Anne Paloheimo rakastaa vanhoja liinavaatteita niiden laadukkuuden ja yksityiskohtien takia.
Toisille ne ovat ”rätei ja lumpui”, Anne Paloheimolle liinavaatekaapin aarteita
Upeat vanhat tekstiilit ansaitsevat säilytyksen. ”Työhön uhrattu aika ja paneutuminen mykistää joka kerta niitä katsoessani.”
> Antiikkikaupasta löytyi poimutuspihdit, joilla pliseerataan tyynyliinannauhoja. Kuva: Suvi Elo
Paloheimojen liinavaatekaappi pursuaa vanhoja, upeita tekstiilejä. Kuva: Suvi EloArkipäivästä huolimatta Anne ja Heikki Paloheimon kodissa, entisessä Vasaramäen kaupassa Turussa, kahvipöytää peittää upea damastiliina.
Aina ei ole ollut näin. Damastiliina levitettiin pöydälle vain juhlapäivinä.
Ensimmäisen damastiliinansa Anne Paloheimo sai äidinäidiltään lahjaksi uuteen kotiinsa. Se oli Siri Brunoun suunnittelema Rokokoo-liina, jota valmistettiin Tampellalla 1901–1978.
”Hän oli harsinut päärmeet valmiiksi, mutta varsinainen ompelutyö oli jätetty minulle. Mummuni mukaan damastiliina oli niin arvokas, että sen päärmeet piti ommella käsin”, Anne Paloheimo kertoo.
”Liina oli meillä pyhäkäytössä. Toinen damastiliina tuli mieheni mukana. Anoppi oli joskus hankkinut Hotelli Centrumin entisen liinan – siitä kertoi leima Royal Centrum liinan kulmassa. Sekin oli meillä pyhäliinana, mutta mummuni hankkima upouusi liina oli numero ykkönen. Molemmat liinat ovat edelleen tallessa.”
Lisää damastiliinoja ja muitakin tekstiilejä perheeseen alkoi ilmestyä 1990-luvulla, kun Anne Paloheimo alkoi käydä huutokaupoissa miehensä kanssa. Koska hinnat olivat alhaiset, Anne ei voinut pelastajavaistonsa ohjaamana jättää hyvää tavaraa ostamatta.
”Siitä se sitten alkoi. Mitään suunnitelmallista keräämistä en harrastanut enkä harrasta vieläkään, vaan ostan, jos sopiva ja sopivan hintainen osuu kohdalle.”
”Minua ohjaa ennemmin tunne kuin määrällinen tavoite”, Paloheimo tunnustaa.
Damastiliinoja on kertynyt kuitenkin jo toista sataa, joista erilaisia, varmuudella Tampellan malleiksi tunnistettuja on liki kolmannes.
”Esimerkiksi Dora Jungin liinoja minulla on monen värisinä.”
Annen suosikkeja ovat Louis Sparren suunittelema jugendia edustava Trianon (1907–1962) sekä Greta Skogster-Lehtisen suunnittelema Karhunjahti (1930–1968), joka taas edustaa tyylillisesti art decoa.
Karhunjahdin esikuvana on toiminut suunnittelijan Karhunkaato-kuvakudos, jonka hän valmisti kutomossaan 1930-luvulla ja joka oli esillä Pariisin maailmannäyttelyssä 1937.
”Damastiliinoissa viehättävät niiden kuviot ja pellavan uskomaton kiilto. On maagista, kun pestyn damastiliinan laittaa mankeliin ja vetää sieltä ulos: valkoiseen kankaaseen on kuin ihmeen kautta tullut selvästi hahmoteltavia kuvioita. Tämä hetki jaksaa ihastuttaa minua kerta toisensa jälkeen.”
”Nykyisin meillä on aina damastiliina pöydällä, jopa silloin, kun lastenlapset tulevat”, Paloheimo sanoo.
Kuten tavallista on, nälkä kasvaa syödessä. Käsinkudotut pellavapyyhkeet, pitsilakanat ja tyynyliinat olivat huutokaupoissa vain ”rätei ja lumpui”, joten nekin oli pakko pelastaa. Sen seurauksena karttuivat myös lakana- ja tyynyliinakokoelmat samoin kuin pyyheliinapinkat.
”Pellavaiset astiapyyhkeet ovat ylivertaisia astioiden kuivaamisessa. Pellava paranee käytettäessä ja sen imuteho vain tehostuu. Kun laseja kuivaa pellavapyyhkeellä, niin kirkasta tulee”, Paloheimo hehkuttaa.
Pyyhkeitä on säilynyt myös suvussa. Paloheimolla on tallessa nimikointeineen neljää sukupolvea edustavan anoppi-miniä-pyyheliinasarja.
”Nuorin on minun pyyheliinani, seuraava anoppini, sen jälkeen on anopin anopin ja vielä hänen anoppinsakin pyyheliina. Anoppini puolelta löytyy myös sarja, jossa vanhin on hänen isoisänsä servietti eli 1800-luvulta peräisin oleva lautasliina, seuraava anoppini äidin damastipyyheliina ja nuorimpana anoppini pyyheliina.”
Vanhoissa tekstiileissä Paloheimoa viehättävät niiden yksityiskohdat. Materiaalit ovat voineet olla mitä tahansa silkistä viljasäkkeihin, mutta kaikissa on pyritty kauniiseen lopputulokseen.
Joistakin tekstiileistä näkee, ettei tekijä ole ollut ihan sinut tekniikan kanssa ja toisista voi arvailla, että tekemisen takana on ollut ammattilainen tai ehkä jopa ostopalveluna toteutettu käsityö.
Tekstiilien arvostuksesta kertoo myös se, että niitä on paikattu, joskus niin hyvin, että paikkauksen huomaa vasta monen käyttökerran jälkeen.
”Työhön uhrattu aika ja paneutuminen mykistää joka kerta niitä katsoessani.”
Paloheimon täpötäydessä liinavaatekaapissa on vanhoja lakanoita ja tyynyliinoja. Hän pitää niitä paljon parempina kuin nykylakanoita.
”Mikään ei voita pellavaisia, mankeloituja aluslakanoita. Vanha tiivis puuvilla on miltei yhtä hyvää, mutta viileydessä se ei vedä vertoja pellavalle.”
Iäkkäissä lakanoissa Anne Paloheimoa kiehtovat myös pitsit, nimikoinnit ja kirjailut. ”Juuri ne antavat tekstiileille sielun.”
Kiinnostuksen käsitöihin Paloheimo on perinyt äidiltään, joka teki käsitöitä jokaisena joutohetkenään.
”Äitini neuloi ja virkkasi, samoin kuin äidinäitini, joka kutoi myös mattoja. Iän mukana kutomaharrastus laajeni pellavapyyhkeisiin, poppanoihin ja kaitaliinoihin. Oma kiinnostukseni kudontaan on hänen peruaan ja suurin syy kutojakoulutukseen hakeutumiselleni.”
”Toinen mummoni oli ompelijan tytär ja harrasti luonnollisesti ompelua. Hän teki myös kirjonta- ja ristipistotöitä, varsinkin vanhemmiten.”
”Vanhimmat käsityöt olen saanut käsitöitä arvostavalta anopiltani. Hän oli säilyttänyt suvun vanhoja käsitöitä ja antoi ne minulle, koska tiesi minunkin niitä arvostavan”, Paloheimo kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
