Julkisuudesta Gösta ei nauttinut, eikä hän arvostanut julkkispiireissä pyörimistä. Juha Partanen muistelee, että Gösta jättäytyi pois jopa tilaisuudesta, jossa yhtyeelle luovutettiin kultalevy. Kuva: Heikki Saukkomaa
Gösta Sundqvistin lapsuudenystävä Juha Partanen paljastaa: tekeillä olevassa dokumentissa luvassa ennen näkemätöntä materiaalia Göstasta
Gösta Sundqvistin kuolemasta on tänään kulunut 20 vuotta. Rakastettu ja myyttinen taiteilija elää edelleen työnsä kautta suomalaisten mielissä.
Lapsuudenystävä Juha Partanen kertoo, että Gösta halusi olla perheen pää ja mies, joka tuo leivän pöytään: ”Göde ei itsekään kieltänyt, että oli vanhanaikainen.” Kuva: Heikki Saukkomaa”Tässä bändissä Leevi on ehkä enemmänkin suunnannäyttäjä, ei se mikään varsinainen keulakuva ole”, Gösta Sundqvist tarinoi historian ensimmäisen Leevi and the Leavings -haastattelun kirjoittaneen toimittaja-kirjailija Juha Partasen haastattelumuistiinpanoissa.
”Omituisen yhtyeen tavalliset pojat”, luvattiin Ilta-Sanomissa 1978 julkaistun jutun otsikossa. Haastattelun lukijat eivät tienneet, että Leevin ”oikeaksi kädeksi” mainittu yhtyeen jäsen Sundqvist sumutti heitä jutussa mennen tullen.
Göstan lapsuudenystävä ja varhainen bänditoveri Partanen kuvailee haastattelutilannetta muistelmateoksessaan Cyrano ja hullu koira – Nuoruusvuosia Leevi and the Leavingsin Gösta Sundqvistin kanssa ”pyöritykseksi, jossa ei ole oikein päätä eikä häntää”.
”Mietin, miten tämän Leevi-sekoilun kirjoittaisin. Olikohan jossain joku Leevi, jota Göde ajatteli hahmon esikuvana, vai oliko Leevi täysin mielikuvitusolento.”
Cyrano – kuten Göstakin – toi äänensä ja tekstiensä nerokkuuden kuuluville luomiensa hahmojen kautta.
Erilaisia roolihahmoja tai sivupersoonia Göstalla riitti. Yksi niistä oli Edmond Rostandin 1800-luvulla luoma näytelmähahmo Cyrano de Bergerac, sotilas ja runoilija.
Partanen pohtii kirjassaan, että Gösta eli näytelmähahmo Cyranoa todeksi yhtyeensä ja Leevi-hahmonsa kautta. Näytelmässä syrjäänvetäytyvä Cyrano kuiskailee pensaan suojista vuorosanoja ystävälleen Christianille, joka yrittää valloittaa Roxanne-neidon sydämen.
Cyrano – kuten Göstakin – toi äänensä ja tekstiensä nerokkuuden kuuluville luomiensa hahmojen kautta.
Erilaiset hahmot näkyivät myös Göstan ulkoisessa olemuksessa. Partanen kuvailee kirjassaan, kuinka Gösta pukeutui 70-luvulla punaisiin saappaisiin ja rokokootakkiin tai pitkään siniseen samettitakkiin ja Robin Hood -tyylisiin mokkasaappaisiin.
Mukanaan hän kantoi käsilaukkua.
Takkuisen hiuspehkonsa Gösta oli kihartanut liedellä kuumentamallaan ruuvimeisselillä. Myöhemmin asu vaihtui risupartaan ja maalaismiehen persoonaa henkivään Suomi-verkkariasuun.
Partanen arvioi, että julkinen Gösta Sundqvist oli todennäköisesti jonkinlainen roolihahmo, jonka taiteilija syötti yleisölle. Göstan tekemisessä oli aina humoristinen ja ironinen vire. Hän jujutti kuulijoitaan ja tavallaan leikitteli julkisuudella.
"Varmasti hän piti tietoisesti omaa minäänsä irti julkkis-Göstasta.”
Dokumentissa kuullaan myös musiikkia, jota ei Partasen tietojen mukaan Leevi and the Leavingsin levyillä koskaan kuultu.
