Haapajärven kirkon kynnystä madallettiin seikkailumielellä: Kirkkoherra nukkui saarnastuolissa

Kaija ja Kari Tiirola haluavat tehdä kirkosta seurakuntalaisille taas tutun paikan tulla. Kuva: Päivi Karjalainen

Haapajärven kirkon ikkunoista loistaa perjantai-iltana lämmin valo. Sisällä lapsia ja aikuisia, naurua, juttelua, villasukkajalkojen vilinää. On kirkkoseikkailun aika.

Pastori Kaija Tiirolan vetämä kirkkoseikkailukerho on lasten, mutta nyt on kutsuttu mukaan myös aikuiset.

Seikkailujen aikana kirkko tulee tutuksi, sen jokainen soppi urkuparvelta sakastiin ja kellariin.

Kymmenvuotiaat Nella Isokoski ja Nelli Yliniemi ovat käyneet kerhoa jo vuoden päivät.

"Parasta tässä on, että opitaan tuntemaan hyvin oma kotikirkko", Nella sanoo.

"Tämä on niin ihana kirkko, ettei oikein osaa sanoakaan", Nelli hehkuttaa ja viittoo käsillään kohti valoisan puukirkon kattoa ja käytäviä.

Kirkkoseikkailussa lähtökohtana on usein salaisuus, jota lähdetään ratkaisemaan.

"Tavat vaihtelevat - ne voivat olla vaikka leikkimistä, tai etsimistä. Salaisuus voi olla esimerkiksi kastemaljan salaisuus, tai alttaritaulun salaisuus", kerhoa vetävä pastori Kaija Tiirola kertoo.

Kun salaisuuteen tutustumisen ensiaskeleet on otettu, on syventävän tarkastelun vuoro.

"Eväitä syödessä lapset vapautuvat, keskustelu kulkee, ja usein syntyy hyviä ajatuksia. Lapsilta oppii joka kerta jotain uutta."

Tiirolan mukaan tilan ottaminen haltuun rauhoittaa lapsia, kirkko on heille turvallinen paikka. Illan loppupuolella uskaltaa leikkiä pimeäpiiloakin. Lasten ja vanhempien yhteisinä iltoina on mahdollisuus jäädä yöpymään.

Nelli Yliniemi on tuonut kirkkoon äitinsä Niina Yliniemen. Tälle kirkko on ollut tärkeä myös edellisillä asuinpaikkakunnilla, mutta vasta Haapajärvellä kirkko tuntuu hänestä kotikirkolta. Siihen on lähentänyt muun muassa Pieni valo -kuoro, jossa hän laulaa.

"Tulemme laulamaan jumalanpalveluksissa tai konserteissa sakastin kautta, eikä sekään enää ole minulle tuntematon paikka, minne ei voisi mennä."

"Tiedän, että seurakunnassa koko ajan mietitään, miten saisi ihmisiä mukaan enemmän ja miten kirkon kynnys madaltuisi. Yksi asia ovat seurakuntalaisten jumalanpalvelusryhmät, joissa jokaiselle on tehtäviä."

Jouluna Rouheaa joulua -konsertti toi mukaan niitäkin, jotka eivät muuten kirkkoon tulisi.

Kiinnostavana Yliniemi pitää Lahjakoulua, pienryhmää, jossa etsitään itse kunkin kenties piileviä kykyjä.

"Kaikki yhteisöllisyyttä tukeva, kirkon kynnystä madaltava toiminta on hyvä lääke kyynistymistä vastaan. Ei tarvitse murehtia, tuleeko ihmisiä massoittain. Yhdenkin ihmisen kokemus siitä, että on tullut kohdatuksi, on juuri sitä mitä Jeesus teki - katsoi silmiin ja rakasti", Kaija Tiirola pohtii.

Kun tullaan tutuiksi, uskaltaa puheeksi ottaa myös vaikeita ja vakavia asioita.

Kirkkoherra Kari Tiirola on palvellut Haapajärvellä jo kolmisenkymmentä vuotta. Hän luonnehtii seurakuntaansa edelleen perinteiseksi, mutta samalla ennakkoluulottomaksi ja vireäksi. Paljon on tapahtunut sitten 80-luvun.

"Silloin kirkkoneuvosto esimerkiksi torjui ajatuksen lelujen hankkimisesta lapsille kirkkoon. Äskettäin taas leikkitilan laajentaminen poistamalla pari penkkiriviä hyväksyttiin ilman muuta."

Myös luottamushenkilöt ovat sisäistäneet ajatuksen yhteisöllisyydestä ja maallikoiden osallistumisesta. Kymmenen jumalanpalvelusryhmää, yhteensä 120 henkeä, ovat toimineet itsenäisesti ja luotettavasti. Seurakuntalaiset muun muassa lukevat tekstejä ja keräävät kolehdin.

"Se tuntuu valtavan hyvältä. Me työntekijät haluamme olla mahdollistajia, emme niinkään valmiin tekijöitä", Kari Tiirola sanoo.