut ruuat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
