KRP:n surmatutkinta saattoi paljastaa sisällissodan aikaisen metsähaudan – vainajien henkilöllisyys halutaan selvittää
Perimätiedon mukaan hautaan on laskettu punaisten puolella taistelleita nuoria miehiä.
KRP on yhä tutkinut 1990-luvun alussa tapahtunutta niin sanottua Hausjärven hiekkakuoppasurmaa ja löytänyt samassa yhteydessä haudan, joka ei liittynyt henkirikokseen. Kuva: LEHTIKUVA / MIKKO STIGKeskusrikospoliisin vanha surmatutkinta saattoi paljastaa yllättäen myös vanhan sisällissodan aikaisen metsähaudan. KRP on yhä tutkinut 1990-luvun alussa tapahtunutta niin sanottua Hausjärven hiekkakuoppasurmaa ja siihen mahdollisesti liittyneitä muita väkivaltarikoksia.
Samassa yhteydessä KRP löysi Hausjärven Hikiältä haudan, joka ei liittynyt henkirikokseen. Sen sijaan haudasta löytyi neljä tuntematonta vainajaa, jotka saattavat olla peräisin vuoden 1918 sisällissodan ajalta. Alueella kulkeneen perimätiedon mukaan hautaan on laskettu punaisten puolella taistelleita nuoria miehiä.
Historiatietojen ja luututkimuksen perusteella on pystytty arvioimaan, että yksi vainajista oli vasta teini-iässä, toinen 16–21-vuotias, kolmas pari-kolmekymppinen ja neljäs 30–40-vuotias. Heidän uskotaan kuolleen huhtikuussa 1918. Tuolloin Saksan Itämeren divisioona valtasi Hyvinkään ja Riihimäen. Kaikilla vainajilla oli ampumavammoja, tiedottaa KRP. Vainajat löydettiin toukokuussa.
Tutkijat pyrkivät varmistamaan vainajien henkilöllisyyden muun muassa DNA-tutkimuksin ja tavoittamaan vainajien sukulaisia.
"Halusimme tehdä tutkinnan loppuun, koska on tärkeää, että vainajat saavat nimen ja mahdolliset omaiset löytyvät. Nyt ehkä yksi tarina saa päätöksensä", sanoo tutkinnanjohtaja Olli Töyräs.
Hautapaikan maanomistajan mukaan metsähaudalla on ollut pitkään risti ja paikalle on viety kukkia vielä 1990-luvulla. Perimätiedon mukaan saksalaiset ampuivat miehet kiinnioton ja heikosti sujuneen kuulustelun päätteeksi.
Keskusrikospoliisi kaipaakin nyt yleisön tietoja metsähaudassa olleista vainajista ja haudasta. Vihjeet voi lähettää osoitteeseen rikosvihje.krp@poliisi.fi.
Itse Hausjärven hiekkakuoppasurmatutkinta jatkuu edelleen, mutta sen edistymisestä Töyräs ei halua tässä vaiheessa kertoa. Kyseessä on useamman rikoksen sarja, joka on tapahtunut samalla seudulla. Yksi epäilty uhri on ollut kateissa jo vuosikymmenet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