Leevi and the Leavings on tunnettu siitä, ettei se tehnyt yhtään julkista keikkaa. On kuitenkin olemassa vanha kaitafilmi, jossa Leavingsin esiaste esiintyy 1977 järjestetyssä Äimärockissa Iittalassa.
Filmillä esiintyy koko Leavingsin alkuperäiskokoonpano kitaristi Juha ”Juppe” Karastietä lukuun ottamatta. Itse asiassa Gösta kumppaneineen esiintyy yhteensä kaksi kertaa, kahtena eri yhtyeenä.
Ensin Gösta esiintyy omana itsenään. Hän seisoskelee ja soittaa kitaraa lavalla syrjässä, kasvot tukan peitossa. Toisessa osassa Göstalla on päässään vanha lentäjänkypärä, joka suo anonymiteetin.
”Sittenhän se seisoo siinä ihan framilla ja heiluu ja vetää täysillä. Göde halusi, että hänellä on aina jokin hahmo. Tämä vanha filmi todistaa sen.”
Partanen paljastaa, että kyseisestä filmistä nähdään otteita parhaillaan tekeillä olevassa, uudessa dokumenttielokuvassa, joka käsittelee Göstan nuoruusvuosia.
Dokumentissa kuullaan myös musiikkia, jota ei Partasen tietojen mukaan Leevi and the Leavingsin levyillä koskaan kuultu – Göstan soittamaa huilua.
Leavingsin esiintymättömyys oli pitkälti kiinni juuri Göstan tahdosta. Hän toimi yhtyeissään nuoresta saakka autoritäärisenä johtohahmona; hän puhui itse itsestään tyrannina.
”Yksi myöhempi basisti kokeili kerran vääntää hommaa vähän omille jengoilleen. Gödehän potkaisi sen heti pellolle.”
Toisaalta Gösta oli persoonana Partasen mukaan myös hauska, innostava ja kannustava ja hän arvosti muiden osaamista korkealle. Eikä hän täysin ehdoton ollut muiden hauskoille ideoille.
”Viimeisellä soittokerrallamme hän jopa soitti huiluosuuden yhteen biisiini”, Partanen muistelee.
Hänen mukaansa myös musiikillinen siirtymä progressiivisesta rockista Leavingsin tyyliin tapahtui ainakin osittain rumpali Reijo Innan vaikutuksesta.
Göstan ystävätkään eivät välttämättä tienneet, olivatko todella miehen ystäviä vai oliko heillä ennemminkin välinearvo.
Ystävänä Gösta oli omalaatuinen persoona, vaikeakin. Hän pelkäsi tai varoi kaikkia henkisiä riippuvuussuhteita. Partanen pohtii, että kyseessä oli todennäköisesti sisäinen epävarmuus.
Kontrolli oli pidettävä omissa käsissä myös ihmissuhteissa. Partanen kuvailee Göstan itsekeskeistä puolta: tämän ystävätkään eivät välttämättä tienneet, olivatko todella miehen ystäviä vai oliko heillä ennemminkin välinearvo taiteilijan tarinoiden aihioina tai muusikkoina.
Partanen toteaa, että usein kyse saattoi todella olla välinearvosta. Esimerkiksi Leavingsin yhtyetoverit jäivät hänen tietojensa mukaan melko etäisiksi Göstasta.
Herää siis kysymys, tunsiko kukaan Gösta Sundqvistia. Antoiko hän kenellekään pääsyä sisimpäänsä, vai tarjosiko hän kaikille vain kuoren ja roolihahmon – sellaisen, jolla hän sumutti suurta yleisöä ensimmäisestä haastattelustaan asti?
Partasen mukaan Göstalla oli perheenjäsentensä lisäksi läheisiä hengenheimolaisia, joiden merkitys oli jotain paljon suurempaa kuin olla välineinä projekteissa.
Tällainen oli Partasen mukaan muutamissa Leavings-kuvissa ja -videoissa vieraileva Björkke, joka pysyi Göstalle läheisenä tämän kuolemaan, vuoteen 2003, saakka.
”Gödessa oli hyvin lämmin puoli, mutta se vaati hieman joustavaa huumorintajua.”
Partasen mukaan ihmiset, jotka Göstan kaikki puolet tunsivat, olivat harvassa. Sen sijaan ihmisiä, jotka tunsivat jonkin puolen hänestä, lienee enemmän.
Kenties jokainen suomalainen tuntee jonkin osan omituisen yhtyeen omituisesta miehestä – juuri sen osan, jonka Gösta halusi itsestään antaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
